Valikko
Ulkomaat

Yhdysvallat hyökkäsi Isisin tukikohtaan Libyassa – ”Olivat suora uhka USA:lle”

Yhdysvallat jahtasi kymmeniä kuolleita vaatineiden terrori-iskujen tekijää, joka todennäköisesti kuoli perjantaisessa iskussa. Islamistijärjestö Isis on iskenyt Libyasta käsin Tunisiaan.

Jihadistijärjestö Isisin tukikohta Libyassa oli ”suora uhka” Yhdysvalloille ja sen liittolaisille alueella, Yhdysvaltain puolustusministeriön tiedottaja Peter Cook sanoi perjantaina.

Yhdysvaltojen tekemä ilmaisku Isisin tukikohtaan tappoi ainakin 41 ihmistä ja haavoitti kuutta Luoteis-Libyassa sijaitsevassa Sabrathan kaupungissa varhain perjantaina, kertovat uutistoimistot Reuters ja AFP.

”He olivat suora uhka Yhdysvalloille. He ovat rohkaisseet iskuihin Yhdysvaltoja ja liittolaisiamme vastaan. Jatkamme vastaiskuja suojellaksemme kansallista turvallisuuttamme”, Cook sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Iskuissa kuolleet olivat enimmäkseen tunisialaisia, mutta joukossa on myös ilmeisesti ainakin yksi jordanialainen. Libyalaisviranomaisen mukaan ”selvä valtaosa kuolleista oli todennäköisesti Isisin jäseniä”.

The New York Timesin haastatteleman yhdysvaltalaislähteen mukaan iskun kohteena oli tunisialainen Noureddine Chouchane, joka on liitetty kahteen viime vuonna Tunisiassa tehtyyn veriseen terrori-iskuun.

Toistaiseksi ei ole varmuutta, kuoliko Chouchane ilmaiskussa. Yhdysvaltojen mukaan se on todennäköistä.

Tukikohdassa oli koulutettu 60 Isisin taistelijaa, joista ”merkittävä määrä” oli paikalla iskun aikaan, Cook sanoi.

Yhdysvaltojen mukaan tukikohdassa koulutettiin Isisin taistelijoita. Tukikohta sijaitsee Sabrathann kaupungin liepeillä maaseudulla. Yhdysvallat uskoo, että samanlaisia koulutusleirejä on Libyassa useita.

Paikalta löytyi iskun jälkeen aseita, Libyan paikallisviranomaiset kertoivat.

Sabratha sijaitsee noin 70 kilometrin päässä Libyan pääkaupungista Tripolista länteen lähellä Tunisian rajaa. Alueella on toiminut myös al-Qaedaan kytkeytyviä ryhmiä.

Läntisten tiedusteluviranomaisten mukaan Isis on lisännyt läsnäoloaan alueella, josta se on iskenyt Tunisiassa sijaitseviin kohteisiin.

Maaliskuussa 2015 Isisin epäiltiin iskeneen Libyasta käsin Tunisiassa sijaitsevaan museoon, jossa kuoli ainakin 21 turistia ja poliisi. Kesällä Isis ilmoitti olevansa hotelli-iskun takana, jossa kuoli ainakin 38 ihmistä. Hotelli-iskussa kuolleista valtaosa oli brittejä.

Chouchanen epäillään osallistuneen molempiin terrori-iskuihin.

Libya on Irakin ja Syyrian lisäksi kolmas maa, joissa Isis hallitsee maa-alueita.

Isisin merkittävimpänä tukikohtana Libyassa pidetään Sirten kaupunkia Tripolista kaakkoon. Sirte tunnetaan Libyan entisen diktaattorin Muammar Gaddafin synnyinpaikkana.

Tunisialaiset ja libyalaiset viranomaiset ovat viime kuukausina kuitenkin varoittaneet, että islamistien läsnäolo Sabrathassa voi olla Sirteä suurempi uhka. Sabratha sijaitsee strategisesti tärkeällä paikalla, jossa yhtyvät Algerian, Libyan ja Tunisian salakuljetusreitit. Reiteillä liikkuu sekä miehiä että aseita.

Joulukuussa YK:n tarkkailuryhmän julkaiseman raportin mukaan Libyassa oli 2 000–3 000 Isis-taistelijaa. Määrää on kuitenkin vaikea arvioida luotettavasti.

Yhdysvaltojen mahdollisista iskuista Isisin Libyan-tukikohtiin on puhuttu pitkin talvea. Isku oli jo toinen Yhdysvaltain tekemä ilmaisku Libyan islamisteja vastaan Gaddafin syrjäyttämisen jälkeen.

Viime kuukausina yhdysvaltalaiset ja brittiläiset erikoisjoukot ovat lisänneet tiedustelutoimintaansa Libyassa, The New York Times kertoo. Yhdysvallat ja Ranska ovat myös tehneet maassa tiedustelulentoja.

Kuluvalla viikolla Yhdysvaltain presidentti Barack Obama myös sanoi, että Yhdysvallat jahtaa Isisiä missä ikinä se onkaan.

Yhdysvallat käytti iskussa miehitettyjä lentokoneita ja miehittämättömiä lennokkeja, Pentagonin tiedottaja Cook sanoi. Hän myös kiitti Britanniaa siitä, että tämä oli antanut lentotukikohtia käyttöön iskun toteuttamiseksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Isis
  • Libya
  • ilmaiskut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    2. 2

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    3. 3

      Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamis­suunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

    4. 4

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    5. 5

      Järkeväkin ihminen voi jäädä koukkuun liian kovaan treenaamiseen – Uskon, että lähiaikoina trendi palaa tolkun aikaan

    6. 6

      Trumpin entinen kampanja­päällikkö yhteistyöhön Venäjä-tutkinnan kanssa – Valkoisen talon viestintä­johtaja: ”Jos vuodot jatkuvat, minun on annettava potkut kaikille”

    7. 7

      Tutkimus: Sperman laatu laskee hälyttävästi – länsimaissa miehillä on siittiöitä jo yli puolet vähemmän kuin 40 vuotta sitten

    8. 8

      Parantumattomasti sairaan Charlie-vauvan vanhemmat ajautuivat taas erimielisyyksiin sairaalan kanssa – vanhemmat haluavat vauvan kotiin kuolemaan, mutta sairaala ei suostu

    9. 9

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    10. 10

      Palkkaus on poliittista ja sukupuolittunutta – vielä 70-luvulle tultaessa ajateltiin, että naisille tulee maksaa vähemmän palkkaa kuin miehille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    2. 2

      Kallion ydinbaareihin kuuluva Cafe Mascot suljettu toistaiseksi, asiasta ilmoitettiin maanantai-iltana Facebookissa: ”Sata tapahtumaa peruuntuu”

    3. 3

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    4. 4

      Kontulan koti­hälytykset työllistävät poliisia eniten: ”Päiväsaikaan on rauhallista, kun ne kovimmat jätkät nukkuu” – HS:n hakukone kertoo, mikä työllistää poliisia kotikulmillasi

    5. 5

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    6. 6

      Vanhat hääperinteet tuntuvat yhä useammista vaivaannuttavilta – Suvi Sahakarin häissä morsiamen sijaan ryöstettiin kakkulapiot

    7. 7

      Posti lopetti kirjeiden jakamisen tiistaisin – ”En näe, että tässä tulisi ongelmaa täyttää postilain asettamaa laatuvaatimusta”

    8. 8

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    9. 9

      Alman hitti nostettiin jo Britannian suurimman radiokanavan A-listalle – merkitsee suurta näkyvyyttä

    10. 10

      Jaksoarvio: Game of Thronesin kakkosjaksossa koettiin koko sarjan kannalta käänteentekevä hetki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    6. 6

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamis­suunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa
    3. Järkeväkin ihminen voi jäädä koukkuun liian kovaan treenaamiseen – Uskon, että lähiaikoina trendi palaa tolkun aikaan
    4. Aitajuoksun nuorten EM-mitalisti Viivi Lehikoinen hätkähdytti rajulla ennätys­parannuksellaan – ”Raainta lajiharjoittelua ei ole tehty kuin parit treenit”
    5. Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia
    6. Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen
    7. Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi
    8. Tunti sitten
    9. Suomeen ensimmäistä kertaa saapuva suorapuheinen laulaja Beth Ditto: ”Amerikassa empatia on vaihtunut täydelliseen sosiopatiaan”
    10. Suomi pehmentää Putinin vierailua Punkaharjun maisemilla, mutta Venäjän presidentti suhtautuu pehmeään valtaan kuten kansalais­järjestöihin – vihamielisesti
    11. Terveystiedon googlaus on niin helppoa, että yhä useampi pelkää sairastavansa jotain vakavaa – Näin pääset eroon turhista terveyshuolista
    12. Palkkaus on poliittista ja sukupuolittunutta – vielä 70-luvulle tultaessa ajateltiin, että naisille tulee maksaa vähemmän palkkaa kuin miehille
    13. Näytä lisää