Valikko
Ulkomaat

Kiinalaisnainen oli kuukauden kuolleena hississä huoltomiesten katkaistua sähköt

Viranomaisten mukaan kuolema johtui huoltoyhtiön vakavasta virheestä. Korjaajien olisi pitänyt tarkastaa kunnolla, oliko hississä ketään sisällä.

Kiinalainen nainen kuoli jäätyään loukkuun hissiin, kun huoltoyhtiö ei tarkistanut kunnolla ennen sähköjen katkaisemista, oliko hississä ketään sisällä.

Nainen ehti olla hississä kuukauden, ennen kuin hänen ruumiinsa löydettiin.

Huoltomiehet tulivat korjaamaan reistailevaa hissiä pohjoisessa Xi´n kaupungissa tammikuun viimeisenä päivänä, valtiollinen media kertoi.

He löysivät hissin jumittuneena 10. ja 11. kerrosten välillä, tiedustelivat huutaen oliko sisällä ketään ja katkaisivat sähköt.

Sitten he lähtivät lomille ja kiinalaisen uuden vuoden viettoon eivätkä palanneet ennen kuin maaliskuun ensimmäinen päivä.

Viranomaisten mukaan kuolema johtui huoltoyhtiön vakavasta virheestä. Korjaajien olisi pitänyt tarkastaa kunnolla, oliko hississä ketään sisällä.

Menehtyneen 43-vuotiaan naisen kerrotaan asuneen yksin.

Kiinassa tapahtuu usein erilaisia turvamääräysten luistamisesta johtuvia onnettomuuksia. Määräysten valvonta on heikkoa, ja joskus niitä kierretään korruption avulla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kiina
  • kiinalaiset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    3. 3

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    4. 4

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    5. 5

      Nyt se on laskettu: Maailmassa on tuotettu 8,3 miljardia tonnia muovia ja peräti puolet siitä viimeisen 13 vuoden aikana – silti tuotanto vain lisääntyy entisestään

    6. 6

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    7. 7

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    8. 8

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    9. 9

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    10. 10

      Parisuhdekriisissä suku voi olla paras tai pahin – Ethän lietso aikuisen lapsesi kriisiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    4. 4

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    5. 5

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    6. 6

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    7. 7

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

    10. 10

      ”Kaikki syyt ajaa polttomoottori­autolla ovat poistuneet” – Valtaavatko sähköautot viimein automarkkinat?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    3. 3

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    4. 4

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    5. 5

      Miksi Helsingin paraatipaikalla on autio kerrostalo? Ympäriltä myydään asuinneliöitä yli 7 000 eurolla, mutta tämä talo on rapistunut jo vuosikymmeniä

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    8. 8

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    9. 9

      Uusi tutkimus: Kuudes sukupuuttoaalto on jo täällä – Ja olemme tulkinneet lajien joukkotuhon laajuuden aivan väärin

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää