Valikko
Ulkomaat

Kastiprotestit ajoivat Intian pääkaupungin Delhin vesikriisiin

Ainakin 12 ihmistä on kuollut ja 150 loukkaantunut Pohjois-Intiassa kastijärjestelmään liittyvissä protesteissa

Ainakin 12 ihmistä on kuollut ja 150 loukkaantunut Pohjois-Intiassa kastijärjestelmään liittyvissä protesteissa, jotka ovat myös katkaisseet ison osan pääkaupunki Delhin vedenjakelusta.

Intian hallitus lähetti lauantaina tuhansia sotilaita lauantaina Haryanan osavaltioon, jossa viikon verran jatkuneet protestit muuttuivat väkivaltaisiksi. Mielenosoittajat sytyttivät tuleen taloja, juna-asemia ja tukkivat moottoriteitä. Osa heistä kantoi aseenaan miekkoja ja sirppejä. Monet kaupat ja tehtaat sulkivat ovensa.

Jat-kastiin kuuluvat protestoijat vaativat itselleen kiintiöitä haluttuihin julkisiin työpaikkoihin ja yliopistoihin. Mielenosoitukset kuvastavat Intian kasvavan väestön kovaa kilpailua työpaikoista ja koulutuksesta.

Protestoijat hajottivat myös Haryanan osavaltiosta pääkaupunkiin johtavan vedenjakelun. Delhi saa noin 60 prosenttia vedestään naapuriosavaltiostaan. Pääkaupungissa otettiin käyttöön veden säännöstely, ja koulujen ilmoitettiin pysyvän maanantaina suljettuina.

Intia on varannut tietyn osan julkisen sektorin työpaikoista ja yliopistopaikoista heikossa asemassa olevien kastien jäsenille. Käytäntö aiheuttaa tyytymättömyyttä muissa ryhmissä, jotka sanovat kiintiöiden sulkevan heidät ulos.

Jatit ovat Haryanan osavaltion suurin ryhmittymä. He ovat perinteisesti olleet maanviljelijöitä. Nyt he suuttuivat hindunationalistisen Intian kansanpuolueen paikallisen johtajan kommenteista, joissa tämä ilmoitti vastustavansa erityisvarauksia jateille.

Jat-yhteisöjen johtajat, liittovaltion sisäministeri ja Harayanan osavaltion johto neuvottelivat viikonloppuna Delhissä tilanteesta. Intian kansanpuolue ilmoitti sunnuntaina esittävänsä Harayanan osavaltiossa lakia, jossa jateille annetaan perustuslaissa määritelty epäedullisessa asemassa olevien kastien status. Se takaa heille pääsyn kiintiöpaikkoihin.

Viime vuonna patidar ja patel -kastien jäsenet protestoivat Intiassa Gujaratin osavaltiossa vaatien kiintiöjärjestelmässä samaa kohtelua kuin alemmat kastit.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Intia
  • Kastilaitos

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Nyt puhuu kääntäjä, joka suomensi Mötley Crüe -konsertin upeasti Ylelle: ”Tein käännökset vähän ilkeyksissäni, koska genre ansaitsee näpäytystä”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      ”Posti mulle helvettiin toimittakaa” – Yle esitti Mötley Crüen jäähyväiskonsertin mahtavilla käännöksillä

    4. 4

      Paluumuuttaja voi kohdata yllättäviä hankaluuksia – iPhone osamaksulla jäi saamatta

    5. 5

      ”Moni mies kokee, että häneltä on viety voima” – testaa, oletko parisuhteen marsu vai tiikerihai

    6. 6

      Valtteri Bottas siirtyy Mercedeksen F1-talliin Nico Rosbergilta vapautuneelle paikalle: ”Toivotamme hänelle menestyksekästä kautta”

    7. 7

      Irakin siirtolaisministeri pyytää ”erityisesti Suomea” lopettamaan irakilaisten pakkopalautukset

    8. 8

      Sebastian Tynkkynen sai sakkotuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – oikeus piti kirjoituksia panettelevina, solvaavina ja osin uhkaavina

    9. 9

      Venäjä ja Saksa hämmästelevät Trumpin tuoreita kommentteja – ”Huonoa logiikkaa” ja ”Trump-show’ta”

    10. 10

      Muumit palaavat ruutuun uusilla äänillä – ”Suomen kieli on mennyt eteenpäin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    2. 2

      ”Moni mies kokee, että häneltä on viety voima” – testaa, oletko parisuhteen marsu vai tiikerihai

    3. 3

      Irakin siirtolaisministeri pyytää ”erityisesti Suomea” lopettamaan irakilaisten pakkopalautukset

    4. 4

      Sosiaalisessa mediassa leviää kuva Malmössä raa’asti surmatusta 16-vuotiaasta – poliisin mukaan kuvan näkeminen voi hiljentää todistajia

    5. 5

      Enemmistö kannattaa maksutonta joukkoliikennettä pääkaupunkiseudulle – miksi päättäjät tyrmäävät Tallinnassa hyvin toimivan mallin?

    6. 6

      Reetta Lehto joutui luopumaan sijaislapsesta kymmenen vuoden jälkeen – Helsingissä yli 40 lasta siirrettiin viime vuonna äkisti pois sijaisperheestään

    7. 7

      ”Posti mulle helvettiin toimittakaa” – Yle esitti Mötley Crüen jäähyväiskonsertin mahtavilla käännöksillä

    8. 8

      Muutto Helsinkiin työpaikan perässä ei välttämättä lyö leiville – parempi palkka ei aina riitä korvaamaan asumiskustannuksia

    9. 9

      Lentopysäköinti mullistuu: uusi lentoparkki aloittaa Jumbon kauppakeskuksessa Vantaalla

    10. 10

      20 vuotta sitten oli niin huikea musiikkivuosi, ettemme voi käsittää sitä, myös Suomessa – tässä todisteet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    3. 3

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    4. 4

      Fysioterapeutti: Moni nainen kärsii tietämättään vatsalihasten erkaumasta – näin treenaat keskivartalosi kuntoon

    5. 5

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    6. 6

      Lohikäärmeet pilaavat seksielämäni

    7. 7

      Perheenisät kehittivät liikeidean: Ostetaan talonrähjä, kasvatetaan kannabista ja pannaan talo myyntituloilla kuntoon

    8. 8

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    9. 9

      Kyllä, Suomessa ihmisellä on oikeus juoda itsensä hengiltä – isäni teki 15 vuotta hiljaista itsemurhaa juomalla ja onnistui lopulta

    10. 10

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    11. Näytä lisää