Valikko
Ulkomaat

Järjestö: Kymmeniä kuollut ilmaiskuissa pakolaisleiriin Syyriassa

Yöllä voimaan astunut uusi tulitauko ei näytä estävän väkivaltaisuuksia.

Ainakin 28 ihmistä on kuollut ilmaiskussa pakolaisleiriin Syyriassa torstaina, raportoi Syyrian sotaa tarkakileva The Syrian Observatory for Human Rights -ryhmä.

Pakolaisleiri sijaitsee Sarmadan kaupungin liepeillä lähellä Turkin rajaa. Tiedot uhrien määrästä tai iskun tekijöistä ovat vielä erittäin epävarmoja.

Ryhmä arvioi, että kuolleiden määrä vielä kasvaa, koska iskussa loukkaantuneita on kymmeniä. Uhrien joukossa oli myös lapsia. Leirille tehtiin ainakin kaksi iskua, jotka sytyttivät telttoja tuleen.

YK:n avustustyön päälikkö Stephen O’Brien vaati iskusta tarkkoja tutkimuksia. Hän totesi, että jos iskujen todetaan olleen tarkoituksellisia hyökkäyksiä siviilejä kohtaan, niitä voitaisiin pitää sotarikoksina.

Syyriassa on virallisesti vallinnut tulitauko maan hallituksen ja osan kapinallisryhmistä välillä helmikuusta lähtien. Väkivaltaisuuksissa on kuitenkin edelleen kuollut satoja ihmisiä pelkästään viime viikkoina. Esimerkiksi Aleppon kaupungissa on tällä viikolla isketty useisiin sairaaloihin.

Tulitauosta neuvoteltiin uudelleen tällä viikolla. Uusi tulitauko Aleppon alueella astui voimaan yöllä ja sen pitäisi kestää kaksi päivää. Kapinallisryhmien hallussa olevasta Sarmadasta Aleppoon on vain muutamia kymmeniä kilometrejä. Itse Aleppossa sen sijaan on torstaina ollut pitkästä aikaa rauhallista.

YK on varoittanut, että ellei pitävää tulitaukoa saada aikaan, tilanne Syyriassa luisuu entistä pahempaan humanitaariseen katastrofiin ja satojatuhansia pakolaisia lisää suuntaa kohti Turkin rajaa.

Syyrian viisi vuotta jatkuneessa sodassa ainakin 270 000 ihmistä on kuollut ja miljoonia joutunut lähtemään kodeistaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Syyrian sisällissota
  • Pakolaiset
  • Syyria

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Reza otti köyden ja kiipesi Rautatientorilla puuhun – itsetuhoiselle karkotettavalle ei ole juuri apua tarjolla

    3. 3

      Päivi Laine on Suomen ensimmäinen Irak-lähettiläs vuosiin: ”Jos ihmiset tietäisivät Irakin todellisuuden, pakolaiskeskustelu olisi erilaista”

    4. 4

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    5. 5

      Tuulia Syvänen lopetti valehtelun kokonaan, ja se mullisti hänen elämänsä – ”Miksi feikkaamme, vaikka ihmiset tykkäävät meistä enemmän, kun uskallamme olla vajavaisia ja tyhmiä?”

    6. 6

      NY Times: Ivanka Trump taipui eettisen arvostelun edessä ja ottaa virallisen työtehtävän Valkoisesta talosta

    7. 7

      Facebookiin tulee suurin muutos vuosikausiin: Ruutuun ilmestyvät Snapchatista kopioidut tarinapylpyrät – Tästä on kyse

    8. 8

      Sdp saamassa ison vaalivoiton Vantaalla – vasemmisto­puolueille ja vihreille jopa enemmistö valtuustossa

    9. 9

      Kyllä Saksa opettaa jäykkää joustamaan

    10. 10

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Hille Korhosen uraan mahtuu 7 vuotta kotiäitinä – kesällä hänestä tulee ainoa suurta pörssiyhtiötä johtava nainen Suomessa

    5. 5

      Moni uskoo, että sokeri tai maito voi aiheuttaa syöpää – Asiantuntija kertoo nyt, millainen ruokavalio pitää syövän loitolla

    6. 6

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    7. 7

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    8. 8

      Kaupungeissa on jotain, mikä koettelee mielenterveyttä – urbaani psykoosi on kaupunkilaisten oma oireyhtymä

    9. 9

      Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa

    10. 10

      Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    6. 6

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    9. 9

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    10. 10

      Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”

    11. Näytä lisää