Ulkomaat

Belgiassa pidätetty Mohamed Abrini myönsi olevansa turvakamerakuvan ”hattupäinen mies”

Brysselissä oli jälleen lauantaina suuri poliisioperaatio, mutta ketään ei pidätetty terroristijahdissa.

Perjantaina Brysselissä pidätetty Mohamed Abrini on myöntänyt olevansa turvakameran tallentama ”hattupäinen mies”, Belgian yleinen syyttäjä kertoo.

Abrini tallentui kameraan Brysselin lentokentällä 22. maaliskuuta yhdessä kahden itsemurhapommittajan kanssa. Abrini poistui jostakin syystä poistui paikalta ennen kuin kaksi pommittajaa räjäyttivät itsensä väkijoukon keskellä.

”Hän tunnusti olleensa rikospaikalla. Hän selitti heittäneensä takkinsa roskikseen ja myyneensä hattunsa myöhemmin”, syyttäjäntoimisto kertoi tiedotteessa uutistoimisto AFP:n mukaan.

Abrini pidätettiin Brysselin Anderlechtissä perjantaina.

Abrinia ja toista perjantaina pidätettyä miestä, Osama Krayemia, syytetään osallisuudesta terroristisiin murhiin. Yhteensä kuusi ihmistä pidätettiin Belgian terroristiratsioissa perjantaina.

Belgian median mukaan Krayem on Ruotsin kansalainen, mutta viranomaiset eivät ole vahvistaneet tätä.

Pidätyksiä pidetään merkittävänä takaiskuna jihadistijärjestö Isisin terroristisolulle, jonka uskotaan toteuttaneen Pariisin marraskuiset iskut ja Brysselin terrori-iskut maaliskuussa.

Pariisin iskuissa kuoli 130 ihmistä, Brysselin iskuissa 34.

Syyttäjän mukaan Abrinia epäillään kytköksistä myös Pariisin iskuihin.

Syyttäjän tiedotteen mukaan kahta muuta perjantaina pidätettyä miestä epäillään avunannosta Abrinille ja Krayemille.

Lisäksi kaksi muuta Abrinin seurassa pidätyshetkellä ollutta henkilöä vapautettiin lauantaina kuulustelujen jälkeen.

Belgian poliisi teki jälleen lauantaina suurratsian, joka liittyi Brysselin terrori-iskuihin, paikallinen media ja kansainväliset uutistoimistot kertoivat.

Reutersin mukaan operaatiossa Etterbeekin kunnassa Brysselissä ei kuitenkaan pidätetty ketään.

Belgian ranskankielinen yleisradio RTBF kertoi verkkosivuillaan, että operaatioon osallistui viisikymmentä poliisia. Kohteena oli RTBF:n mukaan Chassen naapurustossa sijaitseva varasto. Asukkaat evakuoitiin paikalta ja tie suljettiin.

Paikalla oli myös pelastusyksikkö sekä aiemmin päivällä pommiryhmä. RTBF:n mukaan erikoisjoukot olivat poistuneet paikalta kello 13.30 paikallista aikaa.

Uutistoimisto Reutersin paikalla olleen toimittajan mukaan poliisi ja tarkka-ampujat tekivät ratsian rakennukseen Etterbeekissä ja evakuoivat asukkaat.

Kyseessä oli asuinrakennus, jonka alakerrassa on kauppa, Reuters kertoo. Iltapäivällä Suomen aikaa operaatio oli ohi, eikä ketään pidätetty, Reuters raportoi.

Belgian yleisen syyttäjän mukaan ratsiassa ei löytynyt aseita tai räjähteitä.

Oikaisu kello 16.06: Jutussa kirjoitettiin aluksi virheellisesti, että lauantain operaatiossa olisi pidätetty kuusi ihmistä. Ketään ei kuitenkaan tiettävästi pidätetty. Korjattu Etterbeekin sijaintitietoja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Belgia
  • Brysselin isku
  • Pariisin terrori-isku 2015

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”

    2. 2

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    3. 3

      Pikkuruinen kustantamo onnistui myymään suomalaisille viikossa noin 20 000 kirjaa – koska ei polttanutkaan niitä: ”Taloudellisesti tässä ei ole mitään järkeä”

    4. 4

      Pettyneet äänestäjät nostivat valtaan räyhääjän, joka haluaa keskustella holokaustista – Saksa ei ole normaali maa, ja siksi äärioikeiston esiinmarssi on erityisen huolestuttavaa

    5. 5

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    6. 6

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    7. 7

      Donald Trump ei luovuta – presidentti vaatii nyt amerikkalaiseen jalkapalloon sääntöä, joka kieltäisi polvistumisen kansallislaulun ajaksi

    8. 8

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    9. 9

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    10. 10

      Stockmannin hallituksen puheenjohtaja Jukka Hienonen myi osakkeitaan kuukausi sitten – tänään yhtiö antoi tulosvaroituksen ja kurssi putosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    3. 3

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    4. 4

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    5. 5

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    6. 6

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    7. 7

      Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

    8. 8

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    9. 9

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    10. 10

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Juoksumattoon kahlitut koirat ja tatuoidut siat olivat liikaa – Guggenheim poisti ”eläinrääkkäystyöt” uhkauskirjeiden ja yli 600 000 ihmisen vetoomuksen jälkeen
    3. Onnettomuus Ruotsin Aurora-suursotaharjoituksessa: Matkustajajuna törmäsi armeijan panssariajoneuvoon ja suistui raiteilta – ainakin neljä ihmistä loukkaantui
    4. Huippulupaus Miro Heiskanen ei lähde Dallasiin NHL-leirille – liittyy IFK:n vahvuuteen
    5. Yksi henkilö kuoli kopteriturmassa Pohjois-Ruotsissa
    6. Macron piti rohkean EU-linjapuheen – EU:lle tiiviimpi yhteinen puolustus, uudet säännöt eurovaaleihin ja komissaarien määrä alas
    7. Tunti sitten
    8. HIFK:n seurajohto vakuuttaa: päävalmentaja Ari-Pekka Selinin potkuille ei ole mitään syytä – ”Minulla on hyvä asema, pelolle ei kannata antaa valtaa”, sanoo Selin
    9. Ihmisiä pitää kouluttaa rohkeammin uudelleen ja työllisyyttä täytyy tukea – nobelistit Ahtisaari ja Holmström keskustelivat talouden vakaudesta ja demokratiasta
    10. Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”
    11. Stockmannin hallituksen puheenjohtaja Jukka Hienonen myi osakkeitaan kuukausi sitten – tänään yhtiö antoi tulosvaroituksen ja kurssi putosi
    12. Trump: Pohjois-Korea kidutti vangitsemaansa amerikkalaista – kuolleen opiskelijan vanhemmat pitävät diktatuuria terroristivaltiona
    13. Näytä lisää