Valikko
Ulkomaat

Brysselin lentokenttä pyritään avaamaan sunnuntaina – turvatoimia tiukennetaan

Poliisien julkaisema avoin kirje valittaa siitä, ettei kaikkien tiedossa olleisiin turvallisuusuhkiin puututtu.

Brysselin kansainvälinen lentokenttä pyritään avaamaan jälleen sunnuntaina. Kenttä on ollut suljettuna sinne kohdistuneesta terrori-iskusta lähtien.

Uutistoimisto AFP:n mukaan lakolla uhkailleet lentokenttäpoliisit taipuivat perjantaina lentokentän uudelleen avaamiseen sen jälkeen, kun he saivat läpi vaatimuksensa turvatoimien tiukentamisesta. AFP:n mukaan matkustajille aletaan tehdä systemaattisia tarkastuksia jo ennen kuin he siirtyvät tullialueen läpi. Tarkempia tietoja turvatoimien tiukentamisesta ei perjantaina julkistettu.

Lentokentän avaamiseen tarvitaan vielä vahvistus Belgian hallitukselta.

Brysselin kansainvälisellä lentokentällä työskentelevät poliisit sanovat varoittaneensa Belgian viranomaisia lentokentän surkeasta turvallisuustilanteesta jo ennen terrori-iskuja.

Asia käy ilmi poliisien kirjoittamasta pitkästä avoimesta kirjeestä, jonka muun muassa belgialainen De Morgen -lehti julkaisi tällä viikolla. Poliisit itse kuvailevat kirjettä ”turhautumisen ilmaukseksi”.

Asiasta uutisoivat ensimmäisenä Belgian hollanninkieliset viestimet ja the Financial Times -lehti.

Terroristit iskivät aamukahdeksalta maaliskuun 22. päivä Brysselin kansainväliselle lentokentälle Zaventemissa, ja tunnin sen jälkeen Maelbeekin metroasemalle Brysselin EU-kortteleissa.

Poliisien mukaan jokainen lentokentällä työskennellyt poliisi osasi odottaa, että isku tapahtuisi jonain päivänä.

Poliisit kertovat raportoineensa epäilyttävistä matkustajista ja vierailijoista Belgian terrorisminvastaiselle poliisille siitä lähtien, kun Belgian terroriuhka oli käynyt ilmeiseksi. Kirjeen mukaan poliiseille oli selvää, että terroristit nuuskivat lentokentällä sen heikkouksia ennen iskuja.

Erityisen kovasanaisesti poliisien kirje moittii lentokentän rekrytointipolitiikkaa, jossa noudatettiin poliisien mukaan erityiskohtelua tietyille vähemmistöille. Tämän seurauksena lentokentälle palkattiin poliisien mukaan tuomittuja rikollisia, jotka työskentelivät muun muassa matkatavaroiden käsittelyssä.

Poliisit kuvailivat tällaista toimintaa käsittämättömäksi.

Poliisit myös valittavat kirjeessä siitä, että kuka tahansa pääsi liikkumaan kentän kaikissa neljässä kerroksessa vapaasti ilman että heitä tai heidän matkalaukkujaan tarkastettiin ennen turva-alueelle siirtymistä.

Kirje mainitsee turvallisuusriskinä myös lentokenttärakennuksen viereisen ”kiss and fly”-alueen (suomeksi pussaa ja lennä) eli pikaparkin, jolle kuka tahansa pääsi ajamaan vapaasti.

Belgian viranomaiset ovat jatkaneet iskujen tutkimuksia ja terroristien jäljittämistä.

Myös Yhdysvallat on lähettänyt liittovaltion poliisin FBI:n auttamaan Belgian viranomaisia tutkinnassa.

Maaliskuun 22. päivä tehdyissä iskuissa kuoli 32 ihmistä, myös amerikkalaisia.

”Belgia on hyväksynyt apumme. Meillä on FBI:n tiimejä paikan päällä avustamassa tutkimuksissa. Jaamme tietoja ja tiedustelutietoa Belgian kanssa terroriuhkiin liittyen”, Valkoisen talon kansallinen apulaisturvallisuusneuvonantaja Ben Rhodes kertoi uutistoimisto Reutersin mukaan tiedotustilaisuudessa torstaina.

Belgian sisäministeri Jan Jambon keskusteli yhteistyöstä amerikkalaisten kanssa torstaina Washingtonissa ydinturvahuippukokouksen aikana.

Belgian iskun alustavissa tutkimuksissa on käynyt ilmeiseksi, että iskujen takana on todennäköisesti sama jihadistijärjestö Isisiin kytköksissä oleva terroristisolu, joka iski myös Pariisissa viime marraskuussa.

Pariisin iskujen ainoalla hengissä olevalla epäillyllä Salah Abdeslamilla on yhteys Belgian iskujen tekijöihin.

Belgialainen tuomioistuin hyväksyi torstaina, että Abdeslam luovutetaan Ranskaan Pariisin-iskujen tutkimuksia varten. Abdeslam vastusti luovutusta aiemmin, mutta muutti mielensä Brysselin iskujen jälkeen.

”Salah Abdeslam haluaa tulla siirretyksi Ranskan viranomaisille”, asianajaja Cedric Moisse kertoi Reutersin mukaan.

”Hän haluaa tehdä yhteistyötä Ranskan viranomaisten kanssa.”

Ranskan oikeusministerin mukaan luovutuksen pitäisi tapahtua kymmenen päivän sisällä. Belgian viranomaiset voivat kuulustella Abdeslamia myös Ranskassa. Eri asia on kuitenkin se, suostuuko Abdeslam puhumaan. Hän on kieltäytynyt yhteistyöstä belgialaisten kanssa Brysselin iskujen jälkeen.

Abdeslam pidätettiin 18. marraskuuta Brysselin Molenbeekissa, alle puolen kilometrin päässä entisestä kodistaan. Neljä päivää tämän jälkeen terroristit iskivät Brysselin kansainvälisellä lentokentällä ja Maelbeekin metroasemalla.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    2. 2

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    3. 3

      Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko

    4. 4

      Rikosepäily ylimmän syyttäjän toimista on kiinnostava, mutta niin ovat tapauksen taustatkin – näin ne linkittyvät Jari Aarnioon

    5. 5

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    6. 6

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    7. 7

      Alkoholiin, huumeisiin ja itsemurhiin liittyvät ”epätoivon kuolemat” tappavat USA:n valkoisia ennätystahtiin

    8. 8

      Poliisi tutkii, yritettiinkö turvapaikanhakijoiden mielenosoitusteltta polttaa – teko oli ”ilmeisen tahallinen”

    9. 9

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    10. 10

      Lauri Markkasen kausi ja kenties koko yliopistoura päättyi – Golden Globe -voittaja Bill Murray tuuletti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    6. 6

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    9. 9

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    10. 10

      Vantaan Koivuhaassa on Jehovan todistajien päämaja, jossa valikoitu joukko odottaa pääsyä paratiisiin – lapset on kielletty ja raamatuntulkinta ainoaa oikeaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää