Ulkomaat

Sähköpyörä kaupungin tuella

Oslo ei ole mikään pyöräilykaupunki. Ei, jos vertailee pohjoismaisella mittarilla.

Oslo ei ole mikään pyöräilykaupunki. Ei, jos vertailee pohjoismaisella mittarilla.

Noin kahdeksan prosenttia matkoista kaupungissa tehdään pyörällä, kun vastaava lukema esimerkiksi Kööpenhaminassa on 30 prosenttia, Oslon kaupunki laskee. Helsingissä luku on puolestaan noin 11 prosenttia.

Nyt Oslo haluaa muuttaa tilannetta. Sen lisäksi, että kaupunginjohto haluaa kieltää autoilun ydinkeskustassa, se on luvannut rakentaa kaudellaan noin 60 kilometriä uusia pyöräteitä. Lisäksi se tukee rahallisesti sähköpyörien ostamista.

Kaupunki aloitti alkuvuodesta koehankkeen, jossa se antoi noin viisi miljoonaa kruunua eli noin 530 000 euroa sähköpyörien hankkimiseen. Noin tuhat kaupunkilaista sai uuden sähköpyörän, josta osa maksettiin verovaroilla.

Hanke on herättänyt paitsi kiitosta myös arvostelua. Paikallinen lehdistö ehti jo laskea, että tukirahat menivät pitkälti alueille, joilla asuu hyväosaisia.

Kaupunginhallituksessa ympäristöasioista vastaava Lan Marie Nguyen Berg viittaa norjalaistutkimukseen, joka osoitti, että ihmiset lisäisivät huomattavasti pyöräilyään, jos he saisivat sähköpyörän käyttöönsä. Samaa havaintoa ei ole tehty tavallisten pyörien kanssa.

”Tämä ei ole ensisijassa kysymys varallisuudesta. Tärkeää on, että ihmiset jättävät autonsa kotiin”, Nguyen Berg sanoo.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    3. 3

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    4. 4

      Näyttää aivan tavalliselta rahtikontilta, onkin raskas kranaatinheitin – suomalaiset kehittivät uuden asejärjestelmän Arabiemiraattien pyynnöstä

    5. 5

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    6. 6

      Hutiloiva lakimies saa jatkaa työssään, vaikka virheet olisi huomattu – lupalakimiesten valvonta ontuu pahasti

    7. 7

      15-vuotias pidätetty Lontoon happoiskusta epäiltynä – ainakin kuuden kerrotaan loukkaantuneen

    8. 8

      ”Olen yrittänyt ymmärtää äitiäni” – vielä moni kolmikymppisistä on elänyt lapsuuden, johon heijastuivat sotasukupolven traumat

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    5. 5

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    6. 6

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    7. 7

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    8. 8

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    9. 9

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    10. 10

      Panettelu on taitolaji, mutta sanasotaan ajautuneet Trump ja Kim ovat siinä korkeintaan keskinkertaisia – Nämä valtiomiehet ovat olleet paljon viiltävämpiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää