Valikko
Ulkomaat

Norjalaislehti: Hävittäjälentäjä ampui omia Norjassa – sata ammusta sekunnissa kohti upseerien tornia

Myös vuonna 2009 hävittäjä tulitti vahingossa samaa miehitettyä valvontatornia.

Norjalainen F-16-hävittäjälentokone tulitti kohti omiaan kaksi viikkoa sitten sotaharjoituksissa Tarvan saarella, norjalaislehti Verdens Gang (VG) kertoo.

Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Yle.

Kahden hävittäjän oli tarkoitus iskeä rajatulla alueella maajoukkojen osoittamiin maaleihin, mutta jostain syystä toinen hävittäjistä alkoikin tulittamaan tarkkailutornia, jossa oli kolme upseeria seuraamassa harjoitusta.

Norjalaislehden mukaan upseereilla ei ollut aikaa reagoida hävittäjän tuleen. F-16 hävittäjän 20-millimetrinen Vulcan-tykki ampuu 100 ammusta sekunnissa. Ammukset olivat harjoitusammuksia, eli niissä ei ollut räjähteitä.

Onnettomuudessa ei loukkaantunut tai kuollut kukaan, mikä on VG:n sotilaslähteiden mukaan puhdasta onnea.

”Tutkinta on vielä kesken, mutta on selvää, että tämä (loukkaantuminen tai kuolema) oli lähellä”, Norjan ilmavoimien viestintäpäällikkö Stian Roen sanoi VG:lle.

Onnettomuus tapahtui Tarvassa lähellä Trondheimia yöaikaan. Harjoitus tehtiin täysin pimeässä, ja lentäjät käyttivät pimeänäkölaseja.

Roenin mukaan torni sijaitsi hyvän matkan päässä maalialueesta.

Kyseessä on jo toinen kerta, kun hävittäjä tulittaa samaa tornia. Vuonna 2009 F-16-hävittäjä ampui tornia myöskin yöaikaan. Silloin tornissa oli neljä upseeria.

Norjan puolustusvoimat on sulkenut Tarvan ampuma-alueen kokonaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Norja
  • Onnettomuudet
  • Sotaharjoitukset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Katastrofista toipuva Samsung julkisti uuden puhelinmallin, jonka etupuoli on käytännössä pelkkää näyttöä

    4. 4

      Reza otti köyden ja kiipesi Rautatientorilla puuhun – itsetuhoiselle karkotettavalle ei ole juuri apua tarjolla

    5. 5

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    6. 6

      NY Times: Ivanka Trump taipui eettisen arvostelun edessä ja ottaa virallisen työtehtävän Valkoisesta talosta

    7. 7

      Päivi Laine on Suomen ensimmäinen Irak-lähettiläs vuosiin: ”Jos ihmiset tietäisivät Irakin todellisuuden, pakolaiskeskustelu olisi erilaista”

    8. 8

      Sdp saamassa ison vaalivoiton Vantaalla – vasemmisto­puolueille ja vihreille jopa enemmistö valtuustossa

    9. 9

      Tuulia Syvänen lopetti valehtelun kokonaan, ja se mullisti hänen elämänsä – ”Miksi feikkaamme, vaikka ihmiset tykkäävät meistä enemmän, kun uskallamme olla vajavaisia ja tyhmiä?”

    10. 10

      Kyllä Saksa opettaa jäykkää joustamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    9. 9

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    10. 10

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää