Valikko
Ulkomaat

Yli 70 kuoli Isisin kaksois­iskussa Bagdadissa

Väkivaltaisuudet ovat vähentyneet Irakin pääkaupungissa viime vuosina.

Jihadistijärjestö Isis teki kaksi pommi-iskua Irakin pääkaupungissa Bagdadissa sunnuntaina. Ne tappoivat yli 70 ihmistä ja haavoittivat yli sataa, kertoivat poliisi sekä sairaalan ja ruumishuoneen työntekijät uutistoimisto Reutersin mukaan.

Iskut tapahtuivat torin tuntumassa shiiaenemmistöisellä alueella Sadrin kaupunginosassa. Syylliseksi ilmoittautunut Isis kertoi, että iskujen tekijöinä oli kaksi räjähdevöin varustautunutta itsemurhapommittajaa, kertoo uutistoimisto AFP.

Kaksoisisku oli toistaiseksi tappavin terrorihyökkäys Bagdadissa tänä vuonna. Väkivaltaisuudet ovat vähentyneet kaupungissa sitten kesän 2014, jolloin Isis valtasi suuria osia Pohjois- ja Länsi-Irakista. Asiaa on selitetty sillä, että järjestö tarvitsee taistelijoita toisaalla.

Sunnalainen Isis pitää shiialaisia vääräuskoisina. Torstaina kaksi sen itsemurhapommittajaa tappoi yhdeksän ihmistä Shualassa, joka on niin ikään shiiaenemmistöinen osa Bagdadia.

Sunnuntaina Isis hyökkäsi myös armeijan tukikohtaan Abu Ghraibin alueella Bagdadin länsipuolella, kertoivat turvallisuusviranomaiset AFP:n mukaan. Isis sai tukikohdan hetkeksi hallintaansa, kunnes armeija sai paikalle vahvistuksia ja ajoi hyökkääjät pois.

Taisteluissa Abu Ghraibissa kuoli ainakin kahdeksan ihmistä ja haavoittui yli 20.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Isis-järjestö
  • Irak

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taka-Töölön 80-vuotias klassikkoravintola säästyi perikadolta – Nina Kaukonen osti ravintolan, jossa Matti Pellonpää kävi suihkussa ja Supo vahti Salman Rushdieta

    2. 2

      Kuinka vähällä järjellä maailmaa johdetaan, Olli Rehn? ”Isoin virhe oli luottaa euroalueen johtajien rationaaliseen päätöksentekoon”

    3. 3

      Tieteelliset tosiasiat hylätään humpuukina, jos ne horjuttavat omaa maailmankuvaa – ”Ihmiset kyseenalaistavat tutkijoiden motiivit ja sitoumukset”

    4. 4

      Suomi maksaa naapureihin verrattuna asiantuntijoille pientä palkkaa – ”Tukholmassa maksetaan joistain tehtävistä Suomeen verrattuna tuplasti”

    5. 5

      Hovioikeus: Suomen alkoholilaki osin EU-oikeuden vastainen – mietojen juomien etämyyntiä pitäisi helpottaa

    6. 6

      Vanhemmat alkoivat retostella raivokohtauksilla ja lasten uhkailulla somessa – Asiantuntija neuvoo, miten saat kiukun hallintaan

    7. 7

      Sydänsairaudesta, aivokasvaimesta, keuhkosyövästä ja murtuneesta lonkasta kärsivälle yli 90-vuotiaalle toitotetaan, että ”kotona on paras”

    8. 8

      Ensin tulivat kivut ja syvä väsymys – Jussi Kaijalalla ei ole muistikuvaa punkin puremasta, joka muutti hänen koko elämänsä

    9. 9

      Sairaanhoitajat myönteisiä eutanasialle – saattohoidossa on hoitajien mukaan vakavia puutteita

    10. 10

      Verta vuotava 500 maalin ”talouspaperimies” Messi ja lohduton Ronaldo – El Clásicon kuninkaasta ei epäselvyyttä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    2. 2

      Köyhät, rikkaat ja maahanmuuttajat asuvat yhä useammin omilla alueillaan – asuinalueet eriarvoistuvat erityisesti Turussa

    3. 3

      Ranskan vaaleissa toiselle kierrokselle menevät EU-myönteinen Macron ja oikeistopopulisti Le Pen – perinteisille puolueille rökäletappio

    4. 4

      Kieltäytyikö isoisä puhumasta sodasta? Vanhemman sukulaisen vaiheista talvi- ja jatkosodassa saa selville yllättävän paljon netissä

    5. 5

      Onnen päivät -sarjan ”pikkuriiviö” kuoli – Erin Moran oli lapsitähti, jonka tragediaksi koitui rooleitta jääminen aikuisena

    6. 6

      Lapsitähden jäähyväiset – ”Oli pakko antaa periksi, jouduin tekemään kuntoliikkujan treenejä”

    7. 7

      Sekä kuljettaja että matkustaja simahtivat ”Haagan jättiläiseen” – sekavat miehet oli Helsingin poliisin mukaan pakko pitää sidottuina vielä sairaalassakin

    8. 8

      Munkkiniemessä odotettiin postia kaksi viikkoa, tärkeä lasku maksamatta – jakeluongelmat jatkuvat Helsingissä

    9. 9

      Suomi maksaa naapureihin verrattuna asiantuntijoille pientä palkkaa – ”Tukholmassa maksetaan joistain tehtävistä Suomeen verrattuna tuplasti”

    10. 10

      Facebook valtasi Suomen 10 vuotta sitten ja muutti meitä ihmisinä – vaikutus on tutkijan mukaan ”järisyttävän iso”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä tuotteet katoavat kauppojen hyllyistä varkaiden taskuun – kauppa päätyi piilottamaan jopa 1,30 euron kurkumapurkit palvelutiskin taakse

    2. 2

      Maailman vaarallisin tulivuori oireilee uhkaavasti – Kun Campi Flegrei taas räjähtää, vaarassa on miljoonia ihmisiä

    3. 3

      Ammattikoulutuksen tila on kelvoton – poikani lukujärjestys on tyhjä ja hän joutuu lorvimaan kotona

    4. 4

      Oudot tuntemukset juoksulenkillä paljastuivat syöväksi – Entinen huippu-urheilija Kirsi Valasti uskoo, että liikunnan tuoma kehotietoisuus pelasti hänet

    5. 5

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    6. 6

      Gynekologian ohittaminen on kultakaivos työterveyshuollon palveluita tuottavalle yritykselle

    7. 7

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    8. 8

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    9. 9

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    10. 10

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    11. Näytä lisää