Valikko
Ulkomaat    |   Kommentti

Trump haluaa Euroopan kanssa uuden diilin

Euroopan ei ole tarvinnut käyttää rahaa puolustukseen yhtä paljon kuin Yhdysvallat, koska Yhdysvallat on taannut maanosan turvallisuuden toisen maailmansodan jälkeen, kirjoittaa Laura Saarikoski.

Jotkut suomalaiset ajattelevat, että Yhdysvallat huseeraa maailmalla kuin norsu posliinikaupassa särkien kaiken mikä tielle sattuu. Hyökkäys Irakiin vuonna 2003 johti osaltaan nykyiseen kaaokseen Irakissa ja Syyriassa.

Mutta entä jos Donald Trump voittaisi presidentinvaalit ja Yhdysvallat todella vetäisi joukkojaan kaikkialta?

Eurooppalaisilla – myös suomalaisilla – tulisi nopeasti ikävä.

Yksi syy eurooppalaisten korkeaan elintasoon on se, että Euroopan maat eivät ole käyttäneet yhtä paljon rahaa puolustukseen kuin Yhdysvallat. Euroopan ei ole tarvinnut, koska Yhdysvallat on taannut maanosan turvallisuuden toisen maailmansodan jälkeen. Vastavuoroisesti Eurooppa on tunnustanut Yhdysvallat läntisen maailman johtajaksi.

Samaan aikaan Yhdysvallat ei ole rahoittanut omille kansalaisilleen samanlaista sosiaaliturvaa kuin Länsi-Euroopan maat. Yhdysvaltain suurkaupungeissa on eurooppalaisen näkökulmasta järkyttäviä slummeja.

Natossa on sovittu, että jäsenmaiden pitäisi panna puolustukseen vähintään kaksi prosenttia. Viime vuonna siihen yltivät Yhdysvaltain lisäksi vain Britannia, Puola, Kreikka ja Viro.

Trumpilla on vapaamatkustajille karu viesti. Eurooppalaiset voivat toivoa, että se on vain diilimiehen neuvottelun avaus.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvaltain armeija

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    2. 2

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    3. 3

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    4. 4

      Alhainen syntyvyys johtuu köyhyydestä – mieheni on yhden lapsen ja yhden aikuisen yksinhuoltaja

    5. 5

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    6. 6

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    7. 7

      Kananmuna on nyt trendiruokaa – tutkimukset korostavat terveellisyyttä, ja suomalaisia vaivaavan kolesteroli­herkkyyden voi testata helposti

    8. 8

      Onko saunassa oikeasti pakko olla alasti?

    9. 9

      Isis heikkenee myös internetissä – propagandakone oli huipussaan pari vuotta sitten, nyt monet ryhmät käyvät informaatiosotaa terroristijärjestöä vastaan

    10. 10

      Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    3. 3

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    4. 4

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    5. 5

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    6. 6

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    7. 7

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    8. 8

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    9. 9

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    10. 10

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää