Ulkomaat

Asiantuntija suhtautuu Syyrian tulitaukoon epäillen – ”ei kovin vahvalta näytä”

Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev sanoi lauantaina, että maailma on valunut uuteen kylmään sotaan. Juuri kylmän sodan asetelma voi Venäjän mielestä ratkaista kriisin.

Syyrian sodassa saavutettiin torstaina hämmästyttävä etappi, kun Münchenissä saatiin aikaan suunnitelma tulitauosta.

Ei kannata silti pidättää henkeä, sanoo strategian opettaja Juha Kukkola Maanpuolustuskorkeakoulusta. ”Pessimisti ei pety. Suunnitelma ei kovin vahvalta näytä.”

Münchenin keskusteluissa pedattava tulitauko alkaisi noin viikon kuluessa.

Ennen tulitaukoa pitää yrittää määritellä, keitä tulitauko koskee. Venäjähän väittää osallistuvansa terroristien vastaisiin iskuihin. Pitäisi siis määritellä, keitä terroristit ovat.

Se on erittäin vaikeaa: Tilanne pirstaleisten kapinallisryhmien välillä on niin sekava, että parhaalla tahdollakaan olisi vaikea määritellä, kuka on terroristi.

Toinen vaihtoehto olisi määritellä maantieteellisesti, missä sotaa käydään. Sitä suuremmalla syyllä Syyrian hallitus yrittäisi taistella kaikin voimin, jotta tilanne saadaan ”jäädytettyä” mahdollisimman otolliseen tilaan.

”Hallitus haluaisi saada kapinalliset saarrettua ja huoltoreitit tukittua”, Kukkola sanoo.

Nyt Syyriassa odotetaan ja pelätään taistelua kapinallisten viimeisestä linnakkeesta Alepposta. Aleppon symbolinen merkitys on niin suuri, että oppositio taistelisi siitä viimeiseen asti.

Lopputulosta olisi vaikea ennustaa. ”Taistelusta tulisi verilöyly”, Kukkola sanoo.

Aleppoa piirittämällä Syyria ja Venäjä voisivat pakottaa kapinallisia tehokkaammin tahtoonsa, mutta siinäkin on vaaransa.

Vielä nyt Venäjä voi esiintyä jonkinlaisena terrorismin vastaisena taistelijana ja väittää, että puheet pommitusten siviiliuhreista ovat propagandaa. Inhimilliseksi katastrofiksi helposti kääntyvä Aleppon piiritys voisi kääntyä nopeasti Venäjää vastaan. ”Tätä varmasti pohditaan Venäjällä nyt”, Kukkola sanoo.

Kaikki kortit näyttävät kuitenkin olevan Syyrian hallituksen ja Venäjän käsissä. Silti tulitauko voisi olla mahdollinen.

Myös hallituksella on syitä toivoa neuvotteluja. Se on nyt niskan päällä, mutta sota on kestänyt kohta viisi vuotta. Sotaväsymys vaivaa kaikkia.

Sota on ollut niin katkera, että sen voittamisessakin olisi vaaransa. Vaikka Syyria nuijisi maltillisen opposition maan rakoon, jäljelle jäisivät Isis ja muut raa’at islamistijoukot. ”Silloin hallituksella ei olisi ketään, jonka kanssa neuvotella”, Kukkola sanoo.

Syyrian presidentti Bashar al-Assad uhosi torstaina ottavansa takaisin koko maan.

Yhdysvaltain ulkoministeriö kommentoi perjantaina, että al-Assadin kuvitelma Syyrian takaisin valtaamisesta on harhainen. Al-Assadinkaan asema ei ole ikuinen: Venäjäkään ei ole enää vannonut seisovansa al-Assadin rinnalla loppuun asti.

Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev sanoi lauantaina Münchenissä, että Venäjä on Syyriassa puolustamassa vain omaa kansallista etuaan.

Nojatuolikenraalien ei kannata kuvitella pysyvänsä Venäjän suunnitelmien perässä. Kukkola muistuttaa, kuinka Krimin valtaus keväällä 2014 oli niin ”luova”, että se löi kaikki täydellisesti ällikällä.

Mutta Venäjä voi laskea niinkin, että se on kohta saavuttanut Syyriassa kaiken, mikä saavutettavissa oli. ”Oppositio on kaivettu esiin neuvottelupöytään, ja Syyrian yhteistyö Iranin ja Hizbollah-joukkojen kanssa on alkanut toimia. Venäjä voisi esiintyä rauhanvälittäjänä”, Kukkola sanoo.

Venäjän kannalta toiveratkaisu olisi sellainen, jossa Turkin osallistuminen konfliktiin jollain tavoin estettäisiin.

”Venäjä voi sanoa olevansa sitoutunut hallituksen tueksi niin pitkään kuin terrorisminvastainen operaatio jatkuu. Mutta jos Bashar al-Assad sanoo jatkavansa sotaa niin kauan kuin maa on vallattu takaisin, Venäjä ei välttämättä ole enää mukana”, Kukkola sanoo.

Mikä olisi Venäjän lopullinen tavoite?

Lauantaina Medvedev kertoi Münchenissä yhtään kainostelematta, miten Syyria voitaisiin palauttaa ”normaalitilanteeseen”. Ei enempää eikä vähempää kuin niin, että maailma palaisi kaksinapaiseen aikaan, jossa toinen navoista olisi Venäjä.

”Haluan korostaa, että säännöllinen yhteistyö Venäjän ja Yhdysvaltain välillä on välttämätöntä [Syyrian sodan ratkaisemiseksi]”, Medvedev sanoi. ”Ja minä puhun säännöllisestä – siis jokapäiväisestä.”

Sota vienyt ainakin neljännesmiljoona henkeä

 Syyrian sisällissota Syyrian sisällissota alkoi maaliskuussa 2011, ja siinä on kuollut ainakin 250 000 ihmistä.

 Venäjä aloitti syksyllä 2015 ilmapommitukset Syyriassa. Maa on tukenut itsevaltaisen presidentti Bashar al-Assadin hallintoa.

 Yhdysvallat, Britannia, Ranska ja Natoon kuuluva Syyrian naapurimaa Turkki ovat tehneet iskuja lähinnä terroristijärjestö Isisin asemiin. Ne kannattavat Syyrian maallisia kapinallisia, mutta viime aikoina ehdoton linja al-Assadia vastaan on heikentynyt.

 Syyrian toiseksi suurin kaupunki Aleppo on ollut rajujen taistelujen kohteena vuodesta 2012 alkaen. Kymmenettuhannet ihmiset ovat paenneet taisteluita Turkin rajalle. Turkki ei ole päästänyt pakolaisia läpi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Syyrian sisällissota
  • Syyria

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kuubalaiselle lentopalloilijalle 500 euroa jokaisesta sellivuorokaudesta Suomessa – kokonaiskorvaus lähes 200 000 euroa

    2. 2

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    3. 3

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    4. 4

      Kirpputorilla asiakkaat ovat tylyjä – paitsi jos myy XL-vaatteita

    5. 5

      Vanhan piian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    6. 6

      Nämä lyhyet videonpätkät jäävät suomalaisen huumorin historiaan – 30-vuotinen gif luo yhä uusia klassikoita

    7. 7

      Rakentamisen nousukausi on synnyttänyt ”kestämättömän” tilanteen – rakentajia varoitetaan paikoin rajusta jarrutuksesta

    8. 8

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    9. 9

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    10. 10

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    7. 7

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    8. 8

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    9. 9

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    10. 10

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää