Valikko
Ulkomaat

Yli 1 800 oikeusjuttua puolessatoista vuodessa – Turkin presidentti vaatii loukkaajiaan tilille

Yhä itsevaltaisempana pidetyn Recep Tayyip Erdoğanin väitetään luokittelevan loukkauksiksi myös vahvan kritiikin.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan ei suhtaudu loukkauksiin kevyesti. Vuonna 2014 presidentiksi noussut Erdoğan on virkaan astumisensa jälkeen nostanut kansalaisia vastaan 1 845 oikeusjuttua, kertoo uutistoimisto AP The Guardian -lehden mukaan.

Presidentin loukkaamisesta syytettyjen kansalaisten joukossa on muun muassa julkisuuden henkilöitä, journalisteja ja jopa koululaisia.

Erdoğania on moitittu siitä, että hän käyttää liian herkästi hyväkseen lakia, joka estää presidentin loukkaamisen.

Koska lakiin on turvauduttu aiemmin ani harvoin, moni katsoo sen olevan Erdoğanille vain keino vaientaa toisinajattelijat. Yhä itsevaltaisempana pidetyn presidentin väitetään luokittelevan loukkauksiksi myös vahvan kritiikin.

Oikeusministeri Bekir Bozdağ kertoi ministeriön hyväksymien oikeusjuttujen valtavasta määrästä viikon alussa Turkin parlamentissa.

Bozdağ ilmoitti olevansa asiassa Erdoğanin puolella.

”En pysty lukemaan presidenttiimme kohdistettuja loukkauksia ääneen, koska minua alkaa hävettää”, oikeusministeri sanoi.

HS kertoi joulukuun alussa virkamiehestä, jota uhkaa vankeus, koska hän oli rinnastanut internetissä Erdoğanin Taru sormusten herrasta -teosten Klonkku-hahmoon.

Virkamies oli jo aiemmin irtisanottu samasta syystä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Turkki
  • Kunnianloukkaukset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    4. 4

      Mies ryöstettiin väkivaltaisesti Vantaan Korsossa

    5. 5

      KHO: Talonomistajaa ei voi pakottaa liittymään viemäriverkkoon vain siksi, että sellainen on olemassa

    6. 6

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    7. 7

      Venäjä riitelee 1940-luvun historiasta sekä Puolan että Baltian kanssa –  kutsuu Viron metsäveljiä natseiksi ja Puolan miehittämistä ilouutiseksi

    8. 8

      Helsingin poliisi iskee moottoripyörien melun kimppuun – kovaäänisiä ajoneuvoja tarkkaillaan desibelimittareilla viikonloppuna

    9. 9

      Game of Thrones -sarjan tekijöiltä tulee uusi sarja, eikä sillä ole mitään tekemistä Westerosin kanssa

    10. 10

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Helsingin ratikkahankinta epäonnistui surkeasti – nyt HKL tyrkyttää rämiseviä vaunuja Saksaan

    4. 4

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    5. 5

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    6. 6

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    7. 7

      Tatuointisi voi olla laiton – Suomessa on todella paljon tatuointeja, jotka saattavat rikkoa tekijänoikeuksia, väittää asianajaja

    8. 8

      Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

    9. 9

      Kännykkä ja laukauksia muistuttaneet äänet saattoivat vaikuttaa australialaisen joogaopettajan ampumiseen Minneapolisissa – Naisen ampunut poliisi ei ole suostunut kuulusteluihin

    10. 10

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    3. 3

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    4. 4

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    5. 5

      Miksi Helsingin paraatipaikalla on autio kerrostalo? Ympäriltä myydään asuinneliöitä yli 7 000 eurolla, mutta tämä talo on rapistunut jo vuosikymmeniä

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    8. 8

      Uusi tutkimus: Kuudes sukupuuttoaalto on jo täällä – Ja olemme tulkinneet lajien joukkotuhon laajuuden aivan väärin

    9. 9

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää
    Uusimmat