Ulkomaat

Valikko
Ulkomaat

Syyttäjä: Terrori-iskujen pääepäilty aikoi räjäyttää itsensä Pariisissa, mutta luopui suunnitelmasta

Belgian viranomaiset kuulustelivat Salah Abdeslamia ensimmäistä kertaa lauantaina Brysselissä. Hän vastustaa luovutusta Ranskaan ja myönsi olleensa Pariisissa terrori-iskujen aikana.

Terrori-iskuista epäilty Salah Abdeslam on kertonut kuulusteluissa, että hän suunnitteli räjäyttävänsä itsensä Stade de Francen jalkapallostadionilla Pariisissa marraskuussa, mutta muutti mielensä.

Asiasta kertoi pariisilainen syyttäjä lauantaina tiedotustilaisuudessa muutama tunti sen jälkeen kun viranomaiset olivat kuulustelleet Abdeslamia Brysselissä Belgiassa.

”Salah Abdeslam vahvisti tänään kuulustelujen aikana – ja siteeraan häntä nyt – ’halunneensa räjäyttää itsensä Stade de Francella, ja että hän oli vetäytynyt siitä’”, syyttäjä François Molins kertoi toimittajille Pariisissa uutistoimisto Reutersin mukaan.

Syyttäjä kuitenkin huomautti, että Abdeslamin ensilausuntoihin täytyy suhtautua varauksella.

”Hänen täytyy myös selittää, miksi hän lopulta päätti hylätä räjähdevyönsä”, Molins sanoi.

Belgian viranomaiset kuulustelivat Abdeslamia ensimmäistä kertaa lauantaina Brysselissä. Myöhemmin iltapäivällä epäilty kuljetettiin ambulanssilla poliisiautojen ja helikopterin saattelemana tarkoin vartioituun vankilaan Bruggen kaupunkiin. Siellä Abdeslam, 26, joutuu odottamaan tutkimusten etenemistä ja mahdollista luovutustaan Ranskaan.

Abdeslamin asianajaja Sven Mary kertoi lauantaina, että epäilty tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa, mutta vastustaa luovutusta Ranskaan. Maryn mukaan Abdeslam myös myöntää olleensa Pariisissa, kun 130 ihmisen hengen vaatineet terrori-iskut tapahtuivat 13. marraskuuta 2015.

”Hän tekee yhteistyötä”, Mary sanoi toimittajille Reutersin mukaan.

Marokkolaistaustainen Ranskan kansalainen Abdeslam tuskin kykenee estämään luovutusta. Vastustelu voi kuitenkin viivästyttää sitä parilla viikolla – ranskalaisten mukaan pahimmassa tapauksessa kolmella kuukaudella – ja antaa Abdeslamille lisäaikaa valmistautua puolustukseen.

Asianajaja Maryn mukaan Abdeslam vastustaa luovutusta, koska ”Belgiassa on edelleen käynnissä tutkimus, joka täytyy saattaa loppuun.”

Belgian poliisi pidätti neljä kuukautta karkuteillä olleen Abdeslamin perjantaina dramaattisessa operaatiossa Molenbeekin kaupunginosassa Brysselissä, vain parin korttelin päässä miehen entisestä kodista. Abdeslam on ainoa elävänä kiinni saatu epäilty, jonka poliisi uskoo kuuluvan Pariisin terrori-iskut toteuttaneeseen terroristiverkoston ydinryhmään.

Lauantaina Abdeslamia vastaan nostettiin Belgiassa syytteet ”terrorististen murhien” tekemisestä ja terroristiorganisaatioon kuulumisesta. Samanlaiset syytteet annettiin myös Abdeslamin rikoskumppanille Amine Choukrille, jonka ei kuitenkaan epäillä liittyvän terroristiverkoston ydinryhmään.

Abdeslam ja Choukri saivat molemmat lieviä ampumahaavoja perjantaisen pidätyksen yhteydessä. Miehet saivat yön aikana hoitoa haavoihinsa brysseliläisessä sairaalassa.

Abdeslamin seurassa ollut Choukri on esiintynyt myös nimellä Monir Ahmed Alaaj. Saksan poliisi otti Abdeslamilta ja Choukrilta sormenjäljet 5. lokakuuta, kuukausi ennen terrori-iskua.

Belgiassa syntynyt ja varttunut Abdeslam on entinen pikkurikollinen, joka vielä muutama viikko ennen Pariisin iskuja pyöritti veljensä omistamaa baaria Molenbeekissa.

Hän osallistui yhdessä tiettävästi yhdeksän muun jihadistin kanssa terrori-iskuihin Pariisissa marraskuun 13. päivä. Terroristit tappoivat kylmäverisesti 130 ihmistä Bataclanin konserttisalissa, ravintoloissa, kahviloissa sekä Stade de Francen jalkapallostadionin edessä.

Syyttäjä Molinsin mukaan Abdeslam oli keskeisessä roolissa iskun suunnittelussa ja logistiikassa. Reutersin mukaan syyttäjä nosti esille epäillyn tekemät lukuisat matkat eripuolille Eurooppaa Pariisin iskuja edeltävinä kuukausina. Abdeslam myös syyttäjän mukaan osti sytyttimiä ja muita tarvikkeita räjähteiden valmistamiseen.

Abdeslamin vangitseminen elävänä on viranomaisille merkittävä askel terrori-iskun taustojen selvittämisessä. Viranomaiset odottavat, että Abdeslamilta on mahdollista heruttaa tietoja jihadistijärjestö Isisin suunnitelmista, verkostoista ja rahoituskanavista Euroopassa ja Syyriassa.

Flaaminkielinen belgialaistelevisio VTM kertoi lauantaina poliisin tutkivan papereita, jotka Abdeslam oli kätkenyt housuihinsa perjantaisen pakoyrityksensä aikana ja jotka putosivat hänen housunpuntistaan pidätyksen yhteydessä. VTM:n jutussa arveltiin, että paperit voivat sisältää esimerkiksi yhteystietoja tai testamentin.

”Suuri kysymys sekä Ranskalle että Belgialle on se, avaako hän suunsa ja antaako hän meille toivomiamme yksityiskohtaisia tietoja, mutta sitä on tietenkin etukäteen vaikea tietää”, Belgian oikeusministeri Koen Geens sanoi The Wall Street Journal -lehdelle.

Belgian viranomaiset pitivät terroriuhan hälytystason lauantaina kolmosessa eli toiseksi korkeimmalla tasolla. Viranomaiset pelkäävät, että terroristit suunnittelivat uusia iskuja, ja saattavat iskeä vielä Abdeslamin pidätyksen jälkeenkin.

”Se on riski, joka meidän täytyy ottaa huomioon”, sanoi Belgian liittovaltion syyttäjä Frédéric Van Leeuw belgialaistelevisio RTBF:llä.

Ranskan presidentti François Hollande sanoi perjantaina, että Pariisin iskujen toteuttamiseen osallistui enemmän ihmisiä kuin mitä alunperin uskottiin, uutistoimisto Reuters kertoi.

Abdeslamin pidätyksen jälkeen viranomaisten tiedossa on kuitenkin enää yksi pakosalla oleva henkilö, jota epäillään kytköksistä iskuihin.

Hänen osallisuudestaan ei ole täyttä selvyyttä. Poliisin yhä etsimä mies on 31-vuotias Belgian kansalainen Mohamed Abrini.

Abrini tallentui valvontakameralle Pariisiin johtavan moottoritien varrella olevalla bensiiniasemalla yhdessä Abdeslamin kanssa kaksi päivää ennen Pariisin terrori-iskuja. Julkisuudessa olevien tietojen perusteella hänen ei uskota kuuluneen iskun toteuttaneiden ydinryhmään.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pariisin terrori-isku 2015
  • Terrori-iskut
  • Terrorismi
  • Pariisi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    2. 2

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    3. 3

      Tutkijat vertaavat Sipilän johtamistapaa Trumpiin ja Berlusconiin – johtajuutta on kunnioitettava kyseenalaistamatta

    4. 4

      Viisikymppinen mies ryhtyi kasvissyöjäksi – hän huomasi olevansa hyvin trendikäs ja alkoi myös lihoa

    5. 5

      Iran aikoo teloittaa miljardöörin – korkein oikeus piti kuolemantuomion voimassa

    6. 6

      Vanha SS-sotilas jätti perintönsä ”kiltille” skotlantilaiskylälle, jossa oli sotavankina

    7. 7

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    8. 8

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    9. 9

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    10. 10

      Lontoolaiskaupan vartijasta tuli 22 vuotta hallinneen itsevaltiaan syrjäyttäjä ja Afrikan muutoksen keulakuva – ”Tämä on uusi Gambia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    2. 2

      Viisikymppinen mies ryhtyi kasvissyöjäksi – hän huomasi olevansa hyvin trendikäs ja alkoi myös lihoa

    3. 3

      Satavuotiaan Suomen juhlalikööriksi valittiin virolainen Vana Tallinn – Alkon hallintoneuvoston johto parahti: ”Ei voi olla totta”

    4. 4

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    5. 5

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    6. 6

      Teillä kulkee kymmeniätuhansia kolariautoja – näin tunnistat kolarikorjatun auton

    7. 7

      Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen myönsi tehneensä virheen Sipilä-asiassa – Ruben Stiller: ”Ylessä on paljon pelkoa”

    8. 8

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    9. 9

      Lapsiperheen arki kuihdutti seksielämän ja vei läheisyyden – pelkään parisuhteeni puolesta

    10. 10

      Eläkekeskustelussa kytee sukupolvien sota – Katso HS:n laskurista, paljonko kukin ikäpolvi on säästänyt eläkettä ja paljonko sitä on luvassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    2. 2

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    3. 3

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    4. 4

      Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla

    5. 5

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    6. 6

      Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”

    7. 7

      Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

    8. 8

      Miten elämäsi sujuu muihin verrattuna? Lue sinulle räätälöity juttu perheestä, terveydestä, työstä ja onnesta

    9. 9

      Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

    10. 10

      Helsingin kaupunginvaltuusto hylkäsi Guggenheimin taidemuseon äänin 53–32

    11. Näytä lisää