Valikko
Ulkomaat

Maailman sotilasmenot kääntyivät uudestaan nousuun – syynä Isisin ja Venäjän uhat

Neljänä edellisenä vuotena sotilasmenot olivat maailmassa laskeneet.

Maailman sotilasmenot kääntyivät viime vuonna uudestaan nousuun, kertoi tiistaina julkistettu raportti.

Viime vuonna maailman valtiot käyttivät sotilasmenoihin yhteensä 1700 miljardia dollaria, sanoi Tukholman kansainvälinen rauhantutkimuksen instituutti Sipri vuosittaisessa raportissaan. Menot nousivat prosentin edellisvuodesta.

Kyseessä on käänne suuntauksessa, sillä neljänä edellisenä vuotena sotilasmenot olivat maailmassa laskeneet. Sipri tarkoittaa sotilasmenoilla valtioiden kokonaiskuluja asevoimiin, sotilaskaluston hankintoihin, operaatiokuluihin, hallintoon, tutkimukseen ja palkkoihin.

Ylivoimaisesti eniten sotilasmenoihin käyttää rahaa Yhdysvallat. Viime vuonna menot olivat 596 miljardia dollaria

Toiseksi eniten asevoimiin sijoitti Kiina, 215 miljardia dollaria. Nämä kaksi maata käyttävät 49 prosenttia maailman sotilasmenoista.

Kymmenen viime vuoden yleissuuntaus on ollut, että länsimaissa on käytetty vähemmän rahaa sotilaalliseen toimintaan, kun taas Aasiassa, Lähi-idässä ja Venäjällä sijoitukset kasvavat.

Vuosina 2006–2015 Yhdysvaltain sotilasbudjetti pieneni neljä prosenttia. Samaan aikaan Kiinan menot nousivat 132 prosenttia, Saudi-Arabian 97 prosenttia ja Venäjän 91 prosenttia.

Viime vuonna sotilasmenoja nousu maailmassa johtui Siprin mukaan muun muassa Venäjästä, sen aiheuttamasta uhasta ja terroristijärjestö Isisistä.

Itä-Euroopassa huomattavan suuria uusia sijoituksia asevoimiin tekivät Viro, Latvia, Liettua, Puola, Romania ja Slovakia, jotka sijaitsevat Venäjän tai Ukrainan naapureissa.

Syyriassa ja Irakissa tukikohtiaan pitävä Isis on terrori-iskuilla tehnyt itsestään uhan myös Euroopassa. Isisin vastainen taistelu aiheutti lisäkuluja muun muassa Yhdysvalloille ja useille Euroopan valtioille, kuten Britannialle, Ranskalle ja Saksalle.

Kaikkiaan läntisessä Euroopassa sotilasbudjetit ovat kuitenkin laskussa, tosin viime vuonna hitaammin kuin edellisenä.

Lähi-idässä asevoimiin, operaatioihin ja varusteluun eniten rahaa käyttää Saudi-Arabia. Se käy pommitussotaa Jemenissä, mikä näkyy kasvaneissa menoissa. Saudi-Arabia myös osallistuu ilmaiskuihin Isisiä vastaan.

Saudi-Arabia on myös yksi maista, johon Suomi vie aseita, huomautti Rauhanliitto tiedotteessaan. Suomesta aseita ostavat myös esimerkiksi Arabiemiraatit ja Turkki. Kumpikin on osallisena myös Isisin vastaisessa sodassa.

YK:n mukaan sotilaalliseen toimintaan laitetut rahat voisivat toisin käytettynä auttaa maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemisessa. Prosentti maailman sotilasmenoista riittäisi lähes kattamaan koko maailman humanitaarisen avustustyön rahoitustarpeen, mikä on noin 20 miljardia dollaria, laskee YK:n avustustyötä koordinoiva Ocha-järjestö.

”Suomessa on leikattu niin koulutuksesta ja terveydenhuollosta kuin humanitaarista avustustyötä tekeviltä järjestöiltäkin, mutta sotilasmenoja ei edelleenkään kyseenalaisteta”, kommentoi Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius tiedotteessa.

Viime vuosina monet kehitysmaat ovat öljybuumin siivittämänä käyttäneet rahaa entistä enemmän aseisiin muun yhteiskunnan kehittämisen kustannuksella. Vuonna 2014 alkanut öljynhinnan raju lasku on kuitenkin kääntänyt suuntauksen. Viime vuonna sotilasmenot laskivat rajusti esimerkiksi Venezuelassa ja Angolassa, Sipri kertoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sotilasmenot

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät, paistetut koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun koira on piesty ennen teurastusta

    3. 3

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    4. 4

      Suomen ökyhuviloita kaupataan nyt ulkomaisille ostajille – HS:n video näyttää, millaisen huvilan Suomesta saa kahdella miljoonalla eurolla

    5. 5

      Naton Euroopan-joukkojen johtaja: Venäjän suuret sotaharjoitukset Valko-Venäjällä voivat osoittautua ”Troijan hevoseksi”

    6. 6

      Voimakas maanjäristys Egeanmerellä – ainakin kaksi kuoli Kosin lomasaarella Kreikassa, pormestarin mukaan uhrit olivat ulkomaalaisia

    7. 7

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    8. 8

      Suomi on täynnä kuntia, joissa ulkomaalais­taustaisia on vain kourallinen – kartta osoittaa, että maahanmuutto keskittyy voimakkaasti suuriin kaupunkeihin

    9. 9

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    10. 10

      Savonlinnassa on todettu kesällä tuhkarokkoa – on useita syitä, joiden vuoksi siitä pitäisi huolestua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    4. 4

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    5. 5

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    6. 6

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    7. 7

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    8. 8

      Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

    9. 9

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Voimakas maanjäristys Egeanmerellä – ainakin kaksi kuoli Kosin lomasaarella Kreikassa, pormestarin mukaan uhrit olivat ulkomaalaisia
    3. Pikajuoksija Hanna-Maari Latvalan tie huipulle on ollut kova ja kivinen – ”Uuden treenimenetelmän kanssa on vielä opettelua”
    4. Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija
    5. Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät, paistetut koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun koira on piesty ennen teurastusta
    6. Suomen ökyhuviloita kaupataan nyt ulkomaisille ostajille – HS:n video näyttää, millaisen huvilan Suomesta saa kahdella miljoonalla eurolla
    7. Tunti sitten
    8. Mikä on voimistelua laukkaavan hevosen selässä? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
    9. 2 tuntia sitten
    10. Perjantaina tulee kuurosateita lähes koko maassa – monin paikoin myös ukkostaa
    11. 4 tuntia sitten
    12. Suomi on täynnä kuntia, joissa ulkomaalais­taustaisia on vain kourallinen – kartta osoittaa, että maahanmuutto keskittyy voimakkaasti suuriin kaupunkeihin
    13. Otto Hannikainen tehtailee ipaa helsinkiläisessä kaksiossa – erikoisoluiden kotipaneminen yleistyy hurjaa vauhtia
    14. Savonlinnassa on todettu kesällä tuhkarokkoa – on useita syitä, joiden vuoksi siitä pitäisi huolestua
    15. Näytä lisää