Valikko
Ulkomaat

Asiantuntijat: Isisillä on Euroopassa yli 400 iskuihin valmista taistelijaa

Asiantuntijoiden mukaan Brysselin tiistaiset terrori-iskut olivat koordinoitu iskujen sarja, jonka onnistunut toteutus kertoo toimivan terroristisolun olemassaolosta aivan Euroopan sydämessä.

Uutistoimisto AP:n haastattelemien turvallisuusviranomaisten mukaan jihadistijärjestö Isis on kouluttanut yli 400 ihmistä, jotka ovat valmiina suorittamaan terrori-iskun Euroopassa. AP:n asiantuntijalähteisiin kuuluu uutistoimiston mukaan eurooppalaisia ja irakilaisia tiedusteluviranomaisia.

Viranomaisten mukaan Isis on antanut kouluttamilleen taistelijoille ohjeet etsiä oikeaa aikaa, paikkaa ja tapaa suorittaa isku.

Eurooppaan lähettyjen taistelijoiden tarkkaa määrää on kuitenkin mahdotonta arvioida. HS:n tiistaina haastattelema Irak-asiantuntija Hussein al-Taee konfliktinratkaisujärjestö CMI:stä arvioi luvun huomattavasti pienemmäksi.

Al-Taee kertoi olleensa Brysselin iskujen jälkeen yhteydessä tunnettuun irakilaiseen terroristiasiantuntijaan Hisham al-Hashimiin, joka työskentelee Irakin hallitukselle. Al-Hashim tuntee jihadistijärjestö Isisin verkostoa Irakissa ja Syyriassa sekä järjestön lonkeroita Euroopassa.

Al-Hashimin tietojen mukaan Isisillä saattaa olla Euroopassa noin sata iskuihin valmistautunutta itsemurhapommittajaa, al-Taee sanoi.

”Niin sanotulla punaisella listalla on sata nimeä, jotka ovat valmiita tekemään nopeastikin itsemurhaiskuja viidessä eurooppalaisessa kaupungissa: Moskovassa, Pariisissa, Brysselissä, Berliinissä ja Lontoossa.”

HS:n tiistaina haastattelemat asiantuntijat totesivat, että Brysselin tiistaiset terrori-iskut olivat koordinoitu iskujen sarja, jonka onnistunut toteutus kertoo toimivan terroristisolun olemassaolosta aivan Euroopan sydämessä.

Lähes samanaikaisesti toteutetut iskut Brysselin lentokentällä ja metroasemalla toivat mieleen Pariisin iskun viime marraskuulta, sanoi kapteeni Antti Paronen Maanpuolustuskorkeakoulusta HS:lle tiistaina.

”Käytännössä puhutaan hyvin saman tyyppisestä iskusta kuin Pariisin isku. Tuolloin iskettiin useassa erillisessä kohteessa lähes samanaikaisesti ja pyrittiin aiheuttamaan nimenomaan siviiliväestölle mahdollisimman suuria tappioita.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Isis
  • Terrorismi
  • Brysselin isku

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    2. 2

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    3. 3

      Miksi laihduttaminen on niin vaikeaa? Lihavuuden syy voi olla aivoissa

    4. 4

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    5. 5

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    6. 6

      Lapsille annetaan nyt uusvanhoja ja raamatullisia nimiä – Frozenin siivittämä Elsa-buumi hiipui, Sofia ja Onni palasivat kärkeen

    7. 7

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    8. 8

      Kokoomus johtaa Helsingin vaalitaistoa niukasti, vihreät aivan tuntumassa

    9. 9

      Tutkijat selvittivät, millaisia puolueiden jäsenet ovat ja paljonko he ansaitsevat – punavihreästä kuplastakin löytyi havainto

    10. 10

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    3. 3

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    4. 4

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    5. 5

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    6. 6

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    7. 7

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    8. 8

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    9. 9

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    10. 10

      Suurpalon sammutus jatkuu läpi tiistain vastaisen yön Vantaalla – ”Kuin kaatopaikka keskellä kaupunkia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää