Ulkomaat    |   Tausta

Turkki on vain osa kriisin ratkaisua

Euroopan unionin johtajat ja Turkki väänsivät maanantaina kriisikokouksessa sopimusta, jonka odotetaan vähentävän merkittävästi painetta Euroopan pakolaiskriisin hoitamisessa.

Euroopan unionin johtajat ja Turkki väänsivät maanantaina kriisikokouksessa sopimusta, jonka odotetaan vähentävän merkittävästi painetta Euroopan pakolaiskriisin hoitamisessa. Kyseessä on kuitenkin vain yksi osa EU:n ponnisteluissa rauhoittaa koko maanosaa ravisteleva kriisi.

Mikäli EU-maat suostuvat Turkin ehdotukseen – ja sopimus toteutetaan – Turkista Kreikkaan matkaavat pakolaiset ja siirtolaiset palautetaan Turkkiin. Vastalahjaksi EU ottaisi syyrialaispakolaisia Turkista ja antaisi Turkille ainakin kolme ja mahdollisesti kuusi miljardia euroa avustusrahaa.

EU lupaisi turkkilaisille viisumivapautta kesäkuussa, kun aiemmin on sovittu lokakuusta. Lisäksi EU nopeuttaisi Turkin EU-jäsenyysneuvotteluja, mitä luvattiin aiemmassa Turkin ja EU:n huippukokouksessa viime marraskuussa.

Vaikka kyseessä ei ole EU:n päätös vaan yksittäisten eurooppalaismaiden toimet, huippukokouksen ennakoitiin virallistavan Kreikan ja Makedonian rajan sulkemisen. Kyseessä on niin sanotun Länsi-Balkanin reitin tukkiminen, mikä on jo hiljentänyt ihmisvirtaa paljon.

Makedonian rajan sulkeminen kasvattaa painetta Kreikkaan ainakin lyhyellä aikavälillä. EU-komissio ehdotti viime viikolla, että Kreikalle annetaan 700 miljoonaa euroa lisää pakolaiskriisin hoitamiseen.

EU-komissio ilmoitti viime viikolla myös suunnitelmasta, jolla unioni pyrkii palauttamaan vapaan liikkuvuuden Schengen-alueen normaalitilaan joulukuuhun mennessä. Suunnitelman osana on aiemmin ehdotettu EU:n uusi raja- ja rannikkovartiosto, jonka komissio haluaa toimivan elokuuhun mennessä.

EU-jäsenmaat yrittävät myös patistella toisiinsa vauhtia, jotta viime vuonna päätetyt pakolaisten sisäiset siirrot saataisiin toimimaan. Tämä on merkittävää etenkin Kreikalle.

Samalla kun EU on yrittänyt saada omia rivejään suoriksi, sotilasliitto Nato on saanut laajemmat valtuudet partioida ja jäljittää ihmissalakuljettajia Egeanmerellä, jonka yli ihmiset Turkista Kreikkaan matkaavat.

Nato ilmoitti sunnuntaina, että sen alukset partioivat jatkossa Turkin ja Kreikan aluevesillä tehden yhteistyötä kahden naapuruksen sekä EU:n rajavirasto Frontexin kanssa.

Pakolaisten uudelleensijoittamisesta Kreikasta ja Italiasta muualle EU:hun päätettiin jo viime vuonna, mutta hanke on epäonnistunut tähän asti. Sovitun 160 000 ihmisen sijaan alle 700:aa on siirretty.

EU on pitänyt lukuisia huippukokouksia pakolaiskriisin aikana. Koska päätökset ovat jääneet tekemättä tai tehtyjä päätöksiä ei ole pantu toimeen, kukin jäsenmaa on toteuttanut omaa pakolaispolitiikkaansa.

Myös monia muita ehdotuksia on tehty. Financial Times -lehden mukaan EU-komissio aikoo ensi viikon pakolaishuippukokouksen alla ehdottaa – yhtenä vaihtoehtona –, että EU-maat keskittäisivät turvapaikkahakemukset unionin yhteiseen turvapaikkavirastoon.

Jos näin tapahtuisi, virasto vastaisi turvapaikkahakemuksista ja jakaisi myönteisen päätöksen saavat turvapaikanhakijat jäsenmaihin kiintiöiden perusteella – riippumatta siitä, mihin maahan ihmiset ensiksi tulevat. Tällainen järjestely vaatisi lehden mukaan EU:n perussopimuksen muuttamista.

Pakolaiskriisin sekava hoito on vaikuttanut myös brittien mielialoihin kesällä pidettävän kansanäänestyksen alla. Tuolloin britit päättävät, jääkö Britannia EU:n jäseneksi vai ei.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    3. 3

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    4. 4

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    5. 5

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    6. 6

      Näin sinkkuja sorretaan yhteiskunnassa – yksinasuvia syrjitään niin verotuksessa kuin ruokaostoksillakin

    7. 7

      Tässä on Suomen vaarallisin kortteli – koko maan riskialtteimmista risteyksistä kolme ympäröi pientä aluetta Taka-Töölössä

    8. 8

      Masennuslääke mahdollisti minulle koulutuksen ja ammatin – aamuisin otan pienen tabletin ja elän hyvää elämää

    9. 9

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    10. 10

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    4. 4

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    5. 5

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    6. 6

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    7. 7

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    8. 8

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    9. 9

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    10. 10

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    4. 4

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää