Valikko
Ulkomaat

Obama piti puheen Saksassa: Eurooppa on vahva, jos se pitää yhtä

Yhdysvaltain presidentti lupasi lisää amerikkalaisjoukkoja Syyriaan. ”Eurooppa on ollut hieman omahyväinen puolustuksensa suhteen.”

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama piti maanantaina Saksan Hannoverissa puheen, jossa hän kannustii ja rohkaisi Euroopan maita pitämään yhtä niiden erimielisyyksistä huolimatta.

”Maailma tarvitsee kasvavan ja hyvinvoivan Euroopan. Tämä maanosa oli 1900-luvulla jatkuvassa sodassa, perheet joutuivat erilleen. Nyt ihmiset haluavat tulla tänne sen takia, mitä te olette luoneet”, Obama sanoi.

Yhdysvaltain presidentti kertasi laajasti Euroopan historiaa ja kehotti eurooppalaisia pitämään kiinni siitä, mitä toisen maailmansodan ja kylmän sodan jälkeen on saatu aikaan.

”Enkä tarkoita, että demokratia luodaan vain vaaleilla. Meidän on epäiltävä heitä, jotka saavat 70 tai 80 prosenttia äänistä ja heitä jotka rajoittavat lehdistönvapautta.”

Hän muistutti jälleen kerran, että terrorismin uhka on todellinen.

”Suurin vastustajamme on Isis. Meidän täytyy tehdä yhdessä enemmän”, Obama sanoi.

Hänen mukaansa Nato ja Eurooppa voivat tehdä enemmän Isisn vastaisessa taistelussa. Sen lisäksi Obama sanoi odottavansa Euroopan mailta enemmän apua sekä Afganistanissa että Irakissa.

”Meidän kaikkien pitää tehdä oma osuutemme”, hän sanoi.

Obama myös ilmoitti, että Yhdysvallat aikoo lähettää 250 sotilasta lisää Syyriaan.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama tapaa maanantaina vielä Ranskan, Britannian, Italian ja Saksan johtajat.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Saksa
  • Eurooppa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Happohyökkääjä vaanii nuoria naisia Berliinissä – uhreja ainakin kuusi

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Peruskoulu tuottaa passiivisia poikia – liian moni valinnaisaine on suunnattu tytöille

    5. 5

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    6. 6

      Kiinan presidentti Xi Jinping saapuu Suomeen juhlavuoden merkittävimpänä valtiovieraana

    7. 7

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Helsinki takoi viime vuonna 465 miljoonan voitot – jos Helsinki toimisi kuin pörssiyritys, veroprosentti voisi olla Suomen matalin

    10. 10

      Takaisku Trumpille – republikaanit lykkäsivät Obamacaren kumoavaa äänestystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    6. 6

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    10. 10

      Isis ilmoittautui Lontoon terrori-iskun tekijäksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää