Valikko
Ulkomaat

Sveitsiläiset tyrmäsivät lain, joka olisi karkottanut ulkomaalaisen automaattisesti kahdesta pikkurikoksesta

Automaattiseen karkotukseen olisi riittänyt kaksi liikennesakkoa kymmenen vuoden aikana.

Sveitsiläiset kaatoivat sunnuntain kansanäänestyksessä lakiehdotuksen, jonka perusteella ulkomaalaiset olisi karkotettu maasta automaattisesti, jos he syyllistyvät kymmenen vuoden aikana kahteen pikkurikokseen.

Karkotukseen olisivat johtaneet esimerkiksi liikennerikkomukset, tappelu ja rahanpesu.

Äänestäjistä 58,9 prosenttia vastusti ehdotusta, kertoo uutistoimisto AFP.

Ennen sunnuntain kansanäänestystä lakiehdotusta oli vastustettu tiukasti hallituksessa ja parlamentissa, ja yli 50 000 ihmistä oli allekirjoittanut lakia vastustavan adressin. Vastustajat olivat huomauttaneet, että ulkomaalaisille vanhemmille Sveitsissä syntynyt lapsi voisi joutua karkotetuksi maahan, jossa ei ole koskaan elänyt.

Jopa noin neljänneksellä Sveitsin asukkaista on ulkomaiden kansallisuus. Noin 70 prosenttia Sveitsin ulkomaalaisista on tullut Euroopan maista.

Sveitsin ulkomaalaislait kuuluvat Euroopan tiukimpiin. Sveitsissä on voimassa laki, jonka perusteella turvapaikanhakijoilta voidaan takavarikoida 900 euroa ylittävä omaisuus.

Vuonna 2010 Sveitsissä hyväksyttiin laki, jonka perusteella ulkomaalaisten väkivaltarikoksista tai seksuaalirikoksista seuraa automaattinen karkotus. Viime lokakuun parlamenttivaaleissa vaalivoiton saanut oikeistopopulistinen Sveitsin kansanpuolue on syyttänyt parlamenttia lain vesittämisestä.

Sveitsissä asenteet ulkomaalaisia kohtaan ovat tiukentuneet jo ennen viime vuoden pakolaisaaltoa.

Sveitsissäkin turvapaikkahakemusten määrä kasvoi viime vuonna 66 prosentilla, vaikka maa ei ollut Eurooppaan pyrkineiden pakolaisten pääkohteita.

Sveitsiin jätettiin viime vuonna 39 000 turvapaikkahakemusta. Lähes neljännes Sveitsiin pyrkineistä pakolaisista oli eritrelaisia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sveitsi
  • Euroopan pakolaiskriisi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

    2. 2

      Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

    3. 3

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    4. 4

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    5. 5

      Kansanedustaja Touko Aalto harkitsee siirtymistä siviilipalvelukseen Jussi Niinistön puheiden takia – toivoo ministerin pyytävän anteeksi

    6. 6

      Lopetetaan sinkkujen neuvominen

    7. 7

      Hollannin pääministeri avoimessa kirjeessä: Jos maan tavat eivät sovi, häipykää maasta

    8. 8

      Kiinniotettu kuoli poliisin syliin Vihdintiellä Vantaalla – ajotiellä juosseen miehen ”kunto romahti” yhtäkkiä

    9. 9

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    10. 10

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi Vain elämää -osallistujalista on pöyristyttävä – eikä se ole edes tulevan kauden pahin ongelma

    2. 2

      Tämän opin seksityöntekijöiden arjesta Suomessa kun katsoin uuden kotimaisen dokumentin

    3. 3

      Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta

    4. 4

      Jos et jaksa venytellä, tee edes tämä – asiantuntija näyttää kaksi liikettä, jotka huoltavat koko kehon

    5. 5

      ”Vapauttakaa Melania” – Melania Trumpin lannistuva ilme Trumpin virkaanastujaisissa hämmentää somessa, tästä on kyse

    6. 6

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    7. 7

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    8. 8

      Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan

    9. 9

      Rocktähtien sanat kovenevat Trumpia kohtaan – Bruce Springsteen ryhtyi julistamaan presidentin vastaista ”uutta vastarintaa”

    10. 10

      Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    4. 4

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    5. 5

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    6. 6

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää