Valikko
Ulkomaat

Myanmarin presidentti armahti kymmeniä poliittisia vankeja

Sunnuntaina ilmoitetussa joukkoarmahduksessa armahdettiin yhteensä 83 vankia, mutta sunnuntaina oli vielä epäselvää, kuinka moni heistä oli aikanaan vangittu poliittisista syistä.

Myanmarin uusi presidentti Htin Kyaw on armahtanut ainakin 63 poliittista vankia.

Sunnuntaina ilmoitetussa joukkoarmahduksessa armahdettiin yhteensä 83 vankia, mutta sunnuntaina oli vielä epäselvää, kuinka moni heistä oli aikanaan vangittu poliittisista syistä.

Korkea virkamieslähde kertoi uutistoimisto Reutersille, että kaikki armahdetut ovat ”ihmisoikeusjärjestöjen katsannossa poliittisia vankeja”. Poliittisia vankeja auttava AAPP-järjestö kuitenkin ilmoitti uutistoimisto AFP:lle, että se on varmistunut vasta 63 poliittisen vangin vapautuksesta.

Armahdus julkaistiin Myanmarin perinteisenä uutena vuotena.

AFP:n mukaan presidentinkanslia ilmoitti sen tarkoituksena olevan ”saada ihmiset iloisiksi ja rauhallisiksi sekä lisätä kansallista sovintoa uuden vuoden aikaan”.

Sunnuntaina pitämässään puheessaan presidentti ilmoitti tavoittelevansa kaikkien poliittisten vankien vapauttamista ja syytteiden perumista kaikilta edellisen hallituksen aikana poliittisista syistä oikeuteen joutuneilta.

Myanmarissa on tuoreiden armahdusten jälkeen vielä kymmeniä poliittisia vankeja. Sadat ovat oikeudessa poliittisista syistä.

Kovaotteinen sotilasvalta vangitsi demokratia-aktivisteja ja toisinajattelijoita rutiininomaisesti vuosikymmeniä.

Htin Kyaw valittiin Myanmarin presidentiksi maaliskuun puolivälissä. Hän on presidenttinä ensimmäinen siviili sitten vuoden 1962, jolloin sotilasjuntta kaappasi vallan.

Hän viime syksynä vaalit voittaneen NLD-puolueen johtajan Aung San Suu Kyin läheinen ystävä. Hänen arvioidaan yleisesti toimivan Aung San Suu Kyin ohjauksessa.

Sotilaiden säätämä perustuslaki estää Aung San Suu Kyin valinnan presidentiksi, sillä hänen pojillaan on Britannian kansalaisuus.

Kaakkois-Aasiassa sijaitsevan Myanmarin siirtyminen siviilivaltaan on kestänyt nyt noin viisi vuotta.

Vaikka entinen oppositio on nyt virallisesti johdossa, sotilailla on edelleen paljon valtaa niin taloudessa kuin politiikassa. Asevoimilla on yhä parlamentissa kiintiö, joka antaa sille mahdollisuuden estää muutokset perustuslakiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Myanmar
  • Vangitut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    2. 2

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    3. 3

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    4. 4

      Katja Lahden ja Teemu Jokisen riitely kotitöistä loppui, kun työt kirjattiin exceliin – Testaa, käytätkö kotitöihin enemmän aikaa kuin muut suomalaiset

    5. 5

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    6. 6

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    7. 7

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    8. 8

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    9. 9

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    10. 10

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    11. Näytä lisää

      Muumit poseeraavat Image-lehden kannessa Tom of Finland -tyyliin nahkahousuissa – Tove Janssonin perilliset selvittävät jatkotoimia

    4. 4

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    5. 5

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    6. 6

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    7. 7

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    8. 8

      USA:n terveydenhoitolain uudistus epäonnistui – lupauksen pettäminen nöyryytys Trumpille ja republikaaneille

    9. 9

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    10. 10

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    6. 6

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää