Ulkomaat

Hollantilaiset näpäyttävät hallitustaan EU-linjasta kansanäänestyksellä

Euroopan unionin Ukraina-sopimus joutuu tulilinjalle, kun hollantilaiset pääsevät purkamaan tyytymättömyyttään.

Lontoo. Hollantilaiset äänestäjät pääsevät keskiviikkona antamaan hallitukselleen palautetta EU- ja muidenkin asioiden hoidosta kansanäänestyksessä.

Virallisesti kansanäänestys järjestetään EU:n ja Ukrainan välisestä assosiaatiosopimuksesta. Sopimus tuli voimaan jo vuoden alussa. Kaikkien muiden osapuolien ohella sen ovat hyväksyneet myös Hollannin parlamentin kummatkin kamarit.

Hollannissa assosiaatiosopimus on joutunut äänestäjien pettymyksen välikappaleeksi.

Viime kesänä Hollannissa voimaan tullut laki mahdollistaa kansanäänestyksen parlamentin päätöksestä, jos sitä vaatii vähintään 300 000 kansalaista.

Ukraina-sopimus pullahti parlamentista ulos juuri lain voimaan tulon jälkeen. Näin siitä tuli sopiva EU-aiheinen kiistakysymys kansanäänestyksen kohteeksi.

Tarvittavat tukijoukot kertyivät nopeasti.

Mielipidemittausten mukaan hollantilaiset todennäköisesti hylkäävät Ukraina-sopimuksen. Äänestystulos ei silti sido hallitusta, vaikka äänestysprosentti ylittäisi vaadittavan 30:n.

Pääministeri Mark Ruttelle näpäytys olisi kuitenkin kiusallinen. Hollanti toimii parhaillaan EU:n puheenjohtajamaana, ja Hollannin sooloilu hajottaisi unionin rintamaa Ukrainan tukemiseksi. Hyödyn korjaisi Venäjän presidentti Vladimir Putin.

Hollannissa Ukraina-sopimuksen kaatamista on perusteltu muun muassa sillä, että se pelaa niin EU:ta kuin Ukrainaakin vastaan kiristämällä Ukrainan ja Venäjän välejä entisestäänkin. Sopimuksen kannattajien mielestä taas kyseessä on vapaakauppa ja Ukrainan demokraattisen kehityksen tukeminen.

Käytännössä kansanäänestys antaa tilaisuuden rangaista hallitusta EU-linjasta yleensäkin. Hallituspuolueiden suosio on laskussa, ja islam- ja maahanmuuttovastaisen Geert Wildersin vapauspuolue PVV on noussut Hollannin suosituimmaksi puolueeksi.

Taustalla mielialoihin vaikuttaa Hollantiin 2015 saapunut ennätyksen suuri eli noin 60 000 turvapaikanhakijan joukko.

Wilders vastustaa Ukraina-sopimusta ja kannattaa EU-eroa.

EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker varoitti tammikuussa, että jos Hollanti hylkää Ukraina-sopimuksen, edessä on mantereen laajuinen kriisi.

Todennäköisempää on, että EU keksii luovan tavan kiertää kriisin. Hollannille voidaan myöntää varaumia, tai sopimus voidaan kirjoittaa osin uudelleen.

Vastaavaa on tehty aiemminkin. Kun Hollannin ja Ranskan kansanäänestykset hylkäsivät EU:n perustuslaillisen sopimuksen 2005, oli se hankkeelle vain hidaste. Sopimus muokattiin uusiksi, ja se tuli voimaan 2009 nimellä Lissabonin sopimus.

Hollannissa asia on yhä hyvässä muistissa.

Britanniassa Hollannin keskiviikkoista äänestystä seurataan tarkkaan. Ukraina-sopimuksen hyllyttäminen voi vahvistaa Britannian EU:n vastaista rintamaa. Britannia järjestää kansanäänestyksen EU-jäsenyytensä tulevaisuudesta kesäkuussa.

Eniten EU-sopimus merkitsee kuitenkin Ukrainalle.

Assosiaatiosopimus on liittynyt olennaisesti maan kohtalonhetkiin vuodesta 2013 lähtien.

Ukrainan vallankumouksesta ja Krimin valtauksesta on kaksi vuotta, ja Ukraina käy yhä sotaa Venäjää vastaan. Sopimuksen tarkoitus olisi vahvistaa Ukrainan sidettä länteen.

Tavoitteena demokratia ja vapaa kauppa

 EU:n ja Ukrainan välinen assosiaatiosopimus tuli voimaan vuoden 2016 alussa.

 Sopimuksen tavoitteena on edistää kauppaa ja tukea Ukrainan demokratiaa ja vapautta.

 EU:n rahallinen tukiohjelma Ukrainalle on 11 miljardia euroa. Ohjelma koostuu erilaisista avustuksista ja matalakorkoista lainoista.

 Sotaa Venäjää vastaan käyvä Ukraina kuuluu EU:n itäisen kumppanuusohjelman kohdemaihin.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    2. 2

      Globalisaation aika on ohi, kun Yhdysvaltain mahti murenee – ja silloin on tapana rytistä

    3. 3

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    4. 4

      Ulkonäköön kohdistuva pilkka sotki Mikon elämän vuosiksi – Miesten ulkonäköpaineita pitäisi käsitellä enemmän, sanoo tutkija

    5. 5

      Lukiokirjojen hinnat puolittuivat – uusi tulokas sekoittaa vanhojen kustantajien pakkaa

    6. 6

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    7. 7

      Ilman pääsykoetta en olisi päässyt yliopistoon – korkeakoulu­haun uudistus voi tuhota monen unelman

    8. 8

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    9. 9

      Temppeliaukion kirkolle rakennetaan pysyvät esteet terrori-iskun varalle – Kirkkoherra: ”Ovesta voi ajaa suoraan sisään ja raamit kaulassa alttarille saakka”

    10. 10

      Tytöt liikkuvat ulkoleikeissä paljon vähemmän kuin pojat, maahanmuuttaja­taustaisten lasten välillä ero liki 20 prosenttia – Ainutlaatuinen tutkimus selvittää kaiken elämästä päiväkodeissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    2. 2

      Poliisi sakotti Flow-festivaalilta ulos vietyä artistia – tapahtuneesta julkaistiin video sosiaalisessa mediassa

    3. 3

      Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

    4. 4

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    5. 5

      Espoo tyrmäsi pyörätuolissa istuvan Olivian, 9, koulukyydin musiikkiluokalle – koulumatka olisi pidentynyt 800 metriä

    6. 6

      Professori tyrmää pääsykoe­uudistuksen: ”Käytännössä oikeus­tieteelliseen pääsisi vain laudaturin papereilla” – Lukiolaisten mielestä uudistuksen lähtökohta on oikea

    7. 7

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    8. 8

      Delfiininpoikanen ajautui rantaveteen Espanjassa ja kuoli vartissa, koska ihmiset halusivat ottaa kilvan kuvia sen kanssa

    9. 9

      Obaman rasisminvastainen tviitti nousi maailman tykätyimmäksi – Ku Klux Klanin entinen johtaja puolestaan kiittelee Trumpia Twitterissä

    10. 10

      Suomessa on jo niin paljon julkisesti hölynpölyyn hurahtaneita, että jopa ”ajatuksia lukeva” Pete Poskiparta kavahtaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    2. 2

      Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

    3. 3

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    4. 4

      HS testasi eineslihapullat: Raati löysi kaksi pyörykkää, jotka nousivat ylitse muiden

    5. 5

      Unitutkija: Suomalaisten ruokailurytmi vaikeuttaa nukahtamista – Päivän pääateria kannattaisi syödä vasta illalla

    6. 6

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    7. 7

      Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

    8. 8

      Nyt on jollakulla ollut ylimääräistä aikaa: Malminkartanon täyttömäen portaiden yli 200 askelmaa maalattiin valkoisiksi keskiviikkoyönä

    9. 9

      On yksinkertaisesti väärin olla rikas

    10. 10

      Tekstiviesti vieraalta naiselta muutti Tonin elämän – Pettämisestä kuuleminen voi musertaa, mutta anteeksianto on usein paras selviytymiskeino

    11. Näytä lisää