Valikko
Ulkomaat

Puolan ”ensimmäiset naiset” liittoutuivat aborttikieltoa vastaan

Kolme Puolan entisten presidenttien puolisoa julkaisi avoimen kirjeen, jossa vaaditaan abortit kieltävän lain perumista.

Kolme Puolan entisten presidenttien puolisoa liittoutui vastustaakseen Puolassa ajettua abortit kaikissa tapauksissa kieltävää lakia.

Danuta Walesa, Jolanta Kwasniewska ja Anna Komorowska julkaisivat tiistaina avoimen kirjeen, jossa he vaativat hallitusta perumaan suunnitellun tiukennuksen aborttilakiin.

”Jokainen abortti on tragedia, mutta meidän ei pidä lisätä naisen tragediaa pakottamalla hänet synnyttämään raiskaamalla alkuun saatettu lapsi tai asettamalla hänen oma henkensä vaaraan”, naiset kirjoittivat.

Puolan parlamenttia hallitseva vanhoillinen Laki ja oikeus -puolue on kiristämässä aborttilakia. Lakiehdotus kieltäisi abortin kaikissa tapauksissa. Sitä ovat ilmoittaneet kannattavansa sekä puolueen johtaja Jaroslaw Kaczynski että pääministeri Beata Szydlo.

Abortinvastaisella liikkeellä on vahva tuki Puolan katoliselta kirkolta, johon kuuluu 90 prosenttia puolalaisista.

Lakiehdotus on silti saanut puolalaiset sankoin joukoin osoittamaan mieltään.

Puolassa jo nyt Euroopan tiukimpiin kuuluva aborttilaki. Abortti on mahdollinen vain silloin, kun sikiö on vakavasti epämuodostunut, nainen on tullut raskaaksi raiskauksesta tai insestistä tai hänen henkensä on vaarassa.

Lisäksi lailliset abortit on rajoitettu vain 700–1 800:aan vuosittain.

Puolan feministijärjestöt arvioivat, että 150 000 naista tekee joka vuosi laittoman abortin tai hakeutuu ulkomaiselle aborttiklinikalle.

Kaikki Puolan entiset ensimmäiset naiset ovat aktiivisia vaikuttajia. Danuta Walesa on jopa ottanut vastaan Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1983, tosin miehensä puolesta. Puolan lakkoliikkeen käynnistänyt Lech Walesa pelkäsi, että Puolaa hallinnut kommunistipuolue ei olisi enää päästänyt häntä takaisin kotiin, jos hän olisi itse noutanut palkintonsa Oslosta.

Jolanta Kwasniewska taas on tehnyt paljon hyväntekeväisyyttä, ja presidentin puolisona ollessaan hän perusti vuonna 1997 säätiön, jonka tavoite on sairaiden ja vammaisten lapsien auttaminen.

Vapaampaa aborttioikeutta kannattavat aktivistit ovat kysyneet mukaan myös nykyisen presidentin Andrzej Dudan vaimoa Agata Dudaa. Presidentinkanslia kuitenkin ilmoitti, että Duda ei ota asiaan kantaan.

Puolassa on muisteltu, että edellinen presidentin vaimo Maria Kaczynska vastusti aktiivisesti tuolloin meneillään olleita yrityksiä kiristää aborttilakia. Kaczynska ja hänen aviomiehensä presidentti Lech Kaczynski – nykyisen puoluejohtajan kaksoisveli – olivat niiden 96 ihmisen joukossa, jotka kuolivat presidentin lentokoneen pudottua Venäjällä vuonna 2010.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Puola
  • Abortti

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Washington hyytyi Trumpin sotkuihin

    3. 3

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    4. 4

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    5. 5

      Palkittu eliittisotilas Trumpille: ”Sanokoon minulle päin naamaa, etten ole kelvollinen”

    6. 6

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    7. 7

      Miksi presidentin pitää olla syntyperältään Suomen kansalainen?

    8. 8

      Suomen juomavesi on maailman parasta – Miksi tänne silti tuodaan vettä moninkertaisesti enemmän kuin täältä viedään?

    9. 9

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    10. 10

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    2. 2

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    3. 3

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    4. 4

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Lahokaviosammal uhkaa panna Helsingin rakentamis­suunnitelmat uusiksi yli 10 000 asukkaan uudessa kaupunginosassa

    7. 7

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    8. 8

      200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

    9. 9

      Leipäjono kiemurteli Helsingissä yli kilometrin matkan Myllypurosta Kurkimäkeen

    10. 10

      Järkeväkin ihminen voi jäädä koukkuun liian kovaan treenaamiseen – Suurimmassa vaarassa ovat tiukkapipoiset suorittajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    7. 7

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    8. 8

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    9. 9

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    10. 10

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    11. Näytä lisää