Ulkomaat

Trump loi uuden koalition

Trump vetoaa turhautuneisiin molemmissa puolueissa, ja siksi häntä voi olla vaikea voittaa. Vastustaja ei ole vasemmisto, vaan eliitti.

Austin, Texas

Yhdysvaltain oikeistolle koitti totuuden hetki. Politiikan ulkopuolelta tullut rääväsuu miljardööri Donald Trump vakiinnutti johtoasemansa kohti republikaanien presidenttiehdokkuutta.

Demokraattien puolella Hillary Clintonin etumatka senaattori Bernie Sandersiin kasvoi. Marraskuussa vastakkain voi siis olla kaksi newyorkilaista perhetuttua, populisti Trump ja pitkän linjan poliitikko Clinton.

Monet nimekkäät republikaanit irtisanoutuivat keskiviikkona Trumpin äärimielipiteistä.

”Jos republikaanipuolue olisi lentokone ja katsoisimme ulos sen ikkunoista, näkisimme kuoren repeytyvän irti”, sanoi Minnesotan entinen kuvernööri Tim Pawlenty The New York Times -lehdessä.

Republikaanit pelkäävät, että Trumpin nimitys olisi lahja Clintonille. Trump muistuttaa heitä Barry Goldwaterista, joka oli puolueen presidenttiehdokas 1964. Goldwater innosti kenttäväkeä ja vei puoluetta oikealle, mutta koki varsinaisissa vaaleissa murskatappion demokraatti Lyndon B. Johnsonille.

Trump poikkeaa kuitenkin Goldwaterista, koska hänen koali­tionsa on uudenlainen sekoitus pienituloisia ja maallisia republikaaneja, jotka vastustavat siirtolaisia ja vapaakauppaa.

Vastustaja ei ole vasemmisto, vaan eliitti.

The Washington Post -lehden mukaan kukaan republikaaniehdokas vuoden 1960 jälkeen ei ole voittanut sekä etelässä että pohjoisessa, kuten Trump.

”Me olemme laajentaneet republikaanipuoluetta”, Trump sanoi voittopuheessaan.

Hän vetosi jo demokraatteihin korostamalla, kuinka hyvä presidentti hän olisi naisille ja irtisanotuille.

”Minä olen [puolueen] yhdistäjä”, Trump sanoi. Samalla hän varoitti, että eri mieltä olevat joutuvat ”maksamaan siitä”.

Yksi selitys Trumpin suosiolle on, että yli puolet republikaaneista sanoi ovensuukyselyissä oman puolueen pettäneen heidät.

”Ääni Trumpille on ääni val­tiota vastaan. Molempien puo­lueiden kannattajat ovat turhautuneita, ja siksi Trumpia on hyvin vaikea voittaa”, arvioi Emersonin yliopiston tutkija Keri Thompson puhelimitse.

Haastajat näkevät mahdollisuutensa vielä siinä, että Trump on suosituin ja epäsuosituin ehdokas. Gallupin mukaan 60 prosentilla amerikkalaisista on Trumpista kielteinen kuva. Clintonin vastaava luku on 52.

Thompsonin mielestä Trumpiin saattavat pettyä pahiten ne, jotka uskovat lupauksiin panna kaikki uusiksi.

”Trump herää siihen, että lupaukset eivät olekaan yksinkertaisia toteuttaa.”

Trump ja Clinton karkaavat muilta

 Supertiistain jälkeen Trumpilla on 316 valitsijamiestä. Trumpin päähaastajaksi nousi oikeistolainen senaattori Ted Cruz, jolla on 226 valitsijamiestä. Maltillisella Marco Rubiolla on 106 valitsijamiestä. Muilla ei ole enää uskottavia mahdollisuuksia.

 Hillary Clintonilla on 1 034 ja Bernie Sandersilla 408 valitsijamiestä. Sandersin on vaikea saada Clintonin etumatkaa kiinni, mutta hän ei aio luovuttaa.

 Seuraava ratkaiseva esivaali on 15. maaliskuuta Floridassa ja Ohiossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja – HS seuraa

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    4. 4

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    5. 5

      Länsimetro oy pitää metroa valmiina ja haluaisi luovuttaa sen pois käsistään – HKL:n mukaan metrossa on vielä ”paljon petrattavaa”

    6. 6

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    7. 7

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    8. 8

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    9. 9

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    10. 10

      Poliisi nimesi Lontoon metron pommi-iskusta epäillyn

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    3. 3

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    6. 6

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja – HS seuraa

    7. 7

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    8. 8

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    9. 9

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne oli sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    10. 10

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Poliisi nimesi Lontoon metron pommi-iskusta epäillyn
    3. Helsingin barokkiorkesteri viettää 20-vuotisjuhliaan laajentamalla romantiikan ajan ohjelmistoon
    4. Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja – HS seuraa
    5. Pianotaiteilija Maria João Pires konsertoi Suomessa ja lanseeraa samalla pianonsoiton mobiilisovelluksen
    6. Suora lähetys noin kello 16.15: Brexit-nurkkaan ajettu Theresa May pitää linjapuheen Firenzessä – puheen pitäisi miellyttää niin EU:ta kuin brexit-intoilijoita, mikä voi olla mahdotonta
    7. Suomalainen Tero Kivisaari pääepäilty maailman suurimpiin kuuluvassa korruptiotapauksessa – Telian entisille johtajille syytteet törkeästä lahjonnasta Uzbekistanissa
    8. Länsimetro oy pitää metroa valmiina ja haluaisi luovuttaa sen pois käsistään – HKL:n mukaan metrossa on vielä ”paljon petrattavaa”
    9. Rempseät loimaalaisrouvat Hansu ja Pirre saatiin viimein teatterilavalle – Hahmot lumoavat suoralla yleisökontaktilla ja roisilla puheella
    10. Sipilä yrittää viedä kikyn ilosanomaa Ranskaan, jossa Macronin uudistukset herättävät raivoa ay-liikkeessä – maiden johtajat tapaavat tänään
    11. Poliisi käytti kyynelkaasua väkijoukkoa vastaan Mannerheimintiellä – Kesän 1962 mellakat olivat osa kylmää sotaa
    12. Näytä lisää