Valikko
Ulkomaat

Donald Trump linjasi ulkopolitiikkaansa: Euroopan pitää maksaa enemmän Natosta tai puolustakoon itse itseään

Presidentti Donald Trumpin ulkopolitiikka perustuisi kaikessa Yhdysvaltain etuihin. Näin linjasi republikaanien johtava presidenttiehdokas keskiviikkona Washingtonissa pitämässään puheessa, jolla hän tavoitteli uutta uskottavuutta.

Washington

”Katsoisin maailmaa Yhdysvaltain etujen kautta”, Trump julisti. ”Enää amerikkalaisten ei tarvitsisi tuntea, että heidän tarpeensa ovat vähemmän tärkeitä kuin ulkomaalaisten.”

Amerikka ensin -periaate sisältäisi Trumpin mukaan sen, että Euroopan pitäisi maksaa entistä suurempi osa puolustusliitto Naton budjetista. Trump muistutti, että vain neljä Nato-maata käyttää vaadittavat 2 prosenttia bruttokansantuotteestaan puolustukseen.

Myös nykyinen presidentti Barack Obama on vaatinut eurooppalaisia nostamaan osuuttaan, mutta Trump sisällytti kehotukseen myös uhkauksen.

”Ellei näin tapahdu, Yhdysvaltain täytyy olla valmis antamaan liittolaisten puolustaa itse it­seään”, hän uhkasi.

Presidentti Trumpin ulkopolitiikka perustuisi myös siihen, ­että vakaus olisi Yhdysvalloille demokratian levittämistä tär­keämpää Lähi-idän kaltaisissa paikoissa. Trump arvosteli kovin sanoin nykyhallinnon politiikkaa Irakissa, Syyriassa, Libyassa ja Egyptissä: syrjäyttämällä diktaattoreita Yhdysvallat on luonut tyhjiön, jonka äärijärjestö Isis on täyttänyt.

”Ei visiota, ei strategiaa, ei suuntaa, ei johdonmukaisuutta”, hän sanoi Yhdysvaltain nykyisestä ulkopolitiikasta.

”Miksi veisimme länsimaista demokratiaa paikkoihin, joissa se ei kiinnosta?” Trump sanoi.

Vakauden suosiminen demokratian kustannuksella näkyi myös siinä, että Trump suhtautui Venäjään sovittelevasti. Hän sanoi, että Yhdysvaltain ”pitäisi lieventää jännitteitä” ja ”etsiä Venäjän kanssa yhteisiä etuja”. Hän ei eritellyt, mitä ne olisivat, eikä maininnut Ukrainan sotaa.

Trumpin puhetta pidettiin Yhdys­valloissa etukäteen kampanjan käännekohtana. Trumpin johtoasema on niin suuri, ­että hän on nyt puolueen todennäköinen presidenttiehdokas. Hänen on alettava puhua maltillisemmin, jotta äänestäjät uskaltaisivat antaa ydinaseiden laukaisunapit hänen vastuulleen.

”Rooli, jota hän on esittänyt, on nyt vaihtumassa rooliksi, jota te olette odottaneet”, sanoi Trumpin uusi avustaja Paul Manafort viime viikolla puolueväelle suljetussa ­tilaisuudessa, josta tieto vuoti nopeasti ulos.

Aiemmin tänä vuonna yli sata republikaanien ulkopoliittista vaikuttajaa allekirjoitti avoimen kirjeen, jossa Trumpin hyväksyviä lausuntoja esimerkiksi kidutuksesta ja presidentti Vladimir Putinista arvosteltiin vaarallisiksi.

Trumpin keskiviikkona pitämä puhe ei ainakaan heti vakuuttanut arvostelijoita, vaan sitä pidettiin sisäisesti ristiriitaisena.

Trumpin ulkopolitiikka olisi samaan aikaan sekä hyökkäävää ja eristäytyvää. Hän vakuutti voittavansa Isisin nopeasti, mutta myös välttävänsä sekavia sotia, joiden lopputuloksesta ei ole varmuutta.

Trump valitteli, kuinka paljon pienempi Yhdysvaltain armeija on kuin kylmän sodan lopussa 1990-alussa. Hän vakuutti suurentavansa armeijaa, mutta kertoi myös säästävänsä rahaa.

Hän arvosteli demokra­tian vientiä mutta sanoi levittävänsä länsimaista sivistystä. Hän vakuutti myös, että presidentti Trumpin aikana liittolaiset voisivat taas luottaa Yhdysvaltoihin, mikä sopi huonosti uhkaukseen jättää nämä puolustamaan itse itseään.

Puheensa loppupuolella Trump sitoi myös Yhdysvaltain sisäpolitiikan ulkopolitiikkaan. Hän toisteli, ettei globalisaatio ole palvellut Yhdysvaltoja hyvin, vaan Yhdysvaltain pitäisi neuvotella kauppasopimukset uusiksi, jotta amerikkalaiset vaurastuisivat taas.

Trumpin käsitys nykymenosta oli erittäin synkkä: Yhdysvallat on hajottanut voimiaan, liittolaiset eivät enää luota, vastustajat eivät enää arvosta, eikä Yhdysvallat edes enää tiedä, mitä se tekee.

”Jos Obaman päämäärä olisi ollut heikentää Yhdysvaltoja, hän ei olisi voinut menestyä paremmin”, Trump sanoi.

”Kaikki tämä muuttuu, kun minusta tulee presidentti. Amerikasta tulee taas vahva. Amerikasta tulee taas luotettava ystävä ja liittolainen.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvaltain presidentinvaalit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    2. 2

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    3. 3

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    4. 4

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    5. 5

      Hallitus tavoittelee 250 000:ta uutta sähköautoa – Mitä tapahtuisi sähköverkolle, jos ne tulisivat käyttöön kerralla?

    6. 6

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    7. 7

      Vielä kaksi vuotta sitten Puolaa pidettiin EU:n suurena menestystarinana, nyt maan oikeuslaitos on menettämässä riippumattomuutensa – miksi näin kävi? Tutkija selittää

    8. 8

      Elokuussa uudistuva opintotuki saa yhä kritiikkiä, tukiin voi vaikuttaa sopimuskikkailulla – kokosimme yhteen, mikä kaikki opintotuessa muuttuu ja mikä siinä hiertää

    9. 9

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    10. 10

      Miten tässä taas kävi näin? Aamulla Helsinkiin luvattiin aurinkoista säätä, saimme rankkasadetta – meteorologi selittää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    3. 3

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    4. 4

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    5. 5

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    8. 8

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    9. 9

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    10. 10

      Poliisi ampui yöpukuisen naisen Minneapolisissa hämärissä olosuhteissa – Nyt poliisipäällikkö joutui jättämään tehtävänsä australialaisnaisen ampumisen vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää