Valikko
Ulkomaat    |   Kolumni

Kansanliikkeet käynnistyvät vasta silloin, kun vallanpitäjät sekoittavat arjen

Vaikka demokratian ja sanavapauden tila huolestuttaisivat, suurten väkijoukkojen sietokyvyn raja näyttää tulevan vastaan vasta silloin, kun poliittinen järjestelmä alkaa sekoittaa arkielämää, kirjoittaa HS:n Budapestin-kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen.

Unkarissa jonkinlaisen suurlakon välttäminen saattaa olla yhden anteeksipyynnön päässä.

Budapestilaisrehtori István Pukli vaati tiistaina opettajien suurmielenosoituksessa, että pääministeri Viktor Orbán pyytää ”nöyryytetyiltä ihmisiltä” anteeksi viimeisen kuuden vuoden tapahtumia ensi viikon keskiviikkoon mennessä.

Jos anteeksipyyntöä ei kuulu, opettajien protestiliike ja heidän tuhansiin paisunut tukijoukkonsa uhkaavat lopettaa työt tunnin ajaksi, Pukli sanoi. Seuraavalla viikolla lakkoa pidennetään kahteen tuntiin ja kolmannella kolmeen.

Opettajien mukaan Orbánin vuonna 2010 alkanut valtakausi on ajanut koulut kaaokseen. Valta kouluista ja oppituntien sisällöstä on otettu ronskein ottein valtion ohjaukseen. Uusi valtionvirasto päättää opettajien työsuhteista, koulukirjoista ja lasten koulupäivien pituudesta. Jopa taululiituostot ovat viraston käsissä.

”Uudistus vie meidät takaisin 1950-luvun kommunistisen diktatuurin aikaan”, pillifarkkuihin ja tennareihin pukeutunut Pukli sanoi HS:n haastattelussa helmikuussa, ennen läpimurtoaan Unkarin kapinajohtajaksi.

Mutta miksi koulukiista on pääministeritason ongelma?

Koulut ovat vain yksi yhteiskunnan osa, jossa valtaa on keskitetty Orbánin aikana. Media, oikeuslaitos ja arvostelijoiden mukaan myös rahakkaat rakennusprojektit ovat entistä tiukemmin Orbánin tai hänen lähipiirinsä käsissä.

Silti koulujen kaaos on se, mikä mobilisoi ihmisiä tällä hetkellä eniten. Opettajien protesti on suurin Orbánin hallinnon vastainen liike sitten vuoden 2014, kun kymmenettuhannet vastustivat yritystä verottaa internetin käyttöä.

Vaikka demokratian ja sanavapauden tila huolestuttaisivat, suurten väkijoukkojen sietokyvyn raja näyttää tulevan vastaan vasta silloin, kun poliittinen järjestelmä alkaa sekoittaa arkielämää, kuten lasten koulupäiviä tai netissä surffailua.

Ilmiö ei ole uusi.

Marraskuussa Romanian pääministeri erosi, kun tuhoisa yökerhopalo nostatti laajoja protesteja. Yli 50 ihmistä kuoli, koska yökerhon paloturvallisuutta ei ollut varmistettu ilmeisesti korruption vuoksi. Korruptio ei yllättänyt ketään, mutta hermo meni, kun se teki juhlimisesta hengenvaarallista.

Joulukuussa 2010 Tunisiassa paikallisviranomaiset estivät vihanneskauppiasta pitämästä katukojua. Kauppias sytytti itsensä tuleen ja leimahti arabikevät.

Taustalla oli itsevaltaisen Zine El Abidine Ben Alin luoma, korrup­tion ja kleptokratian ruokkima mielivaltainen hallintokulttuuri.

Turhautuminen oli kasautunut jo pitkään, mutta vihanneskauppiaan nöyryytys oli viimeinen niitti. So­siaalisen median vuoksi voi olla hyvinkin yllättävää, mikä yksittäinen asia nousee symboloimaan laajempaa turhautumista.

Tämä on itsevaltaisen vallan kääntöpuoli. Vallan keskittäminen keskittää myös vastuun. Jos luo järjestelmän, jossa taululiitujen osto näyttää olevan pääministerin ohjauksessa, hän joutuu myös vastaamaan niiden puuttumisesta.

