Valikko
Ulkomaat

Saksalaisraportti: Schengen-rajojen sulkemisesta koituu EU:lle ainakin 470 miljardin euron menetykset

Pysyvät rajatarkastukset vaikeuttaisivat rajat ylittävää kauppaa, matkailua ja työmatkaliikennettä.

Rajatarkastusten käyttöönotto Schengen-alueella tarkoittaisi Euroopan unionin maille vähintään 470 miljardin euron menetyksiä seuraavan kymmenen vuoden aikana, ennustaa saksalaisen ajatushautomon maanantaina julkaisema raportti. Synkimmän ennusteen mukaan menetys olisi jopa kolminkertainen.

Pakolaiskriisi on saanut muun muassa Saksan, Ruotsin ja Itävallan ottamaan uudelleen käyttöön väliaikaiset rajatarkastukset. Normaalisti rajat voi ylittää Schengen-alueella vapaasti ilman passintarkastuksia.

EU:n pääkaupungeissa pelätään, että vapaasta liikkuvuudesta täytyy luopua, jollei Kreikan kautta muualle Eurooppaan suuntautuvaa turvapaikanhakijoiden virtaa saada pysäytettyä.

Pysyvät rajatarkastukset hidastaisivat rajat ylittävää liikennettä ja kauppaa. Tällä olisi dramaattiset vaikutukset Euroopan talouskasvuun, mikä aiheuttaisi ”huomattavaa vaurauden rapautumista”, Bertelsmann Stiftung -ajatuspajan raportti varoittaa.

Pysyvät rajatarkastukset tarkoittaisivat korkeampia kustannuksia rajat ylittävää kauppaa käyville yrityksille, koska niiden rekat ja työntekijät hukkaisivat aikaa rajatarkastuksissa jonottamiseen. Korkeammat kustannukset valuisivat tuotteiden hintoihin, mikä puolestaan heikentäisi kysyntää ja siten hidastaisi talouskasvua. Rajatarkastukset vaikeuttaisivat myös matkailua Euroopassa ja rajat ylittävää työmatkaliikennettä.

Saksalaisraportin mukaan pysyvät rajatarkastukset tarkoittaisivat yksin Saksan bruttokansantuotteeseen 77 miljardin euron kumulatiivisia menetyksiä vuosina 2016–2025. Ranskan menetykset yltäisivät 80,5 miljardiin euroon. Laskelmat perustuvat arvioon, jonka mukaan Euroopan maasta toiseen kuljetettavien tuotteiden hinnat kohoaisivat maltillisesti vain yhden prosentin.

Synkimmän ennusteen mukaan hinnat voisivat kohota jopa kolme prosenttia, mikä puolestaan voi tarkoittaa 1 400 miljardin kumulatiivisia menetyksiä EU-maiden bruttokansantuotteeseen seuraavan kymmenen vuoden aikana.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eurooppa
  • Euroopan pakolaiskriisi
  • Schengen-alue

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    4. 4

      Poliisi nimesi Lontoon terrori-iskun tekijän – Khalid Masoodilla, 52, oli pitkä rikosrekisteri muttei terrorismituomioita

    5. 5

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    6. 6

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    7. 7

      Kuusi naista perusti vertaiskoulutusverkoston, jonka suosio räjähti – ”Miehillä on pörssiklubit ja muut. Tämä on meidän juttu”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    10. 10

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Neljä kuoli ja 40 loukkaantui terrori­hyökkäyksessä brittiparlamentin edustalla – hyökkääjä ajoi autolla ihmisten yli, tunkeutui parlamentin alueelle ja puukotti poliisin kuoliaaksi

    8. 8

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    9. 9

      Tutkimus: Seksin jälkihehku liimaa pareja yhteen – vaikutuksen kesto on vakio

    10. 10

      Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    8. 8

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    11. Näytä lisää