Valikko
Ulkomaat

Balkanin maat vaikeuttivat maahantuloa – tuhansia siirtolaisia jumissa Kreikassa Makedonian rajalla

Makedonia esti afganistanilaisten pääsyn maahansa ja alkoi edellyttää muidenkin maiden kansalaisilta matkustusasiakirjoja.

Tuhannet siirtolaiset jäivät jumiin Kreikkaan, kun Makedonia kiristi rajavalvontaansa yllättäen maanantaina. Makedonia esti afganistanilaisten pääsyn maahansa ja alkoi edellyttää muidenkin maiden kansalaisilta matkustusasiakirjoja, kertovat uutistoimistot.

”Menetin kaiken sodassa. Ei minulla ole mitään asiakirjoja”, kertoi Reutersille kolmekymppinen mies, joka sanoi tulevansa Alepposta Syyriasta.

Makedonian rajan tuntumaan pakkautui osoittamaan mieltään noin 5 000 siirtolaisen joukko, joka vaati pääsyä rajan yli.

Tiistaina Kreikan poliisi alkoi ohjata siirtolaisia rajalle toimittamiinsa busseihin, jotka kuljettivat ihmisiä pois, kertoo Reuters.

Tiistaiaamuna 1 250 siirtolaista lisää saapui Kreikan saarten vastaanottokeskuksista mantereelle Pireuksen satamassa Ateenan lähistöllä. Joillain heistä oli bussiliput Makedonian rajalle, mutta oli epäselvää, pääsevätkö he jatkamaan matkaansa.

Makedonia sulki oven afganistanilaisilta, ”koska Serbia, Kroatia ja Slovenia ovat vähentäneet heidän määräänsä”, kertoi poliisi tiedotteessaan AFP:n mukaan.

”Emme voi tehdä Makedoniasta puskurialuetta ja pakolaisleiriä”, Makedonian ulkoministeriön virkamies sanoi nimettömänä AFP:lle.

Makedonian toimet ovat viimeisin osa ketjureaktiota, joka on saanut Länsi-Balkanin maat yksi kerrallaan kiristämään rajavalvontaansa. Ne pelkäävät, että siirtolaiset jäävät omalle kontolle, kun maat lähempänä Keski-Eurooppaa sulkevat ovia siirtolaisten reitillä. Matkaansa pääsevät jatkamaan varmimmin Syyriasta ja Irakista saapuvat ihmiset.

Itävalta ilmoitti viime viikolla, että se voi päivittäin hyväksyä korkeintaan 80 turvapaikkahakemusta ja päästää maansa läpi kulkemaan korkeintaan 3 200 ihmistä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Euroopan pakolaiskriisi
  • Eurooppa
  • Kreikka
  • Makedonia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    2. 2

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    3. 3

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    4. 4

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    5. 5

      Merenrantaan hamuava suuryritys saa Helsingiltä erityiskohtelua – Luonnonsuojelija: Suosiiko Jussi Pajunen tytärtään?

    6. 6

      Ministeri Berner: Liikenneverkko­yhtiön valmistelu keskeytetään, autoverosta ei luovuta

    7. 7

      CIA:n tiedusteluraportti: Suomi tavoitteli Karjalan palautusta kunnostamalla tarpeettoman Saimaan kanavan

    8. 8

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    9. 9

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    10. 10

      23-vuotias Ville haluaa ryhtyä talonmieheksi, hankkia koiran ja lopettaa Subutexin käytön – odotellessaan paikkaa katkolle hän ehti jo retkahtaa ja kadota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    2. 2

      Trump uhkaa tuhota Britannian varalaskupaikan

    3. 3

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    4. 4

      23-vuotias Ville haluaa ryhtyä talonmieheksi, hankkia koiran ja lopettaa Subutexin käytön – odotellessaan paikkaa katkolle hän ehti jo retkahtaa ja kadota

    5. 5

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    6. 6

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    7. 7

      Nuoren naisen katoaminen kuohuttaa Islannissa – Murhamysteeriin liittyy grönlantilainen kalastusalus, veritahra vuokra-autossa ja 20 kiloa hasista

    8. 8

      Satatuhatta suomalaista matkailijaa tuo joka vuosi tuliaisina superbakteerin – Ihmiskunta voi pian joutua elämään ilman antibioottien turvaa

    9. 9

      Merenrantaan hamuava suuryritys saa Helsingiltä erityiskohtelua – Luonnonsuojelija: Suosiiko Jussi Pajunen tytärtään?

    10. 10

      Saako säästöille nyt mistään tuottoa? Asiantuntijat kertovat, miten sijoittaminen kannattaa aloittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää