Valikko
Ulkomaat

HS:n Lada sai ensimakua Venäjän maaseudun teistä: ”Ensin naurattaa, sitten renkaat jysähtävät puolen metrin rotkoon”

Kirjeenvaihtaja Pekka Hakala kohtaa ensimmäiset vaikeutensa matkallaan Viipurista Vladivostokiin. Lada selviytyy korjaamolta matkaan ja saa mustalle kaunottarelle sopivan etunimen.

Voi hyvänen aika että venäläinen valtatie voi olla hieno! Viipurista Pietarin ohi Tihvinään ajaessa baana on kuin parketilla ajaisi. Eikä ole moittimista muutamia osuuksia lukuun ottamatta sen jälkeenkään, antaa rallattaa.

Vologdan alueen korvissa ja aapasoilla menee helposti kymmenen kilometriä niin, ettei muuta liikennettä näy kuin tien yli jolkuttava kettu. Hirvivaara-merkkejä on siellä täällä.

Vologdaan tultaessa alkaa vähän hermostuttaa: Ladan moottorilämpötila nousee kuoppaisilla kujilla liikennevaloissa kököttäessä huolestuttavan korkeaksi. Yritän pitää kierrokset matalina sillä seurauksella, että öljynpainevalo alkaa välähdellä.

Aamulla kaadan litran purkin puolisynteettistä moottoriöljyä koneeseen ja lähden etsimään korjaamoa: epäilen, että moottorijäähdyttimen tuuletin on sanonut sopimuksen irti. Parin tunnin etsinnän jälkeen löytyy oikea paja ja asentaja Andrei Baderdynov, joka käskee hakea varaosaliikkeestä uuden termostaatin.

Termostaatti vaihtuu nopeasti ja tuuletinmoottori saa uuden sulakkeen. Sitten matka jatkuu vaihteeksi kohti etelää, Jaroslavliin ja Moskovaan johtavaa valtatietä.

Venäjän yleisnopeusrajoitus on 90 kilometriä tunnissa paitsi taajamissa, joissa rajoitus on 60 kilometriä tunnissa. Tätä ei yleensä kerrota rajoitusmerkeillä, taajamakyltit pitää vain huomata. Poliisin virallinen sietoraja on 20 tuntikilometriä ylinopeutta.

Puolentoista tuhannen kilometrin matkalle sattui viisi tutkaa, ja kaikista vastaantulijat varoittivat ystävällisesti valoja väläyttämällä.

Minulla on näillä selkosilla kaksi matkaseuralaista. Ensinnäkin Ilja, Navitel-navigaattorini matala miesääni. Laite päästää kaksi nuhtelevaa piipahdusta aina, kun todellinen ajonopeus ylittää 110 kilometriä tunnissa. Niin käy vain ohituksissa.

Ilja tunnistaa nopeusrajoituksia, koska hänellä on Beeline-operaattorin tähän tarkoitukseen räätälöity sim-kortti.

Toinen seuralaiseni on hankkimani Lada 2105, joka siis on päättänyt naukkailla öljyä vajaat puoli litraa tuhannelle kilometrille. Bensaa näyttäisi kuluvan jotain 7,5:n ja kahdeksan litran välillä sadalle kilometrille. Ei mikään umpijuoppo, mutta melkoinen tissuttelija.

Olen ristinyt auton Reetaksi. Aretha Franklinin mukaan, mustia kovaäänisiä kaunottaria molemmat.

Aivan, soul-laulaja Aretha Franklin on jo 74-vuotias ja minun Reetani on vasta kuusi. Mutta tarkoitankin nuorta Aretha Franklinia. Sitä 26-vuotiasta, joka levytti vuonna 1968 kappaleensa Think. Sen kertosäkeessä Franklin kiljaisee kuin Ladan voimansiirto: Freedom!

Runsaat sata kilometriä Vologdan eteläpuolella käännyn vasemmalle ja lähden suunnistamaan uudelleen kohti itää ja Kirovin kaupunkia. Suorinta reittiä, liittovaltion valtatietä pitkin.

Muutamassa minuutissa selviää, että parista seuraavasta päivästä tulee yhtä helvettiä. Tiessä on enemmän paikkauksia kuin alkuperäistä öljysoraa. Neljänkymmenen kilometrin jälkeen edessä on varoitusmerkki: kuoppia viisi kilometriä. Ensin naurattaa, mutta sitten Reetan eturenkaat jysähtävät puolen metrin syvyiseen rotkoon. Viisikymppiä on hurjastelua.

Tien varsilla on vallankumouksen huumassa sata vuotta sitten tuhottuja kirkkoja ja hajonneita kolhoosinavetoita. Sitten oikealla näkyy rivi uusia karjasuojia ja vastaan tulee koulubussi. Joku täällä vielä uskoo maaseudun tulevaisuuteen.

Koulubussin lisäksi vastaan ryömii myös rekkoja. Kuskit ovat ilmeisesti samaa mieltä kanssani: kahdensadan kilometrin mutka takuuvarmoja valtateitä pitkin on ajan ja polttoaineen tuhlausta. Siltojen painorajoitukset eivät näytä heitä huolettavan.

Illalla saavun Buin pieneen rautatiekaupunkiin ja pysäköin sen ellei ainoan niin ainakin parhaan hotellin pihaan. Vastaanotossa ei ole ketään. Henkilökunnan keittiöstä löytyy rouva, joka on aidosti hämmästynyt yllätysvieraan saapumisesta.

Termoskahvistani on läikkynyt vain yksi mukillinen etupenkille, muistiinpanolehtiön ja kännykän päälle. Aika naukata viimeiset, mustana ja makeana.

 

Aiemmat osat:

Osa 1: HS osti Ladan – ”Kyllä sillä Vladivostokiin pääsee ja vielä takaisinkin”

Osa 2: Annikki Tähden kaipaama puisto rapistuu Viipurissa

Osa 3: Suojeleeko salaperäinen Tihvinän ikoni liikenteessä?

Videot:

Sarjan ensimmäisessä videossa esitellään itse kulkupeli, vuosimallin 2010 Lada. Se ostettiin Pietarista noin tuhannella eurolla. ”Hyvin hyrisee”, toteaa kirjeenvaihtaja Hakala.

Sarjan toisessa osassa Lada lähti liikkeelle Viipurin Monrepos-puistosta. Annikki Tähden laulusta tuttu puisto on tällä videolla varjo entisestään.

Jo alkumatkasta kävi selväksi, että Venäjän teillä Ladaa ohitellaan mielellään. Vaikka sitten yhtä aikaa molemmilta puolilta, kuten tässä videossa.

Viipurista Vladivostokiin

 HS:n Moskovan-kirjeenvaihtaja Pekka Hakala osti Ladan, jolla hän ajaa koko Venäjän halki Suomenlahdelta Tyynellemerelle.

 Matkaa Viipurista Vladivostokiin kertyy 10 500 kilometriä. Matkaan on tarkoitus käyttää ainakin 24 vuorokautta.

 Hakala raportoi matkalla näkemästään HS:n lukijoille lähes päivittäin. Sarjan ideana on tehdä tutkimusmatka siihen ”toiseen Venäjään”, jota ei Moskovassa ja Pietarissa näe.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Viipurista Vladivostokiin
  • Venäjä
  • Pekka Hakala

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    3. 3

      Trump haukkui Obaman golf-harrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    4. 4

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    5. 5

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    6. 6

      Näistä syistä ruotsalaiset juovat suomalaisia vähemmän – ”Suomi on irtaantumassa Ruotsin, Norjan ja Islannin joukosta”

    7. 7

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    8. 8

      Hurja takaa-ajo Espoossa viime kesänä – moottoripyöräpoliisin toimia ei tutkita

    9. 9

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    10. 10

      Nobel-voittaja Bengt Holmström pitää poikkeuksellisen juhlapuheen eduskunnassa – Suora lähetys noin kello 14

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    4. 4

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    5. 5

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    6. 6

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    7. 7

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    8. 8

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    9. 9

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    10. 10

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    9. 9

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää