Ulkomaat

Viron tuore raportti hillitsee Venäjän-pelkoa

Viron tiedustelu pitää pientä paikallista konfliktia todennäköisempänä kuin laajamittaista sotaa.

Tallinna

Venäjä on nyt ja lähitulevaisuudessa ainoa sotilaallinen uhka Itämeren alueen turvallisuudelle. Näin suoraan kirjoittaa Viron ulkomaantiedustelusta vastaava Teabeamet, Tietovirasto, ensimmäisessä julkisessa raportissaan, joka julkaistiin keskiviikkona Tallinnassa.

Salamyhkäisen viraston kotisivu oli pitkään valkea ruutu, josta näki lähinnä johtajan Mikk Marranin nimen. Nyt sieltä voi ­lukea englanniksi ja viroksi 44-sivuisen raportin Viro kansainvälisessä turvallisuusympäristössä 2016.

”Venäjä näkee Viron kiusallisena, oudon menestyksellisenä valtiona mutta samalla Naton heikkona lenkkinä”, sanoi Marran tiedotustilaisuudessa.

Raportti pitää Venäjän hyökkäystä Baltiaan epätodennäköisenä mutta toteaa samassa virkkeessä, ettei vaihtoehtoa voi sulkea pois.

Raportissa on viesti myös Suomelle ja Ruotsille:

”Konfliktitilanteessa on otettava huomioon, että Venäjä käsittää Itämeren alueen kokonaisuutena eikä Moskova piittaa sotatilanteessa yhdenkään valtion puolueettomuudesta.”

Nato voi käyttää Suomen ja Ruotsin infrastruktuuria, minkä vuoksi Venäjä on valmis iskemään kohteisiin myös niiden alueella, raportti perustelee.

”Venäjä katsoo Baltian maita osana länttä, jolloin mahdollinen yhteenotto olisi lännen kanssa”, perusteli Teabeametin johtaja Mikk Marran tiedotus­tilaisuudessa HS:lle.

Marran ei kommentoinut kysymyksiä, pitääkö Viro turvallisuusriskinä Suomen ja Ruotsin pysymistä Naton ulkopuolella tai päinvastoin mahdollisen ­liittymisen aiheuttamia jännitteitä. 

Sotilaallinen uhka Virolle muodostuu raportin mukaan kahdesta olosuhteesta: Venäjä tekee virhearvioinnin, joka johtuu väärästä uhkakuvasta, Bal­tiasta lännen strategisena alueena. Venäjä näkee Baltian Naton tukialueena, jonka kautta sotilasliitto voi Yhdysvaltojen johdolla uhata Venäjää.

Lisäksi kaukaisemmilla lännen ja Venäjän välisillä konflikteilla Turkin rajalla voi olla yllättäviä heijastusvaikutuksia Bal­tiaan, Marran sanoi.

Vaikka Venäjän sotilaallisen suunnittelun painopiste on Kaliningradissa, arktisella alueella ja vuodesta 2014 Ukrainassa, se on vahvistanut sotilasvoimaansa myös Viron ja Latvian lähellä. Pienet lisäpanostukset osoittavat yhdessä, että taustalla on laajempi kokonaissuunnitelma.

Venäjä laskee ajallisen etumatkan varaan, joka sillä on Natoon verrattuna joukkojensa kokoamiseksi. Viron ulkomaantiedustelun mukaan Venäjä pystyy käyttämään Baltian maita vastaan nopeasti jopa 30 pataljoonaa taistelujoukkoja. Tämä on enemmän kuin yhdysvaltalaisen ajatushautomon Rand Corporationin hiljattain julkaisemassa raportissa, jonka mukaan Nato häviäisi Baltiassa Venäjälle nykyisessä voimatasapainossa.

Viron ulkomaantiedustelun raportin oletus on, että Venäjä toimisi samantapaisesti kuin Ukrainassa: se tähtäisi rajakaupungin tai alueen alistamiseen.

”Operaation suorittaisivat Viron ja Latvian rajojen lähelle pysyvästi sijoitetut joukot 1. panssariarmeijan ja muiden läntisen sotilasalueen yksiköiden tuella. Pelotteena se käyttäisi taktista ydinasetta.”

Raportin pääviestejä on, että Viron avoin yhteiskunta sekä toimiva oikeusjärjestelmä eivät altista sitä Venäjän hyökkäykselle samaan tapaan kuin Ukrainaa. Pääasiallinen pelote Virossa ovat Naton joukkojen läsnäolo ja sotilasharjoitukset.

Raportin tarkoitus on hillitä paniikkia, joka seurasi Krimin valtauksesta. Valtauksen välillisiä seurauksia olivat pelottelu, sensaatiohakuisuus ja puoli­totuuksien levittäminen.

Viron ulkomaantiedustelu aikoo jatkaa analyysiensa julkaisua vuosittain.

”Epävarmuudesta kumpuava paniikki on hyvin vaarallista.”

Venäjä vahvistunut Baltian lähellä

 Venäjä on muodostanut helikopteriprikaatin Latvian rajan taakse Ostroviin Pihkovan alueelle.

 Viron rajan lähellä Luugassa ovat Iskander-ohjukset, joiden kantama on yli Viron.

 Venäjä suunnittelee panssarijoukkojen koulutuskeskusta Viron ja Suomen lähelle Pietarin pohjoisreunalle Sertolovoon.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Viro
  • Venäjä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    2. 2

      Pidättely sekoittaa suoliston eikä hyvältä tuntuva vatsa aina voi hyvin – Nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi, nousi liikkeen vanhimmistoon ja salaisuuden paljastuttua joutui sen eteen – ”Olen tiennyt aina kristallinkirkkaana, että pidän miehistä”

    4. 4

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    5. 5

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    6. 6

      Nuoret kiinalaiset matkailijat haluavat Suomesta mustikkapiirakkaa ja prinsessa Leian koruja – ”He ostivat 42 000 euron edestä kelloja ja koruja

    7. 7

      Muistisairauksia on todettu jo kolmekymppisillä – Unohtelu ja väsymys johtuvat yleensä silti jostain muusta kuin muistisairaudesta

    8. 8

      Suomessa leikittiin ”Kuka pelkää mustaa miestä” kunnes se kiellettiin rasistisena – mutta ajattelivatko lapset oikeasti tummaihoista ihmistä leikeissään? Vastaa kyselyyn

    9. 9

      Oletko miettinyt, mikä merkitys kiky-tunneillasi on viennin piristymiseen? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvitti asiaa

    10. 10

      Voimakas maanjäristys surmasi ainakin lähes 150 Meksikossa – järistys runnoi myös miljoonakaupunki Méxicoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää