Valikko
Ulkomaat

Oikeus lykkäsi päätöstä Calais’n pakolaisleirin purkamisesta

Tieto lykkäyksestä tuli vain tunteja ennen kuin leirin asukkaat oli määrä evakuoida.

Suurta pakolaisleiriä Ranskan Calais’ssa ei pureta – ainakaan vielä. Ranskalainen tuomioistuin lykkäsi lupaamaansa päätöstä asiasta tiistaina, kertoo uutistoimisto AFP. Tietoa odotetaan keskiviikkona tai torstaina.

Oikeus ilmoitti lykkäyksestä vain tunteja ennen kuin leirin asukkaat oli määrä evakuoida. Moni on kieltäytynyt lähtemästä.

Paikalliset viranomaiset ovat aikoneet purkaa puolet leiristä. Työt oli tarkoitus aloittaa keskiviikkona, mutta alueella toimivat avustusjärjestöt saivat tuomioistuimen arvioimaan asiaa.

Ranskan pohjoisrannikolle on saapunut tuhansia ihmisiä, jotka yrittävät päästä joko kanaalitunnelin läpi tai lauttojen kyydissä Britanniaan. Sekä Ranska että Britannia yrittävät estää heidän matkantekoaan.

Suurin huomio on keskittynyt Calais’n kaupunkiin, jonka kautta kanaalitunneli kulkee. Kaupunkiin syntynyttä tuhansien pakolaisten keskittymää kutsutaan ”viidakoksi”. Samaa nimeä on alettu käyttää nopeasti kasvaneesta Dunkerquen leiristä, jossa asuu erityisesti kurdeja.

Ranskan viranomaiset ovat purkaneet useita leirejä, mutta uusia on aina syntynyt tilalle. Osa ihmisistä on lähtenyt yrittämään muualle, esimerkiksi Belgian Zeebruggeen ja Hollannin Hookiin, joista on myös lauttayhteydet Britanniaan.

Kymmenet Britanniaan pyrkineet ihmiset ovat kuolleet liikenneonnettomuuksissa ja väkivaltaisuuksissa viime vuosina.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ranska
  • Euroopan pakolaiskriisi
  • Eurooppa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      NY Times: Ivanka Trump taipui eettisen arvostelun edessä ja ottaa virallisen työtehtävän Valkoisesta talosta

    5. 5

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Trump ryhtyi kumoamaan Obaman ilmasto­politiikkaa – Mutta mitä on Trumpin mainitsema ”puhdas hiili”?

    8. 8

      Putin ja Niinistö tapaavat torstaina jään kaupungissa, jonka tyypillisin kulkuneuvo on vedessä kulkeva moottoripyörä

    9. 9

      Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike irtisanoutui yhteistyöstä kristillis­demokraattien kanssa

    10. 10

      Reutersin kysely: Republikaanit syyttävät kongressia Obamacaren korvaajan romuttamisesta, eivät niinkään Trumpia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    9. 9

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    10. 10

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää