Ulkomaat

Bernie Sanders sai yllätysvoiton Michiganin esivaaleissa

Häviö voi kertoa Hillary Clintonin heikkoudesta vapaakaupan käsittelyssä.

Washington

Senaattori Bernie Sanders otti Michiganin esivaaleissa yllätysvoiton entisestä ulkoministeristä Hillary Clintonista varhain keskiviikkona Suomen aikaa.

Clinton johti mielipidemittauksia esivaalien alla, mutta lopulta Sanders sai Michiganissa 49,9 prosenttia ja Clinton 48,2 prosenttia äänistä.

Voitto on Sandersille merkittävä, sillä ilman sitä hänen kampanjansa demokraattien presidenttiehdokkuudesta olisi alkanut käydä toivottomaksi. Nyt Sanders saa lisäaikaa, ja kisa siirtyy hänelle suosiollisempiin osavaltioihin.

Kampanjan perusasetelmaa Michigan ei vielä muuttunut. Clinton johtaa Sandersia selvästi valitsijamiesten määrässä, ja kaula vain kasvoi tiistaina. Tämä johtui siitä, että Clinton voitti Sandersin Mississippissä ylivoimaisesti prosentein 82,6–16,5.

Häviö demokraattien sydänmailla Michiganissa on kuitenkin Clintonille varoitus, sillä se kertoo hänen mahdollisesta heikkoudestaan varsinaisissa vaa­leissa.

Michiganissa on paljon valkoisia teollisuustyöntekijöitä, joiden työt ovat kadonneet halvemman tuotannon maihin. Elleivät he luota Clintoniin esi­vaaleissa, heihin saattaa vedota varsinaisissa vaaleissa repub­likaani Donald Trumpin va­paakaupanvastainen viesti, jos Trumpista tulee republikaanien ehdokas.

Sekä Sanders vasemmalla että Trump oikealla suhtautuvat vapaakauppaan kriittisemmin kuin Clinton, joka kannatti alun perin Tyynenmeren vapaakauppasopimusta ja alkoi vastustaa sitä vasta vaalikampanjansa aikana.

Republikaanien puolella tiistai oli jälleen kerran Trumpin juhlaa. Hän voitti republikaanien esivaalit selvästi Michiganissa, Mississippissä ja Havaijilla. Texasilaissenaattori Ted Cruz voitti Idahossa.

Trumpin voittopuhe muistutti välillä mainosvirtaa, sillä hän ­kehui yritystensä menestystä ja ­luetteli lavalla nimeensä liittyviä brändejä: Trump-vesi, Trump-yliopisto, Trump-vodka.

”Meillä on Trumpin pihvejä. Jos haluat yhden, joudut maksamaan 50 dollaria”, Trump mainosti.

Trumpin voitto perustui jälleen kerran vanhimpiin äänestäjiin ja miehiin, jotka suosivat häntä ylivoimaisesti.

Michiganissa ja Mississippissä toiseksi tuli texasilaissenaattori Cruz, joka on yhä selvemmin Trumpin ainoa uskottava haastaja. Kolmanneksi tuli Ohion kuvernööri John Kasich.

Ilta oli huonoin puolue-eliitin suosikille, maltillisemmalle floridalaissenaattori Marco Rubiolle. Ellei Rubio pärjää ensi tiistaina kotonaan Floridassa, hänen kampanjansa on käytännössä ohi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvaltain presidentinvaalit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja 80 loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    2. 2

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    3. 3

      Game of Thrones -sarjan varjopuoli: hylätyt huskyt, joiden määrä on monin­kertaistunut – sarjan näyttelijä vetoaa faneihin eläinsuojelu­järjestön kanssa

    4. 4

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    5. 5

      TV 2

    6. 6

      Liika terrorismin pelko voi jopa heikentää turvallisuutta – tutkija Leena Malkki neuvoo, miten toistuvien iskujen kanssa voi elää

    7. 7

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    8. 8

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    9. 9

      Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

    10. 10

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Yhteenveto Barcelonan yliajosta: ainakin 13 kuollut ja 80 loukkaantunut, kaksi pidätetty, poliisien päälle yritettiin ajaa illalla

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

    5. 5

      Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimin­tiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

    6. 6

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    7. 7

      Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

    8. 8

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    9. 9

      Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

    10. 10

      Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää