Venäjän hiv-epidemia karkaa hallinnasta: tartuntoja jo yli miljoona

Kiinteistönvälittäjä Anastasija Mokina, 29, kertoo venäläisille, ettei hiv-positiivisia tarvitse pelätä. Hän on yksi harvoista, jotka kertovat tartunnastaan julkisesti.

Pietari

Venäjän hiv-tartuntojen määrä kasvaa hälyttävää vauhtia. Yli miljoona ihmistä on sairastunut sen jälkeen kun tartuntojen tilastointi aloitettiin vuonna 1987, ja epäviralliset arviot liikkuvat 1,5–2 miljoonassa tartunnassa.

Vuodessa tartunnat lisääntyvät noin 10 prosenttia. Tilastoiduista tapauksista yli 200 000 ihmistä on kuollut.

Kiinteistönvälittäjä Anastasija Mokina, 29, sai tietää sairastavansa hiviä kuusi vuotta sitten.

”Ensimmäinen reaktio oli pelko, joka johtui tiedon puutteesta. Mietin, kuinka kauan elän ja voinko saada terveitä lapsia”, Mokina kertoo kahvilassa Pietarin keskustassa.

Hivin hän sai miesystävältään, jonka tartunta paljastui, kun tämä meni terveystarkastukseen hakiessaan kokin töitä.

Vuoden salailun jälkeen Mokina ymmärsi, että sairauden peittäminen käy hänelle pidemmän päälle liian raskaaksi.

Niinpä hän alkoi tehdä yhä enemmän vapaaehtoistyötä hiv-positiivisten vertaisryhmissä ja antaa lehtihaastatteluja, joissa kertoi avoimesti tartunnastaan.

”Ystävät, joiden kanssa en ollut vuosiin ollut tekemisissä, kiittivät rohkeudesta. Miehet kirjoittivat ja kiittivät, koska vasta haastattelun luettuaan olivat ymmärtäneet, miksi pitää käyttää ehkäisyä”, Mokina selittää.

Venäjällä on hyvin vähän ihmisiä, jotka puhuvat julkisesti hiv-tartunnastaan. Mokina ei ole silti saanut kielteistä palautetta, eivätkä kaverit ole hylänneet häntä.

Ensimmäinen sairaudestaan kertonut julkisuuden henkilö Venäjällä oli riippumattoman televisiokanava Doždin juontaja Pavel Lobkov, joka ilmoitti asiasta suorassa lähetyksessä joulukuussa.

Yli puolet Venäjällä sairastuneista on saanut tartunnan likaisista huumeneuloista. Vain muutamilla alueilla huumeidenkäyttäjille jaetaan ilmaiseksi puhtaita neuloja.

Kukkamekkoon ja saapikkaisiin pukeutunut Mokina horjuttaa tiukassa istuvaa mielikuvaa raihnaisesta, syrjäytyneestä hiv-potilaasta. Se tekee valistuskampanjalle hyvää, sillä yhä useampi saa Venäjällä tartunnan heteroseksistä.

”Ennaltaehkäisyyn keskittyviä tukiohjelmia on liian vähän, seksivalistusta ei anneta kouluissa, ja jos ollaan parisuhteessa, asennoidutaan usein niin, että toiseen tulee luottaa”, sanoo Aleksei Lahov hiv-positiivisten naisten auttamiseen keskittyvästä E.V.A-kansalaisjärjestöstä.

Mokina oli onnekas, ettei hän saanut tietää tartunnasta vasta raskaana ollessaan. Ennen kuin sairaus tuli ilmi, Mokina ja hänen poikaystävänsä yrittivät saada lasta.

Venäjällä naiset testataan raskauden aikana kolmesti, ja Pietarissa jopa 40 prosenttia naisten hiv-tartunnoista tulee ilmi vasta lasta odottaessa. Lääkkeiden ansiosta vain hyvin pieni osa lapsista saa tartunnan äidiltään.

Arviolta vain 30 prosenttia hiv-lääkkeitä tarvitsevista on Venäjällä lääkehoidon piirissä. Lääkkeitä ei myönnetä vielä tartunnan alkuvaiheessa, ja osa potilaista ei halua niitä tai pysty huolehtimaan niiden syömisestä.

Lääkkeiden saaminen olisi kuitenkin tärkeää myös epidemian kukistamisen kannalta, koska nykyinen hoito vähentää sairastuneella virusten määrää ja siten tartuntariskiä olemattomiin.

Tätä Mokina teroittaa ihmisille.

Nykyiselle miesystävälleen – joka ei sairasta hiviä – Mokina kertoi hiv-infektiostaan toisilla treffeillä.

”Valmistelen aina ihmisiä ensin. Hänellekin kerroin alkuun, että olen vapaaehtoinen hiv-järjestössä. ’Miksi haluat olla sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä?’ hän kysyi”, Mokina sanoo.

Tietoiskun jälkeen mies pystyi sulattamaan tiedon Mokinan sairaudesta.

”Kunhan et lakkaa syömästä lääkkeitä, hän huomautti”, Mokina nauraa.

Samoin hän sai muutettua jopa tätinsä mustavalkoista ajattelua.

”Ennen kuin hän tiesi minun tartunnastani, hän oli sitä mieltä, että hiviä sairastavat pitäisi kerätä yhteen ja polttaa.”

Valtio tarjoaa ilmaisen lääkehoidon hiv-tartunnan saaneille, mutta koska kustannukset ovat korkeat, ihmiset joutuvat välillä tyytymään vanhoihin, huonolaatuisiin lääkkeisiin.

Venäjän hallitus heräsi syksyllä siihen, että hiv-katastrofi on karannut hallinnasta. Tuolloin pääministeri Dmitri Medvedev totesi hivin olevan ”mitä vaarallisin sairaus, joka voi iskeä keneen tahansa”. Medvedev myös painotti, että on vaarallista esittää, ettei virusta olisi olemassakaan.

Nyt Venäjällä luodaan vuoteen 2020 ulottuvaa kansallista ohjelmaa hivin torjumiseksi, ja rahoitusta on luvattu lisää. Venäjä joutuu kuitenkin karsimaan kulujaan rankalla kädellä öljyn halvan hinnan vuoksi.

Mokinan käteen on tatuoitu teksti ”life is beautiful”, elämä on kaunista.

”Minä olen jostain syystä varma, että elinaikanani hiviin löytyy parannuskeino”, hän sanoo.

Viron hiv-epidemia on riski myös turisteille

Virossa hi-virusta levittävät 30–40-vuotiaat, jotka eivät tiedä tartunnastaan.

Viro ei ole onnistunut pysäyttämään 2000-luvun alussa alkanutta hiv-epidemiaa.

Väkilukuun suhteutettuna Virossa on edelleen enemmän Hi-viruksen kantajia kuin missään muussa EU-maassa, yhteensä noin 10 000. Tartunta on yli prosentilla 15–49-vuotiaista.

”Huoli on nyt tavallisesta heteroseksuaalisesta väestöstä, joka ei tiedosta tartuntariskiä”, sanoo tutkija Kristi Rüütel Viron terveystutkimuslaitoksen tartuntatautien ja huumeseurannan keskuksesta.

Uusia tartuntoja on havaittu tällä vuosikymmenellä noin 300 joka vuosi.

Noin 30–40-vuotiaat heteroseksuaalit levittävät tietämättään Hi-virusta, Viron terveysviranomaiset epäilevät. Tämän ikäpolven seksuaalikäyttäytyminen on usein muita varomattomampaa, koska neuvostoaikana ei ollut seksuaalivalistusta.

Viro on aloittamassa hiv-testit perhelääkärien luona, jotta myös tavalliset heteroseksuaalit tiedostaisivat tartuntariskin.

”Narkomaanit ovat hyvin tietoisia tartunnastaan”, Rüütel sanoo.

Jopa 50–70 prosentilla ruiskuhuumeiden käyttäjistä on Virossa hiv. Monella on ollut yhtä aikaa myös C-hepatiitti. Ruiskuhuumeiden käyttäjiä on Virossa eri arvioiden mukaan noin 10 000. Prostituoiduista hiv noin 6–7 prosentilla.

”Riskiryhmään kuuluvat kaikki satunnaissuhteita harrastavat”, sanoo Rüütel.

Myönteisenä kehityksenä Rüütel pitää sitä, että virus ei enää leviä nuorten parissa.

”Olemme ohittaneet katastrofaalisen 2000-luvun alun vaiheen, jolloin virus levisi alle 24-vuotiaiden, käytännössä lasten parissa”, sanoo Rüütel.

Virus on keskittynyt ennen muuta Tallinnaan ja Koillis-Viroon heikommassa sosiaalisessa asemassa olevan venäjänkielisen väestön keskuuteen.

Epidemia puhkesi Virossa 2000-luvun alussa samaan aikaan kuin muissa Baltian maissa ja Ukrainassa, mutta Virossa leviävää poikkeuksellista virustyyppiä ei ole havaittu muualla.

Viruksen leviämisen ehkäisyyn vaikuttaa Rüütelin mukaan myös poliittisen tahdon puute. Esimerkiksi parlamentin suunnitteleman erityiskomission perustaminen jäi kesken.

Britannian, Yhdysvaltojen ja Suomen suurlähetystöt lähettivät Viron parlamentin perustuslakivaliokunnalle helmikuussa poikkeuksellisen vetoomuksen, jossa ne vaativat Virolta tehokkaampia toimia hivin leviämisen ehkäisemiseksi.

Viron hiv-tilanne on riski myös turisteille, lähetystöt muistuttivat.

OIKAISU 2.3.2016. Grafiikassa on puute. Vuonna 2015 Suomessa hi-viruksen saaneista 28 prosenttia ei ilmoittanut tartuntatapaa. Grafiikkaan on kuitenkin poimittu vain tapaukset, joissa tartuntatapa kerrottiin.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    2. 2

      Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

    3. 3

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    8. 8

      Merkel syyttää Turkkia Interpolin väärinkäytöstä – Espanjan poliisi otti kiinni Erdogania kritisoineen saksalaiskirjailijan Turkin pyynnöstä

    9. 9

      Suomessa kuoli 10 000 vauvaa vuodessa – sitten ainutlaatuinen järjestelmä muutti kaiken

    10. 10

      Robottiverokarhu alkaa tarkkailla suomalaisia – Verohallinto haluaa kitkeä vilppiä, kasvattaa valtion tuloja ja korvata ihmistyötä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    5. 5

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    6. 6

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    7. 7

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    8. 8

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    9. 9

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    10. 10

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    9. 9

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää