Valikko
Ulkomaat

Manchesterin lentokentän tullikoira haistaa makkarat ja juustot – huumeet jääneet löytämättä

Huumekoiria ei ole osattu sijoittaa oikeille paikoille kokaiinin ja heroiinin etsintään.

Manchesterin lentokentällä Britannian rajatarkastuksessa työskentelevien tullikoirien käyttö ei ole onnistunut aivan suunnitelmien mukaisesti.

Toiminnasta tehdyn raportin mukaan kaikkiaan kuudesta koirasta yksi on haistanut matkustajien laukuissaan kuljettamat herkut. Sen sijaan huumelöydöt ovat jääneet tekemättä, kertoo brittiläinen uutiskanava BBC.

Salakuljetettujen elintarvikkeiden havaitsemiseen harjoitettu yksi tullikoira on raportin mukaan täysin koulutuksensa mukaisesti löytänyt Britanniaan palaavien lomailijoiden laukuista ”pieniä määriä juustoa ja makkaraa”.

EU-maiden ulkopuolelta Britanniaan kuljetettavien elintarvikkeiden tuonnille on tiukat määräykset, mutta lentokenttäkoiran vähistä löydöistä ei raportin mukaan olisi ollut vaaraa brittiläisten yleiselle terveydelle.

Kovien huumeiden löytämiseen harjoitetut tullikoirat eivät puolestaan saaneet vuoden 2014 marraskuun ja 2015 kesäkuun välillä lainkaan vihiä kovista huumeista, vaikka raportin mukaan heroiinin ja kokaiinin löytäminen on ryhmän tavoitelistan kärjessä.

Rajavalvonnasta vastaavan viraston mukaan tällainen meno ei voi jatkua Britannian kolmanneksi suurimmalla lentokentällä. Koiria tulisi esimerkiksi keskittää huumeiden osalta riskialtteimmiksi luokiteltujen lentojen matkustajatarkastuksiin.

Kritiikin lisäksi raportti muistuttaa, että koirien avulla Manchesterin lentokentällä on takavarikoitu yli 46 000 savuketta, 60 kiloa tupakkaa, 181 kiloa laittomasti maahan tuotua lihaa ja 28 000 punnan arvosta käteistä rahaa.

Huomautettavaa raportin laatijat löysivät myös lentokentän ihmishenkilöstön toiminnasta erityisesti saapuvien matkustajien vastaanottamisessa.

Sen sijaan kiitosta saa rajavalvonta lasten turvallisen matkustamisen edistämiseen ja ihmissalakuljetuksen estämiseen liittyvästä työstä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Huumeet
  • Lentokenttä
  • koira

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Onko saunassa oikeasti pakko olla alasti?

    2. 2

      Suurpalo Jumbon lähellä Vantaalla – savu haittaa Tuusulanväylän liikennettä

    3. 3

      Alhainen syntyvyys johtuu köyhyydestä – mieheni on yhden lapsen ja yhden aikuisen yksinhuoltaja

    4. 4

      Kananmuna on nyt trendiruokaa – tutkimukset korostavat terveellisyyttä, ja suomalaisia vaivaavan kolesteroli­herkkyyden voi testata helposti

    5. 5

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    6. 6

      Työaikoihin pitää saada lisää joustavuutta

    7. 7

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    8. 8

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    9. 9

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    10. 10

      Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    3. 3

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    4. 4

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    5. 5

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    6. 6

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    7. 7

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    8. 8

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    9. 9

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    10. 10

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää