Valikko
Ulkomaat

Yksi tekijöistä pakenee paikalta – toistaako Isis samaa kaavaa Euroopan iskuissa?

Tekijän tarkoituksellinen pakeneminen voi lisätä mediahuomiota, mutta se on myös strateginen riski, arvioivat tutkijat.

Kaksi miestä räjäyttää itsensä Brysselin lentokentällä. Kolmas miehistä pakenee paikalta.

Myöhemmin tapahtumapaikalta löytyy hyljätty, laukaisematta jäänyt pommi.

Brysselin maanantaisessa terrori-iskussa saattaa toistua sama kaava, joka nähtiin Pariisin terrori-iskujen yhteydessä viime marraskuussa.

Tuolloin kymmenen hengen terroristijoukon jäsenistä yksi hylkäsi jostakin syystä räjähdeliivinsä ja katosi paikalta.

Karkuri oli Salah Abdeslam, jonka Belgian poliisi pidätti neljän kuukauden piileskelyn päätteeksi Brysselissä Molembeekin lähiössä viime perjantaina. Pidätystä edelsi kuukausien ihmisjahti Belgiassa ratsioineen ja korotettuine turvatasoineen.

Ajojahti varmisti sen, että Isis-järjestön Eurooppaan kohdistama uhka pysyi pitkään otsikoissa.

Päivä Brysselin terrori-iskujen jälkeen monet iskujen yksityiskohdista ovat vielä hämäränpeitossa.

Se tiedetään, että keskiviikkona iltapäivällä poliisi ilmeisesti jahtasi yhä ainakin yhtä epäiltyä. Hänen uskotaan jättäneen räjähtämättömän pommin lentokentälle ja paenneen paikalta.

Toteutuiko Brysselin iskussa tarkoituksellisesta sama kaava kuin Pariisin iskussa?

Tämä on mahdollista, toteaa jihadistiliikkeisiin perehtynyt kapteeni Antti Paronen Maanpuolustuskorkeakoulusta.

Parosen mukaan terroristisolut pyrkivät yleensäkin toistamaan iskut mahdollisimman samankaltaisina, vakiintuneella ja mahdollisimman yksinkertaisella toimintamallilla.

”Tässä vaiheessa on vielä vaikea sanoa oliko suunnitelmallista se, että yksi tekijöistä jättää varusteensa ja pakenee paikalta jatkaen toimintaansa muualla ja luoden epävarmuutta. Toinen mahdollisuus on se, hän tuli vain katumapäälle.”

Myös terrorismitutkija Leena Malkki Helsingin yliopistosta sanoo kiinnittäneensä huomiota siihen, että molemmissa iskuissa yksi tekijöistä pakenee paikalta.

”Se ei ole mikään yleinen ilmiö itsemurhaiskuissa”, Malkki sanoo.

Hänen mukaansa yksi itsemurhaiskun taktisista eduista on juuri se, että tekijät tuhoavat itsensä eikä taustaorganisaation tarvitse enää huolehtia heistä.

Jos Isisin uutena taktiikkana on jättää yksi iskuun osallistunut henkiin, niin mihin sillä oikein pyritään?

Ainakin se pitkittää mediahuomiota, jos poliisi joutuu jahtaamaan paennutta tekijää päivä- tai kuukausikaupalla.

”Uutislähetykset ovat kuitenkin Euroopassa toteutettavien terrori-iskujen tärkein maali”, Paronen pohtii.

”Yksi tekijöistä jätetään henkiin. Hän jatkaa pakoaan tietynlaisen mystisyyden auran saaneena ja pyrkii organisoimaan uusia iskuja.”

Leena Malkki kuitenkin epäilee sitä, onko tekijän eloon jättäminen strategisesti viisasta.

”Silloin otetaan hirvittävän suuri riski, että tekijä jää kiinni. Jos tarkoituksena on saada ajojahti aikaiseksi, niin on myös vähäriskisempiä tapoja tehdä se. Vastaavan efektin voi synnyttää jättämällä viestin, että meitä on enemmän.”

Jos länsimaissa tehdyt itsemurhaiskut tähtäävät mahdollisimman suureen mediahuomioon, Lähi-idän sodissa itsemurhaiskuista on tullut suorastaan tavanomaista taistelutaktiikkaa.

2000-luvulla itsemurhaiskujen kärkimaaksi on noussut tilastoissa Irak. Vielä ennen vuotta 2003 Irakissa ei tehty lainkaan itsemurhaiskuja. Yhdysvaltain hyökkäyksen jälkeen jihadistiliikkeet vahvistuivat Irakissa. Tämän myötä käynnistyivät itsemurhaiskut, joita on tehty kiivaimmillaan useita satoja vuodessa.

Kyynisimmillään itsemurhaiskut voidaan nähdä sotataktisena innovaationa.

”Itsemurhaiskijän vieminen paikalle on helpompaa kuin pommin vieminen paikalle. Henkilön ei tarvitse kyetä pakenemaan paikalta eikä taustajärjestön tarvitse huolehtia siitä, että henkilö jää kiinni”, Malkki sanoo.

Parosen mukaan Irakin ja Syyrian sodassa itsemurhaiskut korvaavat muita asejärjestelmiä kuten tykistöä, jota jihadistijärjestöillä ei ole välttämättä saatavilla.

”Itsemurhaiskut ovat ikään kuin oma asejärjestelmänsä, jossa ihminen kuljettaa räjähteen maaliin.”

Mutta millainen ihminen ylipäätään suostuu tai ajautuu itsemurhapommittajaksi?

Isisin tiedetään käyttävän itsemurhaiskuihin erityisesti ulkomaalaisia jihadisteja, joilla ei ole aiempaa taistelukokemusta tai muita hyödyllisiä taitoja tarjottavanaan.

Malkin mukaan on kuitenkin vanhentunut käsitys, että itsemurhapommittajat olisivat aina onnettomia reppanoita, joita muut käyttävät hyväkseen.

”Lähi-idässä tehdyissä tutkimuksissa itsemurhapommittajat ovat olleet usein hyvinkin toimeentulevia ihmisiä, joilla on ollut tulevaisuudensuunnitelmiakin. Mutta hyvin usein taustalta löytyy esimerkiksi perheenjäsenen kuolema iskuissa, tai jokin muu tämän kaltainen trauma.”

Olennaista on sosiaalisen ympäristön tuki tai painostus sekä kulttuuri, jossa ihannoidaan marttyyriutta.

Itsemurhapommittajien joukossa saattaa Malkin mukaan olla mielenterveysongelmaisiakin. Kuitenkin taustajärjestön on pystyttävä luottamaan siihen, että tekijä on riittävän tasapainoinen suorittamaan tehtävän.

Belgian iskijöiden taustoista tiedetään se, että ainakin kahdella heistä oli rankka rikostausta.

Europolin viime vuoden lopussa julkaiseman raportin mukaan ainakin 20 prosentilla Euroopasta Isis-järjestön riveihin lähteneillä oli diagnosoitu jonkinlainen mielisairaus ennen lähtöä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Brysselin isku
  • Terrorismi
  • Jukka Huusko

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    2. 2

      Poliisi etsi asenaista Helsingin rautatieasemalla

    3. 3

      Rähinä Recordsin omistaja perusti kaverinsa kanssa harrastuksena ravintolan – nyt miehet pyörittävät yli kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa

    4. 4

      Taksit vastaavat kilpailuun: Helsingin takseille yhtenäinen väri, Oulu aloitti jo kansainvälisellä keltaisella

    5. 5

      Suomalaisen näytelmän kantava voima Outi Nyytäjä on kuollut

    6. 6

      Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

    7. 7

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    8. 8

      Trump perusti auttavan puhelimen ulkomaalaisten rikollisten uhreille – kuuma linja ruuhkautui ufokertomuksista

    9. 9

      Ihminen syttyi palamaan Kampin kauppakeskuksen vessassa

    10. 10

      Aivosyöpään sairastuneen tekoälytutkijan joukkorahoitushanke keräsi ennätyssumman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    2. 2

      Kon-Tikin matkan synkkä totuus: Thor Heyerdahl halusi todistaa oikeaksi rasistisen teorian ihmiskunnan historiasta

    3. 3

      Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

    4. 4

      Rähinä Recordsin omistaja perusti kaverinsa kanssa harrastuksena ravintolan – nyt miehet pyörittävät yli kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa

    5. 5

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    6. 6

      Puoli miljoonaa kranaattia tunnissa ja kymmeniätuhansia kuolleita – kaikki tietävät, millainen Korean sota olisi

    7. 7

      Merja Savelainen teki sen, mistä moni haaveilee: irtisanoutui, lähti maailmalle ja tekee töitä vain seuraavaa reissua varten – miten se onnistui?

    8. 8

      Liettualaismies petkutti Facebookilta ja Googlelta jopa 100 miljoonaa dollaria

    9. 9

      Heidi Jaaran yritys syntyi lapsettomuus­kriisistä – Balmuir tekee luksushuiveja ja ylellisyystuotteita, jotka kelpaavat Cheekille ja Saudi-Arabian prinsessalle

    10. 10

      Petra haluaisi eroon Tiktakista, mutta se ei onnistu – Vain elämää -sarjassa tuotiin esille todellista draamaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    3. 3

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    4. 4

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    5. 5

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    6. 6

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    7. 7

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    8. 8

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    9. 9

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    10. 10

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    11. Näytä lisää