Valikko
Ulkomaat

Trump kasvatti etumatkaansa tiistain esivaaleissa, Sanders tavoitti niukasti Clintonia

Tiistain esivaaleja USA:ssa varjostivat Brysselin terrori-iskut.

Donald Trump kasvatti etumatkaansa republikaanisiin kilpakumppaneihinsa Arizonan ja Utahin esivaaleissa. Bernies Sanders sen sijaan tavoitti niukasti Hillary Clintonin etumatkaa, joka on kuitenkin edelleen selvä. Demokraatit äänestivät tiistaina Arizonan ja Utahin lisäksi myös Idahossa.

Republikaanien esivaaleissa Trump vei Arizonan, hänen kilpakumppaninsa Ted Cruz Utahin. Kokonaistilanteessa Trumpin etumatka kasvoi, koska Arizonassa oli jaossa enemmän valitsijamiehiä kuin Utahissa.

Clinton voitti Sandersin Arizonan demokraattien esivaalissa, mutta hävisi tälle Idahossa ja Utahissa. Kokonaistuloksissa Sanders kiri hitusen Clintonin etumatkaa kiinni.

Vaikka tulokset näyttävät Clintonin kilpakumppanin Bernie Sandersin kannalta hyvältä, Clintonin etumatka Sandersiin on selkeä. Sandersilla on The New York Times -lehden laskelmien mukaan nyt 946 valitsijamiestä ja Clintonilla 1 690 tarvittavista 2383 valitsijamiehestä ja Trumpilla 739 tarvittavista 1 237 valitsijamiehestä. Republikaanien leirissä Trumpin lähimmällä kilpailijalla Cruzilla on 465 valitsijaa.

Tiistain vaaleja varjostivat Brysselin terrori-iskut. Niiden arveltiin hyödyttävät Trumpia, joka on halunnut kieltää kaikilta muslimeilta pääsyn Yhdysvaltoihin.

Arizonassa äänestäjiin näytti vedonneen myös Trumpin siirtolaisvastainen viesti, sillä Arizona on Meksikon rajalla. Viime vuonna rajavartijat ottivat Arizonan rajalla kiinni 70 000 luvatonta siirtolaista, joista suurin osa oli meksikolaisia.

Myös Clinton otti tiistaina kantaa Brysselin terrori-iskuihin. Entinen ulkoministeri korosti omaa kokemustaan ja sanoi, että Yhdysvallat tarvitsee ”vakaita käsiä” vaikeassa maailmantilanteessa.

Viittaus käsiin tulkittiin piikiksi Trumpille, jota on aiemmin pilkattu pienistä käsistä.

Jonot äänestyspaikoille Idahossa ja Utahissa olivat tiistai-iltana poikkeuksellisen pitkät, ja jotkut äänestäjät olivat seisoneet jonossa kaksikin tuntia päästäkseen äänestämään.

Arizonassa ja Utahissa sekä republikaanit että demokraatit äänestivät oman puolueensa presidenttiehdokkaasta. Idahossa uurnilla kävivät vain tiistaina vain demokraatit.

Oikaisu torstaina 24. maaliskuuta klo 14.19: Korjattu otsikkoon kolmen osavaltion esivaalien sijaan tiistain esivaalit. Republikaanit äänestivät tiistaina kahdessa osavaltiossa, demokraatit kolmessa.

Oikaisu torstaina 24. maaliskuuta klo 14.13: Bernie Sanders tavoitti hieman Hillaryn Clintonin etumatkaa tiistain esivaaleissa. Aiemmin kirjoituksessa luki, että Clinton olisi entisestään kasvattanut etumatkaansa. Valitsijamiesten määrät tarkennettu The New York Times -lehden torstain lukujen mukaisiksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvaltain presidentinvaalit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhkarokko leviää nyt ympäri Eurooppaa – Suomessa valmiuksia on lisätty uudella lailla

    2. 2

      HS:n lukijat ehdottavat: Nämä suomalaiset tuotteet kuuluisivat bisnesmokien museoon

    3. 3

      Neljä kuppia kahvia, ei edes pullollista energiajuomaa – suurselvitys tarkisti kofeiinin terveydelliset riskirajat

    4. 4

      Joutsenlaulun Vain elämää -versio soi myös radiossa vastoin Jussi Hakulisen tahtoa – ”Sanoin, että laittakaa radio kiinni”

