Valikko
Ulkomaat

Syyrian presidentti al-Assad syytti Eurooppaa pakolaiskriisistä ja vannoi valtaavansa koko maan takaisin

Presidentti Bashar al-Assad sanoi voivansa ”panna pisteen ongelmalle vuodessa”, jos Aleppon piiritys onnistuu.

Syyrian itsevaltainen presidentti Bashar al-Assad aikoo jatkaa taistelua ”terrorismia vastaan” rauhanneuvottelujen aikanakin, al-Assad sanoo uutistoimisto AFP:lle antamassaan haastattelussa.

”Otamme koko maan takaisin yhtään epäröimättä”, al-Assad sanoi.

Al-Assadin joukot ovat hyvin lähellä Syyrian toiseksi suurimman kaupungin Aleppon saamista piiritetyksi. Operaation tarkoitus on katkaista kapinallisten huoltoreitit Turkista, mutta laajemmin myös Jordaniasta ja Irakista. Jos se onnistuisi, ”voisimme panna pisteen tälle ongelmalle alle vuodessa”, al-Assad sanoi.

Hänen mukaansa ”alueelliset pelurit” kuitenkin saattavat vaikuttavat tilanteeseen niin, että ”ratkaisu kestää pitkään, ja siitä pitää maksaa raskas hinta.”

Alueellisilla pelureilla Al-Assad tarkoitti Saudi-Arabiaa ja Turkkia, joiden hän pelkää yrittävän väliintuloa Syyriaan.

Al-Assad antoi haastattelun torstaina Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa. Haastattelu oli ensimmäinen sen jälkeen kun rauhanneuvottelut Genevessä kaatuivat helmikuussa.

Keskustelut Syyrian rauhasta alkoivat Saksan Münchenissä torstaina. Yllättäen perjantaiyönä syntyi ensimmäinen sopimus tulitauosta.

Al-Assad sanoi torstain haastattelussa, joka ilmeisesti tehtiin ennen tulitaukosopimuksen syntymistä, että hän aikoo jatkaa taistelua ”terrorismia vastaan” myös rauhanneuvotteluiden ajan.

”Olemme uskoneet neuvotteluihin täysin... Jos neuvottelemme, se ei kuitenkaan tarkoita, että lopettaisimme taistelun terrorismia vastaan. Nämä kaksi kaistaa ovat välttämättömiä Syyriassa”, al-Assad sanoi.

Al-Assad on sisällissodan alusta asti nimittänyt Syyrian kapinallisia terroristeiksi.

Aleppon saarto on sysännyt kymmeniätuhansia ihmisiä pakoon maassa, josta on paennut jo yli neljä miljoonaa ihmistä sisällissodan alettua maaliskuussa 2011.

Haastattelussa Al-Assad syytti Eurooppaa pakolaiskriisin aiheuttamisesta. ”Haluaisin kutsua jokaisen Syyriasta lähteneen tulemaan takaisin”, hän sanoi. ”He kysyisivät: ’miksi tulisin takaisin? Onko terrorismi [Syyriassa] lakannut?’ ”

Al-Assadin mukaan Euroopan maiden hallitukset ovat ”suora seuraus näiden ihmisten lähtöön Syyriasta, koska ne antavat suojaa näille terroristeille.”

YK:n maanantaina julkistaman raportin mukaan al-Assadin vankiloissa on kymmeniätuhansia ihmisiä kidutettavana ja tuhottavana, ja Syyrian hallitus on todennäköisesti syyllistynyt sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Al-Assad kiisti raportin väitteet.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Syyrian sisällissota
  • Syyria

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Syy jätevesien päätymiselle Munkkiniemen rantavesiin selvisi: Kilotolkulla rasvaa valutettu viemäriin – nyt selvitetään, mistä rasva on peräisin

    2. 2

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    3. 3

      Poliisi vahvistaa: Mies pakeni poliisia 20 tonnin kuormaajalla ja syöksyi sillalta alas Lahdessa – kuormaaja oli varastettu

    4. 4

      Hämmennystä herättäneet pankkien vaikutus­valta­kyselyt tulossa nyt asuntokauppaan – ”Kysely tehdään käytännössä kaikille asiakkaille”

    5. 5

      Ilmasto­kantaansa panttaava Trump jäi yksin G7-maiden kokouksessa Sisiliassa – kokous päättyi tilanteessa ”kuusi yhtä vastaan”, sanoi Merkel

    6. 6

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    7. 7

      Aki Kaurismäki selitti suomalaisia sanontoja brittilehdelle: ”Brexit-propagandaa levittäneet katosivat kuin pieru Saharaan”

    8. 8

      Suomeen paennut nigerialaisnainen kertoo poikajoukon polttaneen hänen tyttöystävänsä hengiltä – veivätkö tulkkausongelmat turvapaikan?

    9. 9

      Anna Puu villitsi Kaisaniemessä, kirppu­torit vetivät väkeä Käpylässä ja Kalliossa – Katso lukijoiden kuvat

    10. 10

      Mitä on pikaruoka ilman lihaa? HS testasi ”sipsikaljavegaanin” kanssa Fafa’sin, Hesburgerin ja Kotipizzan vegaanimätöt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    2. 2

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    3. 3

      Suomeen paennut nigerialaisnainen kertoo poikajoukon polttaneen hänen tyttöystävänsä hengiltä – veivätkö tulkkausongelmat turvapaikan?

    4. 4

      Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

    5. 5

      Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja

    6. 6

      Kuuntelulaitteilla tehty tutkimus paljasti, miten eri tavalla isät puhuvat pojilleen ja tyttärilleen – tytöille kehosta, pojille pärjäämisestä

    7. 7

      Syy jätevesien päätymiselle Munkkiniemen rantavesiin selvisi: Kilotolkulla rasvaa valutettu viemäriin – nyt selvitetään, mistä rasva on peräisin

    8. 8

      Tuleva pormestari Jan Vapaa­vuori lyttää maakunta­uudistuksen, vaikka hänen oma puolueensa on ollut päättämässä siitä – ”Haitallisin uudistus miesmuistiin”

    9. 9

      Poliisi vahvistaa: Mies pakeni poliisia 20 tonnin kuormaajalla ja syöksyi sillalta alas Lahdessa – kuormaaja oli varastettu

    10. 10

      Mitä on pikaruoka ilman lihaa? HS testasi ”sipsikaljavegaanin” kanssa Fafa’sin, Hesburgerin ja Kotipizzan vegaanimätöt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    5. 5

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    6. 6

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    7. 7

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    8. 8

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    9. 9

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    10. 10

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    11. Näytä lisää