Valikko
Ulkomaat

Syyrialaiset vanhemmat kadottivat neljä lastaan merelle – pikkupojan hauta löytyi Italiasta tv-ohjelman avulla

Poika katosi puolitoista vuotta sitten, kun siirtolaisia kuljettanut vene kaatui ja upposi Libyan rannikon edustalla. ”Mohammedilla on hauta. Nyt me jatkamme muiden lastemme etsimistä”, sanoo pojan isä.

Syyrialaiset vanhemmat löysivät neljävuotiaan poikansa haudan italialaisen tv-ohjelman avulla, kertoo uutistoimisto AFP.

Poika katosi puolitoista vuotta sitten, kun siirtolaisia kuljettanut vene kaatui ja upposi Libyan rannikon edustalla. Perheen kaikki neljä lasta katosivat ja ilmeisesti hukkuivat onnettomuudessa.

Damaskoksesta Syyriasta kotoisin oleva perhe oli asunut pakolaisena ensin Egyptissä ja sitten Libyassa jo joitain vuosia. Puolitoista vuotta sitten he päättivät yrittää Eurooppaan pakoon Libyan sekasortoa ja väkivaltaa.

Perhe maksoi sisilialaisen La Stampa -lehden mukaan salakuljettajille 2 000 euroa. Sillä he pääsivät täpötäyden kalastusaluksen kyytiin elokuussa 2014. Mukana olivat perheen kuusi-, neljä- ja kaksivuotiaat lapset sekä 11 kuukauden ikäinen vauva.

Myöhään illalla kalastusvene törmäsi säiliöalukseen ja kaatui. Kaikki 268 matkustajaa joutuivat veden varaan. Vanhemmat olivat meressä kaksi tuntia. Jotkut aikuiset ottivat heidän mukaansa lapsilta pelastusliivejä pelastaakseen oman henkensä.

Vanhemmat joutuivat meressä erilleen ja heidät pelastettiin eri aluksiin. Seuraavana päivänä he löysivät toisensa mutta lapsista ei ollut jälkeäkään.

Pariskunta etsi lapsiaan kaikista paikoista, joihin onnettomuudesta selviytyneitä oli viety, mutta eivät löytäneet lapsiaan. Pariskunta siirrettiin puolentoista kuukauden kuluttua Italiasta vastaanottokeskukseen Saksaan.

Pariskunta pyysi Saksassa paikallisesta Punaisesta rististä apua lasten etsintöjen jatkamiseksi. Työntekijä keksi ottaa yhteyttä Italialaiseen Chi l’ha visto? -ohjelmaan (Kuka näki hänet?), jossa on etsitty kadonneita ihmisiä jo 25 vuotta.

Neljävuotiaan Mohammedin ruumiinavauksen tehnyt sisilialainen lääkäri oli nähnyt ohjelman ja muisti pojan kasvot. Hän otti yhteyttä ohjelman tekijöihin.

Lapsensa kadottaneet vanhemmat pääsivät matkustamaan Sisiliaan, missä he tunnistivat lapsensa vaatteet ja pelastusliivin ja pääsivät käymään hänen haudallaan.

”Mohammedilla on hauta. Nyt me jatkamme muiden lastemme etsimistä”, isä sanoi La Stampa -lehdelle.

Äidin sylissä lepäsi pariskunnan Saksassa saama seitsemän kuukauden ikäinen Youssef-vauva.

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan Välimerellä hukkui tai katosi vuonna 2014 noin 3 500 siirtolaista. Viime vuonna hukkuneiden määrä kasvoi kansainvälisen siirtolaisuusjärjestö IOM:n mukaan noin 3 700 ihmiseen.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Onko saunassa oikeasti pakko olla alasti?

    2. 2

      Suurpalo Jumbon lähellä Vantaalla – savu haittaa Tuusulanväylän liikennettä

    3. 3

      Alhainen syntyvyys johtuu köyhyydestä – mieheni on yhden lapsen ja yhden aikuisen yksinhuoltaja

    4. 4

      Kananmuna on nyt trendiruokaa – tutkimukset korostavat terveellisyyttä, ja suomalaisia vaivaavan kolesteroli­herkkyyden voi testata helposti

    5. 5

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    6. 6

      Työaikoihin pitää saada lisää joustavuutta

    7. 7

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    8. 8

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    9. 9

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    10. 10

      Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    3. 3

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    4. 4

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    5. 5

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    6. 6

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    7. 7

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    8. 8

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    9. 9

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    10. 10

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää