Valikko
Ulkomaat

Putin matkasi läpi Venäjän todistaakseen raketin laukaisua – raketti myöhästyi ja Putin turhautui

Miehittämättömän Soyuz-raketin laukaisu Vostotšnyin kosmodromista Amurin alueelta Venäjän Kaukoidästä peruttiin vain puolitoista minuuttia ennen määräaikaa.

Venäjän presidentti Vladimir Putin turhautui maansa avaruusohjelman ongelmiin matkustettuaan Kiinan rajan tuntumaan saattelemaan matkaan uuden laukaisukeskuksen ensimmäistä rakettia.

Miehittämättömän Sojuz-raketin laukaisua Vostotšnyin kosmodromista Amurin alueelta Venäjän Kaukoidästä päädyttiin lykkäämään vain puolitoista minuuttia ennen määräaikaa.

Raketin oli tarkoitus lähteä matkaan keskiviikkona aamuviideltä Suomen aikaa toimittaakseen kolme satelliittia avaruuteen.

Lopulta raketti saatiin matkaan torstaina, päivä alkuperäisen ajankohdan jälkeen.

”On huono juttu, että kohtaamme monia vikoja. Tähän pitää puuttua asiaankuuluvasti”, Putin sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Tapaus palautti mieleen Venäjän avaruusohjelman monet epäonnistumiset viime aikoina. Esimerkiksi huhtikuussa 2015 laukaistu miehittämätön Progress-huoltoalus ei koskaan päässyt Kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle asti.

Putin sanoi, että keskiviikkona ilmennyt vika oli siitä vastaavien viranomaisten mukaan ”rakettijärjestelmässä” eikä uudessa laukaisukeskuksessa.

Torstaina Putin kommentoi raketin varsinaista laukaisua jo positiivisemmin.

”Onnittelen teitä. Tästä on syytä olla ylpeä”, hän sanoi Venäjän median mukaan.

Venäläinen riippumaton avaruusasiantuntija Vadim Lukaševitš arvioi, että Putinin läsnäolo saattoi vaikuttaa tapahtuneeseen.

”Sotilaat ja kaikki raketteja laukaisseet tuntevat ’vierailuefektin’ käsitteen. Korkeiden johtajien saapuminen paikalle johtaa hermostuneisuuteen ja lisää virheen mahdollisuutta”, hän sanoi AFP:lle.

Putin on sijoittanut kymmeniä miljardeja euroja Venäjän avaruusohjelmaan kohentaakseen sitä Neuvostoliiton hajoamista seuranneen laiminlyönnin jäljiltä. Vostotšnyin laukaisukeskuksen on tarkoitus vähentää Venäjän riippuvuutta Baikonurin laukaisukeskuksesta, joka sijaitsee Kazakstanissa.

Vostotšnyin keskuksen valmistuminen on kuitenkin viivästynyt muun muassa korruptiopaljastusten, työläisten lakkoilun ja budjetin ylittymisen takia.

Venäjän avaruusongelmat huolestuttavat myös Yhdysvaltoja, koska sukkulaohjelmansa lopettamisen jälkeen se on ollut Venäjän varassa saadakseen astronauttejaan ISS:lle.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Venäjä
  • Eurooppa
  • Avaruus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    3. 3

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    4. 4

      Mies ryöstettiin väkivaltaisesti Vantaan Korsossa

    5. 5

      KHO: Talonomistajaa ei voi pakottaa liittymään viemäriverkkoon vain siksi, että sellainen on olemassa

    6. 6

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    7. 7

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    8. 8

      Helsingin poliisi iskee moottoripyörien melun kimppuun – kovaäänisiä ajoneuvoja tarkkaillaan desibelimittareilla viikonloppuna

    9. 9

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    10. 10

      Game of Thrones -sarjan tekijöiltä tulee uusi sarja, eikä sillä ole mitään tekemistä Westerosin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Helsingin ratikkahankinta epäonnistui surkeasti – nyt HKL tyrkyttää rämiseviä vaunuja Saksaan

    4. 4

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    5. 5

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    6. 6

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    7. 7

      Tatuointisi voi olla laiton – Suomessa on todella paljon tatuointeja, jotka saattavat rikkoa tekijänoikeuksia, väittää asianajaja

    8. 8

      Palloliiton lääkäri Harri Hakkarainen epäilee vääränlaisen lankuttamisen aiheuttaneen selän rasitusmurtumia jalkapallojunioreille

    9. 9

      Kännykkä ja laukauksia muistuttaneet äänet saattoivat vaikuttaa australialaisen joogaopettajan ampumiseen Minneapolisissa – Naisen ampunut poliisi ei ole suostunut kuulusteluihin

    10. 10

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    3. 3

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    4. 4

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    5. 5

      Miksi Helsingin paraatipaikalla on autio kerrostalo? Ympäriltä myydään asuinneliöitä yli 7 000 eurolla, mutta tämä talo on rapistunut jo vuosikymmeniä

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    8. 8

      Uusi tutkimus: Kuudes sukupuuttoaalto on jo täällä – Ja olemme tulkinneet lajien joukkotuhon laajuuden aivan väärin

    9. 9

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää