Valikko
Ulkomaat

Naissenaattorit patistavat Obamaa ajamaan naisen YK:n pääsihteeriksi

Amerikkalaiset naissenaattorit kehottavat presidentti Barack Obamaa ajamaan naista YK:n seuraavaksi pääsihteeriksi. YK:ta nyt johtavan Ban Ki-moonin on määrä jättää tehtävä vuoden lopussa.

Seitsemän amerikkalaista naissenaattoria kehottavat presidentti Barack Obamaa ajamaan naista YK:n seuraavaksi pääsihteeriksi. Senaattorit tekivät esityksensä uutistoimisto Reutersin mukaan torstaina.

"Pyydämme, että Yhdysvallat ottaisi johtavan roolin siinä, että päteviä naisia harkittaisiin ehdokkaaksi”, naiset kirjoittivat Obamalle osoitetussa kirjeessä.

YK:n uusi pääsihteeri on määrä valita myöhemmin tänä vuonna.

Nykyinen pääsihteeri, eteläkorealainen Ban Ki-Moon on jättämässä tehtävän kuluvan vuoden lopussa kahden viisivuotiskauden jälkeen.

YK:n johdossa on ollut aina miespuolinen henkilö järjestön perustamisesta lähtien, 70 vuotta sitten.

YK:n 15-jäseninen turvallisuusneuvosto tekee suosituksen pääsihteeriehdokkaasta yleiskokoukselle.

Senaattorien kirjeen ensimmäinen allekirjoittaja on tunnettu poliitikko Barbara Boxer, senaatin ulkoasiainkomitean jäsen.

Reutersin mukaan Obaman hallinnon vastauskirje toteaa, että ”vaikka pitäisimme naisen valintaa tervetulleena, puollamme lopulta parasta ehdokasta tehtävään, olipa hän kumpaa sukupuolta tahansa”.

Jo 53 maata ajaa naista pääsihteerin virkaan.

Pääsihteerikisaan on tähän mennessä nostettu seitsemän ehdokasnimeä, joista kolme on naista: YK:n tiede- ja kulttuurijärjestön johtaja (UNESCO) Irina Bokova, Kroatian entinen ulkoministeri Vesna Pusic ja Moldovan entinen ulkoministeri Natalia Gherman.

Neljä muuta ehdokasta ovat Makedonian entinen ulkoministeri Srgjan Kerim, Montenegron ulkoministeri Igor Luksic, Slovenian entinen presidentti Danilo Turk ja entinen YK:n pakolaiskomissaari, portugalilainen Antonio Guterres.

Mahdollisia naisehdokkaita ovat myös entinen Uuden Seelannin pääministeri Helen Clark, Argentiinan ulkoministeri Susana Malcorra ja EU:n komission bulgarialainen varapuheenjohtaja Kristalina Georgieva.

YK:n pääsihteerivirka kiertää alueelta toiselle ja Itä-Euroopan pitäisi olla seuraavana vuorossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Työttömänä ollut Kaisa Heikkilä suuttui, kun ystävä käski ryhtymään siivoojaksi – Korkeasti koulutettujen patistaminen mihin tahansa työhön on heidän väheksymistään, hän sanoo

    2. 2

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    3. 3

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    4. 4

      Saunaremontin yhteydessä paljastui vanha vesivahinko – laajasta kotivakuutuksesta ei ollut mitään apua

    5. 5

      Isän väkivaltaisuuteen ei kiinnitetty huomiota ennen kuin hän surmasi vaimonsa ja lapsensa – Suomesta on lähtenyt YK:lle kolme valitusta perhe­väkivallasta

    6. 6

      Mullistava löytö: ihmisiä eli Amerikassa yli satatuhatta vuotta luultua aikaisemmin

    7. 7

      Johtaja otti lastenkodin rahoja omiin taskuihinsa: teetti itselleen huonekaluja, osti elektroniikkaa ja hankki lohkolämmittimen

    8. 8

      Sadan vuoden kuluttua Marsissa voi olla asutusta – planeetta kiinnostaa ihmiskuntaa ainakin kymmenestä syystä

    9. 9

      Salaperäinen ”rouva P” kuoli ilman perillisiä – kaupunki saa tililleen mittavan omaisuuden

    10. 10

      Mausteista löytyi syöpää aiheuttavaa maaliväriä pääkaupunkiseudulla – viranomaiset takavarikoivat chiliä, currya ja kurkumaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    2. 2

      Salaperäinen ”rouva P” kuoli ilman perillisiä – kaupunki saa tililleen mittavan omaisuuden

    3. 3

      Mausteista löytyi syöpää aiheuttavaa maaliväriä pääkaupunkiseudulla – viranomaiset takavarikoivat chiliä, currya ja kurkumaa

    4. 4

      Kela rankaisi ystävääni vanhemman menettämisestä

    5. 5

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    6. 6

      Näin upeina et ole koskaan nähnyt Signe Branderin ja muiden Helsinki-kuvaajien otoksia – tästä päivästä lähtien huippulaatuisia kuvia saa käyttää vapaasti

    7. 7

      Hankalia nuoria ei ole olemassa – on vain kesken­eräisyyttä ja kyvyttömiä aikuisia

    8. 8

      Asumistukileikkuri rankaisee pääkaupunki­seudun köyhiä, Helsinki pelkää – ”Kuvitteleeko joku, että asuminen tämän seurauksena halpenee?”

    9. 9

      Helsingin rikkaimmilla alueilla on usein surkeat palvelut – HS:n laskuri näyttää: idän lähiöt lyövät monet eliitti­kaupunginosat mennen tullen

    10. 10

      Välipohjissa mikrobikasvua, ullakolla linnunraatoja – Kätilöopiston sairaala suljetaan puolen vuoden kuluessa laajojen homevaurioiden takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    4. 4

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    5. 5

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    6. 6

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    7. 7

      Onko tässä Helsingin pienin ja kallein vuokrayksiö? 10 neliömetriä, 1 941 euroa kuukaudessa

    8. 8

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    9. 9

      Stella Sironen, 19, loi vahingossa valtavan netti-ilmiön kulmakarvakuvallaan, isot ulkomaiset mediat ottavat jatkuvasti yhteyttä – ”Kyllähän tämä tuntuu ihan absurdilta”

    10. 10

      Liike-elämässä mokaillaan hartaasti, ja yksi suomalaistuote pääsi epäonnistumisia esittelevään museoon – muistatko tämän vempaimen?

    11. Näytä lisää