Valikko
Ulkomaat

Myös John Kasich luopui republikaanien presidenttikisasta

Trumpista tulee republikaanien presidenttiehdokas

Washington

Miljardööri Donald Trumpilta katosi viimeinenkin haastaja, kun Ohion kuvernööri John Kasich päätti keskiviikkona luopua kisasta republikaanien presidenttiehdokkaaksi.

Kasich ilmoitti vetäytymisestään tunteellisessa lehdistötilaisuudessa myöhään keskiviikkona Suomen aikaa.

”Olen aina sanonut, että Luojalla on suunnitelma varalleni, kuten kaikille. Keskeyttäessäni kampanjani minullaon entistä vahvempi usko, että hän näyttää minulle tien eteenpäin”, Kasich sanoi.

Kasich päätti luopua kisasta päivä sen jälkeen, kun Trump voitti ylivoimaisesti Indianan esivaalit. Toinen kilpakumppani, senaattori Ted Cruz, ilmoitti luopumisestaan jo tiistai-iltana.

Nyt Trump on republikaanien ainoa jäljellä oleva ehdokas ja näin myös republikaanien tuleva presidenttiehdokas. Hänen nimityksensä vahvistetaan republikaanien puoluekokouksessa Ohiossa heinäkuussa.

Kasich on maltillinen kuvernööri, joka pyrki esiintymään republikaanien ajoittain vallattomassa kisassa vastuullisena aikuisena ja yritti vedota myös vastapuolue demokraatteihin. Cruz taas oli äärilaidan oikeistolainen, jonka mielipiteet olivat joissain asioissa jopa Trumpia jyrkempiä.

Kasich ja Cruz olivat valitsijamiesten määrässä kaukana Trumpin takana, eivätkä olisi voineet enää saavuttaa häntä. Heidän strategiansa perustui kuitenkin siihen, että he onnistuisivat viemään Trumpilta niin paljon tukea, ettei tämäkään saisi täyteen presidenttiehdokkuuteen tarvittavaa valitsijamiesten määrää esivaalien aikana.

Trump ja Kasich toivoivat, että puoluekokous päätyisi lopulta valitsemaan jomman kumman heistä presidenttiehdokkaaksi.

Indianan esivaaleissa kävi kuitenkin selväksi, ettei strategia toiminut.

Keskiviikon laskujen mukaan Trumpilla oli 1 007 valitsijamiestä, Cruzilla 546 ja Kasichilla 153. Republikaanien ehdokkuuteen tarvitaan 1 237 valitsijamiehen tuki, minkä Trump saavuttanee nyt vaivatta esivaalien loppuun mennessä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvaltain presidentinvaalit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Suurin osa syövistä on huonoa onnea – enemmistö syöpään johtavista mutaatioista on satunnaisia virheitä

    3. 3

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    4. 4

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    5. 5

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    6. 6

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    7. 7

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    8. 8

      Kuusi naista perusti vertaiskoulutusverkoston, jonka suosio räjähti – ”Miehillä on pörssiklubit ja muut. Tämä on meidän juttu”

    9. 9

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    10. 10

      Poliisin pelottava Facebook-tiedote itsemurhapelistä on hataralla pohjalla: ”Tiedossa ei ole, että Suomessa kukaan olisi lähtenyt mukaan tähän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    3. 3

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    4. 4

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    5. 5

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    6. 6

      Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään

    7. 7

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    8. 8

      Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa

    9. 9

      Mika Häkkisen ja Ayrton Sennan yhteinen taival alkoi kunnon riidalla – eikä suomalainen huumori yhtään helpottanut tilannetta

    10. 10

      Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    2. 2

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    3. 3

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    6. 6

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    7. 7

      Kela vaatii, että 6-vuotiaalle lapsenlapselle säästämäni rahat käytetään perheen elättämiseen

    8. 8

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    9. 9

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    10. 10

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    11. Näytä lisää