Valikko
Ulkomaat

Ted Cruz poimi Carly Fiorinan varapresidenttiehdokkaaksi

Trumpin kanssa kisaava republikaanisenaattori julkisti valintansa keskiviikkona

Presidentiksi pyrkivät republikaanisenaattori Ted Cruz on valinnut varapresidenttiehdokkaakseen entisen toimitusjohtajan Carly Fiorinan, kertoi uutistoimisto AP keskiviikkona.

Fiorina oli ainoa nainen, joka pyrki viime talvena republikaanien presidenttiehdokkaaksi. Hän jättäytyi kisasta helmikuussa vähäisen kannatuksen takia.

Fiorinan valinta kertoo siitä, että Cruz varautuu varsinaisiin vaaleihin demokraattien johtavaa ehdokasta Hillary Clintonia vastaan. Nainen varapresidenttiehdokkaana voisi viedä tukea Clintonilta, joka pyrkii ensimmäiseksi naispresidentiksi.

Fiorina arvosteli Clintonia kovin sanoin omassa presidentinvaalikampanjassaan muun muassa tämän toimista ulkoministerinä ja tämän tuesta Planned Parenthood -järjestölle, joka tekee Yhdysvalloissa abortteja.

Fiorina sivalsi vaaliväittelyssä myös johtavaa ehdokasta Donald Trumpia sen jälkeen, kun Trump oli arvostellut hänen ulkonäköään.

Fiorina oli Hewlett-Packardin toimitusjohtaja vuosina 1999–2005. Hänen aikanaan yhtiön arvo puolittui, ja hänet syrjäytettiin. Myöhemmin Fiorina pyrki senaattiin Kaliforniasta, mutta hävisi kisan.

Cruz on kaukana Trumpin perässä kilpailussa republikaanien presidenttiehdokkuudesta. Cruzilla ei ole enää mahdollisuuksia saada Trumpia valitsijamiesten määrässä kiinni, mutta hän elättelee toivoa tulevansa valituksi republikaanien puoluekokouksessa heinäkuussa.

Trump tai Clinton eivät ole vielä kertoneet, keitä heidän varapresidenttiehdokkaansa ovat.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvaltain presidentinvaalit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    3. 3

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    4. 4

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    5. 5

      Kellojen siirto johtuu uusiseelantilaisesta postimiehestä, joka rakasti perhosia

    6. 6

      Suupielet halkeavat, hiukset putoavat ja väsyttää – onko kyse keväisestä vitamiinien puutteesta?

    7. 7

      Konkarisijoittajat paljastavat HS:lle pahimmat mokansa – ”Tarkkaa tappiota en ole tohtinut edes laskea”

    8. 8

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    9. 9

      Tämän takia sitkeät helteet ja tulvasateet yleistyivät: pohjoisten alueiden lämpeneminen saa suihkuvirtaukset jämähtämään

    10. 10

      Sofia ja Onni tekivät paluun suosituimpien nimien kärkeen – nyt annetaan uusvanhoja varhaissuomalaisia nimiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    2. 2

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    3. 3

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    4. 4

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    5. 5

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    6. 6

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    7. 7

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    8. 8

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    9. 9

      Suurpalon sammutus jatkuu koko maanantain Vantaalla – ”Mahdollisuus oli vielä isompaankin tulipaloon”

    10. 10

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää