Valikko
Ulkomaat

Trump arvelee, ettei voi presidenttinä pitää verolupauksiaan

Trump myös sanoi muuttaneensa kantaansa minimipalkasta. Esivaalikampanjan aikaan hän vastusti sen korottamista.

Yhdysvaltain republikaanien todennäköinen presidenttiehdokas Donald Trump arveli sunnuntaina, ettei voi todennäköisesti pitää presidenttinä kampanjalupaustaan veroista.

Trumpin esivaalivaiheessa esittelemässä veromallissa korkein tuloveroaste laskisi 39,6 prosentista 25:een. Sunnuntain haastattelussa hän kuitenkin myönsi, että näin tuskin käy.

”Minun mallissani ne laskevat. Mutta neuvotteluvaiheessa ne sitten nousevat”, hän sanoi ABC-kanavan George Stephanopoulosille.

”Kun neuvottelen demokraattien kanssa, esittelen suunnitelmani. Esittelen optimaalisen suunnitelmani. Siitä sitten neuvotellaan, George. Ei se pysy siinä. Eivät he sano: ’Tällainen suunnitelma sinulla, hyväksytäänpä se’. He sanovat: ’Katsotaan, mitä voimme tehdä.’”

Trump sanoi, että hänen päätavoitteensa on yritysten ja keskiluokan verojen laskeminen, ei rikkaiden suosiminen.

Trump myös sanoi muuttaneensa kantaansa minimipalkasta. Esivaalikampanjan aikaan hän vastusti sen korottamista.

”Pohdin sitä, enkä ole päättänyt mitään lukua vielä. Mutta minusta ihmisten pitää saada enemmän”, hän sanoi.

Epäselväksi tosin jäi, kannattiko hän minimipalkan suoraa nostamista vai ajatteleeko hän sen nousevan automaattisesti, kun maa vaurastuu hänen politiikkansa ansiosta.

Republikaanien esivaaleissa monet ehdokkaat olivat puheissaan tiukkoja, sillä esivaaleissa puolueiden äärilaidoilla on paljon valtaa.

Nyt Trumpin pitää yrittää laajentaa kannatustaan myös poliittisessa keskustassa.

Demokraatit käyvät vielä esivaaleja, vaikka Hillary Clintonin ehdokkuus varsinaisissa vaaleissa alkaa olla varma.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvaltain presidentinvaalit
  • USA

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    2. 2

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    3. 3

      Helsinkiläinen rakennusalan opiskelija kuvaa kerrostaloja Instagramiin, brittien The Guardian -lehti ihastui

    4. 4

      Trump uhkaa taistella oman puolueensa konservatiivi­siipeä vastaan

    5. 5

      Sörnäisten rantatien kupeeseen tulossa ravintola- ja vapaa-ajan keskittymä – Tarkoitus avata jo tänä kesänä

    6. 6

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    7. 7

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    8. 8

      HS:n toimittajat paljastavat ennen julkaisemattomia tarinoita Kansallis­teatterissa – HSTV näyttää loppuunmyydyn Musta laatikko -esityksen suorana juuri nyt

    9. 9

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    10. 10

      Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    2. 2

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    3. 3

      Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa

    4. 4

      Poliisin mukaan moni käännytettävä uhkailee itsemurhalla – Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?

    5. 5

      Melania Trump piti harvinaisen julkisen puheen rohkeista naisista, ja Suomi oli näyttävästi esillä (tai ainakin yksi suomen kielen sana oli)

    6. 6

      Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuuli Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”

    7. 7

      Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”

    8. 8

      Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta

    9. 9

      ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia

    10. 10

      Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Forsbergin piti esiintyä Katy Perryn kanssa, mutta Pietarsaaren Halpa-Hallin lavalle nousi uransa kadottanut lupaus – voiko tubetähti vielä nousta menestykseen?

    2. 2

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    3. 3

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    8. 8

      Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus

    9. 9

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    10. 10

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    11. Näytä lisää