Valikko
Ulkomaat

Lehti: Isis pakottaa seksiorjansa käyttämään ehkäisyä

Isis-terroristijärjestö on pakottanut vangiksi ottamiaan naisia myös abortteihin. Järjestön ohjeiden mukaan raskaana olevaa naista ei voi käyttää seksiorjana, kertoo The New York Times.

Terroristijärjestö Isis pakottaa seksiorjansa käyttämään ehkäisyä, kertoo uutistoimisto Reuters.

Asiasta kirjoittanut yhdysvaltalaislehti The New York Times on haastatellut terroristijärjestön vankeina olleita naisia. Lehden mukaan seksiorjia on ehkäisyn käyttämisen lisäksi pakotettu myös abortteihin.

Järjestön ohjeiden mukaan raskaana olevaa naista ei voi käyttää seksiorjana.

Lehden haastattelema nainen kertoo, ettei aluksi tajunnut, että hänet ostanut Isis-taistelija pakotti ottamaan ehkäisypillereitä.

”Joka päivä minun piti nielaista yksi hänen edessään. Hän antoi paketin joka kuukausi. Pillereiden loppuessa hän antoi minulle uusia. Kun minut myytiin toiselle miehelle, pillerit kulkivat mukanani”, hän sanoo lehdessä.

Osa naisista on myös pakotettu raskaustesteihin, jotta heitä vankeina pitäneet Isis-taistelijat ovat voineet varmistua, etteivät he odota lasta.

Isis-terroristijärjestö on linjannut, että mies saa raiskata orjuuttamansa naisen. Isis-taistelijoille myös lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on luvallista, lehti kirjoittaa.

YK ja ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Isis-terroristijärjestöä järjestelmällisistä sieppauksista ja raiskauksista.

Isis pitää Irakissa orjana arviolta 3500 ihmistä, YK arvioi tammikuussa. Valtaosa orjista on jesidinaisia ja -lapsia, mutta heitä on myös muista etnisistä ja uskonnollisista vähemmistöryhmistä.

Isis valtasi sunnienemmistöisestä Pohjois- ja Länsi-Irakista suuria alueita vuonna 2014.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Isis
  • Terrorismi
  • Irak

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    6. 6

      Putin ja Niinistö tapaavat torstaina jään kaupungissa, jonka tyypillisin kulkuneuvo on vedessä kulkeva moottoripyörä

    7. 7

      Trump ryhtyi kumoamaan Obaman ilmasto­politiikkaa – Mutta mitä on Trumpin mainitsema ”puhdas hiili”?

    8. 8

      HIFK venyi Turussa yllätykseen – Tampereella muhii kevään kiekkosensaatio

    9. 9

      Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike irtisanoutui yhteistyöstä kristillis­demokraattien kanssa

    10. 10

      Ei uskoisi, jos ei näkisi: Britannia aloitti uhmakkaan matkan ulos EU:sta, kun brexit-hallitus nujersi parlamentin ja muut vastustajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    8. 8

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    9. 9

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    10. 10

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää