Valikko
Ulkomaat

Syyrian tulitauko jäi toteutumatta – YK hylkäsi Venäjän ehdotuksen kieltää muiden maiden väliintulo

Syyrian oppositio väläytti kuitenkin mahdollisuutta tulitauolle, jos Venäjä keskeyttää ilmaiskut.

Syyrian oppositio on valmis kahden kolmen viikon tulitaukoon sillä ehdolla, että Venäjä keskeyttää ilmaiskut, piiritykset lopetetaan ja humanitaarista apua päästetään taistelualueille eri puolilla maata.

Opposition ehdoista kertoi uutistoimisto Reuters tukeutuen lähteisiin, joilla on kytkös rauhanneuvotteluihin.

Tulitauon alkamisesta on yritetty päätös useita kertoja viime kuukausina, mutta ilman tulosta.

”Olemme vieneet hyvin selvää viestiä, että oppositio on nyt valmis kahdesta kolmeen viikkoa kestävään tulitaukoon, ja se on mahdollista uusia, jos ehdot ovat oikeat ja molemmat osapuolet ovat valmiita uusimaan sen”, lähde sanoi Reutersille.

Syyrian oppositio vaati jo helmikuun alussa alkaneiden mutta nopeasti keskeytyneiden rauhanneuvottelujen alla, että Venäjän ilmaiskujen loppuminen ja kaupunkien piiritysten päättäminen on ehto neuvottelujen alkamiselle. Vastapuoli ei kuitenkaan suostunut ennakkoehtoihin.

Aselevon oli tarkoitus alkaa eilen perjantaina. Se jäi kuitenkin lopulta toteutumatta, kun taistelut riehuivat Syyriassa, jossa Yhdysvaltain ilmavoimien tukemat kurdijoukot valtasivat avainkaupunkina pidetyn al-Shadadin Isisiltä.

Turkki puolestaan pommitti kurdijoukkoja, jotka olivat ottaneet hallintaansa Syyrian oppositiolle aiemmin kuuluneita kyliä Aleppon läheisyydessä.

Länsimaat hylkäsivät perjantaina YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa Venäjän pyynnön pysäyttää Turkin sotatoimet Syyriassa, kertoo uutistoimisto AFP.

Venäjä on kehottanut YK:ta painostamaan Turkkia, jotta se pysäyttäisi kurdijoukkoihin kohdistamansa pommitukset maan pohjoisosassa. Venäjä on tehnyt ilmaiskuja Syyrian johtajan Bashar al-Assadin joukkoja tukeakseen.

Moskova esitteli päätöslauselmaluonnoksen, joka ”vaatii voimakkaasti” välitöntä loppua rajat ylittäville tulituksille sekä suunnitelmille ulkomaisten maiden väliintulosta Syyriassa.

Lauselma ei kuitenkaan saanut tukea turvallisuusneuvoston tärkeimmiltä mailta, mukaan lukien Ranskalta ja Yhdysvalloilta, jotka diplomaattien mukaan hylkäsivät ehdotuksen suoralta kädeltä suljettujen ovien takana pidetyssä kokouksessa.

Kokouksessa Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry totesi, että Syyriassa ”on tehtävä paljon enemmän töitä”, jotta tulitauko saavutettaisiin. Turvallisuusneuvoston kokousta seurasivat neuvottelut Yhdysvaltojen ja Venäjän viranomaisten välillä Genevessä.

Samaan aikaan Yhdysvaltain presidentti Barack Obama keskusteli puhelimitse Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin kanssa. Obama kehotti Turkin hallitusta ja YPG:n kurdijoukkoja ”osoittamaan vastavuoroisesti maltillisuutta” Pohjois-Syyriassa.

Yhdysvaltain YK-lähettiläs Samantha Power syytti Moskovaa yrityksestä ”kääntää maailman huomio pois” sen Syyrian hallintoa tukevasta pommituskampanjasta. Power kehotti Venäjää noudattamaan YK:n päätöslauselmia tukemalla rauhanprosessia.

Ranska varoitti lähes viiden vuoden konfliktin vaarallisesta kärjistymisestä. Ranskan presidentin François Hollanden mukaan Ankaran laajentunut osallistuminen konfliktiin luo sodanuhkaa Turkin ja Venäjän välille.

”Venäjän on ymmärrettävä, että sen ehdoton tuki Bashar al-Assadille johtaa umpikujaan, joka voi olla erittäin vaarallinen. Edessämme on vaarallinen sotatoimien laajentuminen, joka voisi helposti karata käsistä ja johtaa meidät tuntemattomille vesille”, totesi puolestaan Ranskan YK-lähettiläs François Delattre.

Turkki painostaa kansainvälisiä liittolaisiaan yhteiseen maaoperaatioon Syyriassa. Turkin mukaan se on ainoa tapa lopettaa sota.

Turkin YK-lähettiläs Yaşar Halit Çevik sanoi maansa kohtaavan ”kansallisia turvallisuusuhkia, jotka ovat peräisin Syyriasta”. Sillä hän viittasi kurdien joukkoihin, joita Turkki on pommittanut Syyrian pohjoisosassa.

YK:n Syyria-lähettiläään Staffan de Misturan mukaan helmikuun 25. päivälle suunniteltujen rauhanneuvottelujen toteutuminen on epätodennäköistä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Syyrian sisällissota
  • Syyrian sisällissota
  • Venäjä
  • Syyria
  • YK

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    2. 2

      Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

    3. 3

      Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja

    4. 4

      Naisten korkea koulutus ei ole syy lapsettomuuden kasvuun – vähän koulutetut naiset ohittivat muut lapsettomuudessa

    5. 5

      Kuuntelulaitteilla tehty tutkimus paljasti, miten eri tavalla isät puhuvat pojilleen ja tyttärilleen – tytöille kehosta, pojille pärjäämisestä

    6. 6

      Maahanmuuton vastustajien leiri siirrettiin nyt julkisen käymälän viereen – Jälleen uusi käänne Rautatientorin sekavassa mielenosoitustilanteessa

    7. 7

      Trump ei ole taipunut Pariisin ilmasto­sopimuksen taakse G7-kokouksessa – ”On avoin kysymys, mikä on Yhdysvaltojen kanta”

    8. 8

      Alkoholin liikakäyttö on paljon vakavampi uhka kuin tupakanpoltto – silti vain tupakoitsijat ovat ajojahdin kohteina

    9. 9

      Koomikko Iikka Kivi tuohtui stand up -kiertueen ”seksistiseen viestiin”, jätti kiertueen antaakseen tilaa naisille ja muunsukupuolisille – Promoottorin mukaan 24 miehen kiertue luultavasti peruuntuu

    10. 10

      Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    2. 2

      Alkoholin liikakäyttö on paljon vakavampi uhka kuin tupakanpoltto – silti vain tupakoitsijat ovat ajojahdin kohteina

    3. 3

      Himoautoileva toimittaja vaihtoi viikoksi kaupunkipyörään: poliisi pysäytti, kuntosalilla käynti lopahti – ja ihan eri Helsinki avautui

    4. 4

      Hautajaisten sotilaallisuus yllätti eduskunnan entisen pääsihteerin Seppo Tiitisen: ”Sopi Maunolle, kenraalit olivat helisemässä hänen kanssaan”

    5. 5

      Tellervo Koivisto jätti jäähyväiset aviomiehelleen Mauno Koivistolle

    6. 6

      Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

    7. 7

      Koomikko Iikka Kivi tuohtui stand up -kiertueen ”seksistiseen viestiin”, jätti kiertueen antaakseen tilaa naisille ja muunsukupuolisille – Promoottorin mukaan 24 miehen kiertue luultavasti peruuntuu

    8. 8

      Trump töni Montenegron pääministerin sivuun astuakseen yhteiskuvan eturiviin

    9. 9

      2,5-vuotias kiinalaistyttö on niin kova syömään, että hänestä tuli nettisensaatio – syömisvideovillitys leviää maailmalla ja hivuttautuu ehkä Suomeenkin

    10. 10

      Suorasukaisen musiikkikriitikon Seppo Heikinheimon itsemurhasta on 20 vuotta – kollegani oli muutakin kuin muistelmien ”mätämuna”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      200 tonnia kemikaaleja muutti rehevöityneen suomalais­järven turkoosin­kirkkaaksi kuin Välimeri – ”Muutos on aivan uskomaton”

    2. 2

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    5. 5

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    6. 6

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    7. 7

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    8. 8

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    9. 9

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    10. 10

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    11. Näytä lisää