Ulkomaat

Valikko
Ulkomaat

Tutkimus: Etelämantereen jäiden sulaminen nostaisi merenpintaa metrin

Muutos hävittäisi maapallolta kaupunkeja ja rannikkoalueita.

Etelämantereen jäiden sulaminen voi uuden tutkimuksen mukaan nostaa valtamerten pintaa jopa metrin verran vuoteen 2100 mennessä kasvihuonepäästöjen takia, mikä on kaksinverroin enemmän kuin edelliset ennusteet arvioivat.

Moinen muutos hävittäisi maapallolta monia kaupunkeja ja rannikkoalueita sekä pakottaisi miljoonia ihmisiä etsimään korkeampia paikkoja.

Vielä pidemmällä tähtäimellä eli 500 vuoden päästä kuva näyttää entistäkin synkemmältä, kun vesilinjat ovat nousseet enemmän kuin 15 metriä.

”Ollakseni rehellinen, toivon, että olemme väärässä tästä”, sanoo Robert DeConto, tutkimuksen johtava tekijä ja ilmastotieteilijä Massachusettsin yliopistosta.

AFP:n haastattelemat riippumattomat asiantuntijat kuitenkin kehuivat Nature-lehden artikkelia ”tosi hyväksi tieteeksi”.

Tähän mennessä esitetyt ennusteet Etelämantereen sulamisvaikutuksista maailman meriin seuraavien 85 vuoden aikana ovat ovat olleet maltillisia. Esimerkiksi hallitusten välinen ilmastonmuutospaneeli IPCC puhui tuoreimmassa ennusteessaan 12 sentin noususta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Etelämanner
  • Ilmastonmuutos

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      44 vuotta vanhan elokuvaklassikon raiskauskohtaus järkyttää maailmaa – Miksi vasta nyt?

    2. 2

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla – katso HSTV:n suora lähetys kello 18.45

    3. 3

      Valeuutiset Hillary Clintonin lapsi­seksi­ringistä saivat kiväärimiehen tunkeutumaan pitseriaan Washingtonissa

    4. 4

      Slush lupaa puuttua tapahtuman iltajuhlissa esiintyneeseen seksuaaliseen häirintään monin tavoin – ”Täällä on nollatoleranssi seksismille”

    5. 5

      Tutkinnanjohtaja: Imatran epäilty oli viime aikoina vetäytynyt omiin oloihinsa – vietti paljon aikaa tietokoneella

    6. 6

      Levysopimus, musikaalilavat vai jotain muuta? Saara Aallon 15 minuuttia julkisuudessa on pian ohi, ja seuraavaksi nähdään, mihin se riittää

    7. 7

      Karkotettu suomalainen liikemies Seppo Remes palasi Venäjälle – ”Kyllähän me tiedämme, kuka tällaiset asiat täällä ratkaisee”

    8. 8

      Nousukiidossa oleva Saara Aalto saapui Helsinki-Vantaalle – vartin pyrähdys näytti, miten jättimäistä tv-tuotantoa tehdään

    9. 9

      Perussuomalaiset kiistelevät isyysrahasta – ”Tässä on kyse parista kolmesta homosta ja noin sadasta heteroisästä”

    10. 10

      Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaiskenraalien suku vaikeni suuresta salaisuudesta – ”Ryssiä ollaan”

    2. 2

      Perussuomalaiset kiistelevät isyysrahasta – ”Tässä on kyse parista kolmesta homosta ja noin sadasta heteroisästä”

    3. 3

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja: Imatran epäilty oli viime aikoina vetäytynyt omiin oloihinsa – vietti paljon aikaa tietokoneella

    5. 5

      Imatran surmatyöt nousivat isoksi uutiseksi maailmalla – ”Osoitus maan aseongelmasta”

    6. 6

      Minua kohdeltiin huonosti työharjoittelussa – oppilaitokseni ei puuttunut asiaan mitenkään

    7. 7

      Imatran murhista epäilty on tuomittu aiemmin tapon yrityksestä

    8. 8

      Alexander Stubb oli sukupolvensa valovoimaisin poliitikko – miten ja miksi hänet syrjäytettiin huipulta?

    9. 9

      Saara Aalto eteni Britannian X Factorin finaaliin – kertoo esiintyvänsä Helsingissä maanantaina

    10. 10

      Opettajille voisi helposti opettaa auktoriteettia – miksi sitä ei tehdä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen meni kauneusklinikalle Helsingissä – päätyi öisen autokyydin jälkeen leikattavaksi omakotitaloon Viron Pärnussa

    2. 2

      Susanne Päivärinta ja Jan Andersson kiistävät päätoimittaja Atte Jääskeläisen väitteet: Ylen linjausta perusteltiin ”muilla syillä”, juontajat sanovat

    3. 3

      Kymmenien suomalaisten kauneusleikkaukset ovat menneet pieleen – Cheyenne Järvisen rintoihin jäi rujot jäljet

    4. 4

      Ylen päätoimittajan mukaan ohjaaja Susanna Kuparinen loukkasi Sipilän vaimoa – Kuparinen: ”Järkytyin ihan hirveästi”

    5. 5

      Tuhannet koulutetut karkaavat Suomesta ulkomaille joka vuosi, ja entistä harvempi aikoo palata – ”Tämä on hirveän hälyttävä tulos”

    6. 6

      Sanna-Mari Paakki aloitti kampanjan tissien puolesta ja joutui Ylilaudalta nousseen vihakampanjan kohteeksi – ja se kertoo siitä, mikä internetiä nyt riivaa kaikkialla

    7. 7

      HS seurasi pikkujoulujen viettoa Tallinnan-laivalla: ”Mennään hyttiin pussailemaan?” – ”Mennään vaan”

    8. 8

      Ruben Stiller kertoo HS:lle saamastaan varoituksesta ja Ylen kovista vaatimuksista Sipilä-asiassa: ”Olen hiiri ja minua pelotti”

    9. 9

      Pidimme kaksi viikkoa uutta päiväkirjamaista kalenteria, jota hehkutetaan maailmalla – näin se toimii

    10. 10

      Ylen juontaja tenttasi päätoimittajaa suorassa lähetyksessä – ja hukkuu nyt kiittävään palautteeseen

    11. Näytä lisää