Valikko
Ulkomaat

Joukkomurhaaja Breivikin oikeuskäsittely päättyi – tuomiota odotetaan kuukauden kuluessa

Kaikki oikeudenkäynnissä kuullut asiantuntijat ovat todistaneet, etteivät he ole havainneet Breivikin fyysisessä tai henkisessä tilassa suuria muutoksia vankeuden aikana.

Tukholma

Joukkomurhaaja Anders Behring Breivikin oikeuskäsittelyssä oli perjantaina viimeinen päivä. Breivik vaatii, että valtio tuomitaan ”epäinhimillisestä kohtelusta”. Vaatimuksen perusteluna on muun muassa, että Breivikiä on pidetty koko vankeusajan pitkälti eristettynä muista ihmisistä.

”Rikokset, joista päämiestäni syytettiin, ovat epärelevantteja”, sanoi Breivikin asianajaja Oystein Storrvik oikeudessa uutistoimisto AFP:n mukaan.

”Ihmiselle, jota kaikki vihaavat, laki on viimeinen mahdollisuus taata, että hänen perusoikeuksiaan noudatetaan”, hän sanoi.

Breivik tappoi 22. heinäkuuta vuonna 2011 yhteensä 77 ihmistä Oslon keskustan pommi-iskussa ja myöhemmin Utøyan saarella, missä oli käynnissä Norjan työväenpuolueen nuorisojärjestön kesäleiri. Taustalla oli äärioikeistolainen ideologia. Breivik ei ole medialähteiden mukaan osoittanut oikeudenkäynnin aikana katumusta teoistaan.

Breivik sai teoistaan 21-vuoden vankeusrangaistuksen, joka on pisin mahdollinen Norjassa. Hän istuu tuomiotaan Skienin vankilassa, missä myös tiistaista alkaen jatkunut oikeudenkäynti on pidetty turvallisuussyistä.

Breivik on haastanut Norjan valtion oikeuteen, koska hän katsoo, että hänen ihmisoikeuksiaan on loukattu. Breivikin mahdollisuudet tavata muita ihmisiä vankilassa ovat hyvin rajalliset, minkä hän katsoo olevan Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaista. Kyse on kahdesta Euroopan ihmisoikeussopimuksen kohdasta. Toinen lausekkeista kieltää ”epäinhimillisen tai nöyryyttävän kohtelun tai rangaistuksen”. Toinen lauseke takaa oikeuden ”yksityis- ja perhe-elämään” sekä ”yhteydenpitoon”.

Oikeudenkäynnin aikana valtion asianajajat ovat perustelleet Breivikin eristämistä sillä, että hän on edelleen erittäin vaarallinen. Asianajajat katsovat hänen olosuhteidensa olevan selvästi Euroopan ihmisoikeussopimuksen sallimien rajojen sisäpuolella.

”Valtion näkemyksen voi summata seuraavasti: Häntä ei kohdella tai ole kohdeltu epäinhimillisesti. Hänen oikeuttaan yhteydenpitoon ja yksityisyyteen on kunnioitettu”, sanoi asianajaja Adele Mestad Norjan yleisradion NRK:n mukaan.

”Hän osoittaa selvästi olevansa huomionkipeä. Emme kohtaa täällä rikkinäistä miestä, kyseessä on sama sairas narsisti, jonka kohtasimme neljä vuotta sitten”, hän sanoi.

Breivik on erotettu muista vangeista. Hänellä on vankilassa käytössään kolme selliä. Yksi asumiseen, yksi opiskeluun ja yksi kuntoiluun. Hänellä on myös televisio, dvd-soitin ja tietokone ilman verkkoyhteyttä sekä lehtiä ja kirjoja, AFP kertoo.

Eristyksen lisäksi Breivik on valittanut muun muassa huonosta ruoasta, siitä, että hänen postiaan luetaan ja siitä, että hän on joutunut riisuutumaan satoja kertoja alasti vankilahenkilökunnan tekemien tutkimusten vuoksi.

Kaikki oikeudenkäynnissä kuullut asiantuntijat – muun muassa lääkärit, psykiatrit ja vankeinhoitohenkilökunta – ovat todistaneet, etteivät he ole havainneet Breivikin fyysisessä tai henkisessä tilassa suuria muutoksia vankeuden aikana, AFP kirjoittaa.

Tuomiota tapauksesta odotetaan kuukauden kuluessa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Olivia Oras alkoi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana VIP-elämää – Mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    2. 2

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    3. 3

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    4. 4

      Kiina alleviivaa terveisiään Trumpille – ”Taiwan-kysymys on Pandoran lipas, jonka sisältö voi olla kuolettava”

    5. 5

      Minäkö rintamakarkuri? Minun oli pakko hakeutua pois reservistä opiskelun takia

    6. 6

      Lähes kaikki Kelan etuudet pienenevät tänä vuonna – HS kertoo, miten muutokset vaikuttavat sinun tuloihisi

    7. 7

      Anteeksi Sixten Korkman: Rikkaiden ohituskaista toimii klassisissa konserteissa vain harvoin

    8. 8

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    9. 9

      Tulimeri Helsingissä – rivitalo tuhoutui, naapurissa sijaitseva koulu sähköttömänä

    10. 10

      Japanilaiset tutkijat varoittavat: Älä näytä rauhanmerkkiä sosiaalisessa mediassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    2. 2

      Nyt puhuu kääntäjä, joka suomensi Mötley Crüe -konsertin upeasti Ylelle: ”Tein käännökset vähän ilkeyksissäni, koska genre ansaitsee näpäytystä”

    3. 3

      Japanilaiset tutkijat varoittavat: Älä näytä rauhanmerkkiä sosiaalisessa mediassa

    4. 4

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    5. 5

      ”Posti mulle helvettiin toimittakaa” – Yle esitti Mötley Crüen jäähyväiskonsertin mahtavilla käännöksillä

    6. 6

      ”Moni mies kokee, että häneltä on viety voima” – testaa, oletko parisuhteen marsu vai tiikerihai

    7. 7

      ”En syö juuri mitään, enkä silti laihdu” – Asiantuntijat kertovat, kuinka paljon aineenvaihdunnan hidastuminen oikeasti vaikuttaa laihtumiseen

    8. 8

      Irakin siirtolaisministeri pyytää ”erityisesti Suomea” lopettamaan irakilaisten pakkopalautukset

    9. 9

      Tältä näyttää Helsingin valtava pyörivä jäälautta – Keksijä: ”Haen tälle kansainvälistä näkyvyyttä”

    10. 10

      Lentopysäköinti mullistuu: uusi lentoparkki aloittaa Jumbon kauppakeskuksessa Vantaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    4. 4

      Fysioterapeutti: Moni nainen kärsii tietämättään vatsalihasten erkaumasta – näin treenaat keskivartalosi kuntoon

    5. 5

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    6. 6

      Lohikäärmeet pilaavat seksielämäni

    7. 7

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    8. 8

      Perheenisät kehittivät liikeidean: Ostetaan talonrähjä, kasvatetaan kannabista ja pannaan talo myyntituloilla kuntoon

    9. 9

      Kyllä, Suomessa ihmisellä on oikeus juoda itsensä hengiltä – isäni teki 15 vuotta hiljaista itsemurhaa juomalla ja onnistui lopulta

    10. 10

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    11. Näytä lisää