Ulkomaat

Brasilian poliittinen syöksykierre syvenee

Tuomarin julkistamat salakuuntelunauhat lisäsivät Brasilian politiikan sekasortoa.

Korruptiotutkinnan kohteena oleva ex-presidentti Luiz Inácio Lula da Silva nimitettiin torstaina Brasilian hallitukseen, ja samalla kiihtyivät protestit eri puolilla maata.

Se oli uusin käänne syvenevässä poliittisten skandaalien kierteessä. Epäselvää oli, mitä se tarkoittaisi, sillä vain alle tuntia myöhemmin tuomari julisti nimityksen mitättömäksi. Hallitus aikoi valittaa päätöksestä.

Dramaattisia vaiheita näytelmästä ei ole viime päivinä puuttunut. Niihin kuuluu korruptiotutkintaa johtava tuomari, joka julkisti poliisin salaa nauhoittaman presidentti Dilma Rousseffin ja Lulan puhelinkeskustelun.

Ja pidätettynä oleva senaattori, joka kutsuu itseään ”kaaoksen profeetaksi” ja on ilmiantanut raskaita väitteitä presidentistä ja muista kärkipoliitikoista.

Sekä katujen mielenosoitukset ja kattiloiden pauke, jolla ihmiset osoittavat tyytymättömyyttään hallitukseen. Osa vaatii paluuta sotilasdiktatuuriin, koska sekin olisi heidän mukaansa parempi kuin nykymeno.

Uusimmat käänteet tulevat valmiiksi vaikeaan tilanteeseen. Brasilia käy läpi pahinta taantumaa vuosikymmeniin. Terveydenhuolto on vaikeuksissa no­peasti leviävän zikaviruksen keskellä. Rion olympialaisiin on vain alle viisi kuukautta aikaa.

Tilanne on toinen kuin viisi vuotta sitten, kun Lula jätti presidentinviran ja talous porskutti.

Brasiliaa vuosina 2003–2010 johtanut Lula oli aikoinaan huippusuosittu. Hän on yhä lähes ikoninen hahmo maata johtavassa Työväenpuolueessa.

Nyt entinen työväenluokan sankari on tutkittavana korrup­tiosta. Hänen epäillään saaneen taloudellista hyötyä öljy-yhtiö Petrobrasin korruptioskandaaliin osallistuneilta yhtiöiltä.

Tutkinnan edetessä omasta asemastaan kamppaileva Rousseff tarjosi edeltäjälleen ministerinsalkkua. Lulan oli määrä ottaa vastaan hallituksen sisäisten asioiden koordinoinnista vastaavan ministerin tärkeä tehtävä.

Brasilian lain mukaan liittovaltion ministerien tapaukset voi käsitellä vain korkein oikeus. Se voisi viivyttää tutkintaprosessia.

Se tarkoittaisi periaatteessa myös sitä, että Lulan mahdollisesta pidätyksestä tai tuomiosta ei päättäisi Petrobrasin korrup­tiotutkintaa johtava tuomari Sérgio Moro. Tämä on tuominnut vyyhdissä kymmeniä poliitikkoja ja liikemiehiä.

Morosta on tullut osalle brasilialaisista kansallissankari. Puhelinnauhojen julkistaminen kuitenkin toi tutkinnan ylle uuden kyseenalaisen sävyn. Nauhoituksia tulkittiin siten, että Rousseff olisi tarjonnut ministerinpestiä Lulalle pidätyksen välttämiseksi.

Monet asiantuntijat kuitenkin kyseenalaistivat nauhoitusten laillisuuden.

Epäsuositun Rousseffin suurin uhka on parlamentissa vireillä oleva prosessi hänen viraltapanemisekseen. Se liittyy budjetin kirjanpidolla keplotteluun ja syytöksiin siitä, että hallitus lainasi laittomasti rahaa valtiollisista pankeista.

Työväenpuolueessa on toivottu, että poliittisesti kokeneen Lulan nimitys auttaisi Rousseffia välttämään viraltapanon.

Se oli epätoivoisen hallituksen riskialtis veto. Nimitys herätti parlamentissa äänekästä vastarintaa. Televisiouutiset näyttivät, kuinka opposition parlamentaarikot lauloivat istuntosalissa yhteen ääneen presidentille ”eroa, eroa”.

Parlamentin alahuoneen puhemies Eduardo Cunha ilmoitti asettavansa torstaina komitean viraltapanon käsittelemiseksi.

Työväenpuolueen tukijat puolestaan syyttivät oppositiota vallankaappausyrityksestä ja kutsuivat kannattajiaan tukiprotesteihin.

Markkinoilla sekasorto otettiin vastaan myönteisesti. São Paulon pörssi avautui torstaina vahvassa nousussa.

”Markkinat juhlivat tämän hallituksen loppua”, sanoi analyytikko André Leite TAG Investimentos- konsulttiyhtiöstä uutistoimisto AFP:lle.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    4. 4

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    5. 5

      Vapaa-ajan tissuttelu aiheuttaa töissä virheitä enemmän kuin moni ajattelee – Viinin lipittelijät pitäisi lähettää lenkille

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    8. 8

      Miksi Juha Sipilä hymyilee?

    9. 9

      Jouko Jokisesta tulee Ylen päätoimittaja

    10. 10

      Meksikolaiset kaivavat paljain käsin raunioita: Maanjäristyksen jäljiltä on löytynyt yli 200 kuollutta, kymmeniä lapsia kuoli romahtaneeseen kouluun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    5. 5

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    6. 6

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    7. 7

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    8. 8

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    9. 9

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    10. 10

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    8. 8

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Tutkimus: Parisuhteessa nainen menettää kiinnostuksen seksiin helpommin kuin mies – Asiantuntija neuvoo, miten halun voi herättää uudelleen
    3. Eurooppaan syntymässä uusi teräsjätti: Thyssenkrupp ja Tata sopivat alustavasti Euroopan-toimintojen yhdistämisestä
    4. Ylen päätoimittajaksi valittu Jouko Jokinen arvosteli puolitoista sitten ”Ylen pakkoveroa”: ”Meille tuli vahva tunne, että pelaamme eri säännöillä”
    5. Meksikolaiset kaivavat paljain käsin raunioita: Maanjäristyksen jäljiltä on löytynyt yli 200 kuollutta, kymmeniä lapsia kuoli romahtaneeseen kouluun
    6. Autoteollisuuden Tero Kallio suomii autojen päästötesti­keskustelua: ”Eivät autonvalmistajat ole koskaan luvanneet mitään tiettyä kulutusta”
    7. Hurrikaani Maria tappoi Guadeloupella ja romutti Dominican pikkuvaltion – pääministerikin menetti katon päänsä päältä
    8. Hallitus puolustaa budjettiaan eduskunnassa, Orpon mukaan noususuhdanne ei vaikuta tiukkaan menokuriin – suora lähetys käynnissä
    9. Meteoriitti teki tiilikattoon reiän ja lävisti viisi senttiä paksun lankkulattian – Suomessa meteoriitit ovat lojuneet nurkissa ja päätyneet lasten leikkeihin
    10. Kiimainen huippuravuri kärvistelee kipujensa kanssa – ”Ravikuningatar Saaga ei mene poneja kovempaa, vaikka kuinka käskisi”
    11. Politiikka vei varsovalaiselta Małgorzatalta puhevälit omaan siskoon – Puolan jako kulkee nyt perheiden sisällä
    12. Näytä lisää