    5. 5

      Brigitte Macron ”neuvoo ja valmentaa” presidentiksi pyrkivää miestään – lukiolaispojan ja opettajan skandaalisuhteesta syntyi Ranskan seuratuin pari

    6. 6

      Syövän on epäilty johtuvan stressistä, ujoudesta, jopa kielteisistä ajatuksista – laaja kartoitus murtaa sairastuneille haitallisia myyttejä

    7. 7

      Taka-Töölön 80-vuotias klassikkoravintola säästyi perikadolta – Nina Kaukonen osti ravintolan, jossa Matti Pellonpää kävi suihkussa ja Supo vahti Salman Rushdieta

    8. 8

      Punkki puri Jussi Kaijalaa ja se muutti hänen elämänsä – ”Vian epäiltiin jo olevan korvien välissä”

    9. 9

      Onko naisen huivi aina alistamisen merkki? 18-vuotias huivinkäyttäjä kertoo, että ei ole – tästä kamppaillaan juuri nyt Euroopan maissa

    10. 10

      ”Hyvä, mutta riittämätön” – kaupan jättien mukaan apteekkiuudistus on maltillinen, mutta askel oikeaan suuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Taka-Töölön 80-vuotias klassikkoravintola säästyi perikadolta – Nina Kaukonen osti ravintolan, jossa Matti Pellonpää kävi suihkussa ja Supo vahti Salman Rushdieta

    2. 2

      Ranskan vaaleissa toiselle kierrokselle menevät EU-myönteinen Macron ja oikeistopopulisti Le Pen – perinteisille puolueille rökäletappio

    3. 3

      Köyhät, rikkaat ja maahanmuuttajat asuvat yhä useammin omilla alueillaan – asuinalueet eriarvoistuvat erityisesti Turussa

    4. 4

      Tieteelliset tosiasiat hylätään humpuukina, jos ne horjuttavat omaa maailmankuvaa – ”Ihmiset kyseenalaistavat tutkijoiden motiivit ja sitoumukset”

    5. 5

      Neljä kuppia kahvia, ei edes pullollista energiajuomaa – suurselvitys tarkisti kofeiinin terveydelliset riskirajat

    6. 6

      Suomi maksaa naapureihin verrattuna asiantuntijoille pientä palkkaa – ”Tukholmassa maksetaan joistain tehtävistä Suomeen verrattuna tuplasti”

    7. 7

      Punkki puri Jussi Kaijalaa ja se muutti hänen elämänsä – ”Vian epäiltiin jo olevan korvien välissä”

    8. 8

      Onko naisen huivi aina alistamisen merkki? 18-vuotias huivinkäyttäjä kertoo, että ei ole – tästä kamppaillaan juuri nyt Euroopan maissa

    9. 9

      Kuinka vähällä järjellä maailmaa johdetaan, Olli Rehn? ”Isoin virhe oli luottaa euroalueen johtajien rationaaliseen päätöksentekoon”

    10. 10

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä tuotteet katoavat kauppojen hyllyistä varkaiden taskuun – kauppa päätyi piilottamaan jopa 1,30 euron kurkumapurkit palvelutiskin taakse

    2. 2

      Maailman vaarallisin tulivuori oireilee uhkaavasti – Kun Campi Flegrei taas räjähtää, vaarassa on miljoonia ihmisiä

    3. 3

      Ammattikoulutuksen tila on kelvoton – poikani lukujärjestys on tyhjä ja hän joutuu lorvimaan kotona

    4. 4

      Oudot tuntemukset juoksulenkillä paljastuivat syöväksi – Entinen huippu-urheilija Kirsi Valasti uskoo, että liikunnan tuoma kehotietoisuus pelasti hänet

    5. 5

      Bostonin maratonin voittajan uurteiset reisilihakset hämmästyttävät: ”En ole nähnyt koskaan mitään vastaavaa”

    6. 6

      Gynekologian ohittaminen on kultakaivos työterveyshuollon palveluita tuottavalle yritykselle

    7. 7

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    8. 8

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    9. 9

      Selvitys: Lähes kolmannes pohjoiskorealaisista käyttää huumeita – metamfetamiini on monille jo arkipäiväistä

    10. 10

      Ravitsemusterapeutti kärsi vuosia kipeästä vatsasta ja ilmavaivoista – Sitten ystävä kertoi ruokavaliosta, joka toi helpotuksen

    11. Näytä lisää