Suuret mullistukset eivät johdu yksittäisistä tapahtumista, mutta ne saattavat alkaa niistä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Unkari

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Japanilaiset tutkijat varoittavat: Älä näytä rauhanmerkkiä sosiaalisessa mediassa

    2. 2

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    3. 3

      Nyt puhuu kääntäjä, joka suomensi Mötley Crüe -konsertin upeasti Ylelle: ”Tein käännökset vähän ilkeyksissäni, koska genre ansaitsee näpäytystä”

    4. 4

      Tältä näyttää Helsingin valtava pyörivä jäälautta – Keksijä: ”Haen tälle kansainvälistä näkyvyyttä”

    5. 5

      ”Moni mies kokee, että häneltä on viety voima” – testaa, oletko parisuhteen marsu vai tiikerihai

    6. 6

      ”Posti mulle helvettiin toimittakaa” – Yle esitti Mötley Crüen jäähyväiskonsertin mahtavilla käännöksillä

    7. 7

      Trumpin puheet ydinaseista ja tuontitulleista huolettavat Euroopassa – Suomalaistutkija: ”Näyttää hakevan alkuun isoa täräystä”

    8. 8

      Lentopysäköinti mullistuu: uusi lentoparkki aloittaa Jumbon kauppakeskuksessa Vantaalla

    9. 9

      Paluumuuttaja voi kohdata yllättäviä hankaluuksia – iPhone osamaksulla jäi saamatta

    10. 10

      Venäjä ja Saksa hämmästelevät Trumpin tuoreita kommentteja – ”Huonoa logiikkaa” ja ”Trump-show’ta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    2. 2

      Irakin siirtolaisministeri pyytää ”erityisesti Suomea” lopettamaan irakilaisten pakkopalautukset

    3. 3

      ”Moni mies kokee, että häneltä on viety voima” – testaa, oletko parisuhteen marsu vai tiikerihai

    4. 4

      Nyt puhuu kääntäjä, joka suomensi Mötley Crüe -konsertin upeasti Ylelle: ”Tein käännökset vähän ilkeyksissäni, koska genre ansaitsee näpäytystä”

    5. 5

      Enemmistö kannattaa maksutonta joukkoliikennettä pääkaupunkiseudulle – miksi päättäjät tyrmäävät Tallinnassa hyvin toimivan mallin?

    6. 6

      Sosiaalisessa mediassa leviää kuva Malmössä raa’asti surmatusta 16-vuotiaasta – poliisin mukaan kuvan näkeminen voi hiljentää todistajia

    7. 7

      ”Posti mulle helvettiin toimittakaa” – Yle esitti Mötley Crüen jäähyväiskonsertin mahtavilla käännöksillä

    8. 8

      Lentopysäköinti mullistuu: uusi lentoparkki aloittaa Jumbon kauppakeskuksessa Vantaalla

    9. 9

      20 vuotta sitten oli niin huikea musiikkivuosi, ettemme voi käsittää sitä, myös Suomessa – tässä todisteet

    10. 10

      Venäjä ja Saksa hämmästelevät Trumpin tuoreita kommentteja – ”Huonoa logiikkaa” ja ”Trump-show’ta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkomailla asuneet suomalaiset kertovat rajusta paluusokista: ”Tuntui siltä, että ainoa vaihtoehto on lähteä taas pois”

    2. 2

      Uudet seksitavat lisäävät rajusti nielusyöpien määrää – tutkija ehdottaa HPV-rokotusohjelman laajentamista poikiin

    3. 3

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    4. 4

      Fysioterapeutti: Moni nainen kärsii tietämättään vatsalihasten erkaumasta – näin treenaat keskivartalosi kuntoon

    5. 5

      Joukko Munkkiniemen yhteiskoulun lukion oppilaita karkasi bileristeilylle Ruotsiin – Rehtori: ”Viitteitä suuresta salajuonesta”

    6. 6

      Lohikäärmeet pilaavat seksielämäni

    7. 7

      Perheenisät kehittivät liikeidean: Ostetaan talonrähjä, kasvatetaan kannabista ja pannaan talo myyntituloilla kuntoon

    8. 8

      Heli Kurjanen kehitti maailman myydyimmän kuukautiskupin – suorasukainen markkinointi on järkyttänyt Yhdysvalloissa

    9. 9

      Kyllä, Suomessa ihmisellä on oikeus juoda itsensä hengiltä – isäni teki 15 vuotta hiljaista itsemurhaa juomalla ja onnistui lopulta

    10. 10

      Kukaan ei tunne 25-vuotiasta Axel Thesleffiä, mutta hänen biisinsä oli viime vuoden suurin Suomi-hitti, jota on kuunneltu yli 130 miljoonaa kertaa – Miten se on mahdollista?

    11. Näytä lisää