Valikko
Ulkomaat

Kovan linjan populisti ja naistenmies nousee Filippiinien presidentiksi

Rikollisten tappamista luvannut vaalivoittaja aikoo vahvistaa parlamentarismia.

Peking. Värikkäillä ja väkivaltaa tihkuvilla lausunnoillaan hämminkiä herättänyt pormestari Rodrigo Duterte on voittamassa Filippiineillä maanantaina pidetyt presidentinvaalit.

Kun äänistä oli tiistaiaamuna laskettu runsaat 90 prosenttia, Duterte oli saanut yli 15 miljoonaa ääntä. Toiseksi tullut, nykyisen hallituksen tukema ehdokas Mar Roxas oli saanut kokoon vain yhdeksän miljoonaa ääntä.

”Otan valtuutuksen kansalta vastaan nöyränä, äärimmäisen nöyränä”, Duterte sanoi uutistoimisto AFP:lle myöhään maanantai-iltana, kun hänen voittonsa näytti varmistuvan.

Kolmanneksi eniten ääniä saanut suosittu senaattori Grace Poe myönsi tappionsa ja totesi, että Duterten johtoasema kuvasti kansan tahtoa, kertoi uutistoimisto Reuters.

Duterten, 71, voitto kertoo, että kansa on kyllästynyt korruptioon ja rikollisuuteen. Niiden vastustaminen oli Duterten vaalikampanjan keskeistä sisältöä.

Tuleva presidentti on kampanjassaan esimerkiksi luvannut poistaa rikollisuuden ja korruption puolessa vuodessa, tarvittaessa armeijan avulla. Viime lauantaina hän antoi ymmärtää, että ihmisiä aletaan tappaa, jos hänet valitaan presidentiksi.

”Unohtakaa ihmisoikeuslait”, Duterte totesi AFP:n mukaan. ”Jos pääsen presidentinpalatsiin, teen saman, mitä olen tehnyt pormestarina. Huumekauppiaat, ryöstäjät ja laiskurit, teidän on paras häipyä. Koska samoin kuin pormestarina, muuten tapan teidät.”

Tuleva presidentti Duterte on toiminut Etelä-Filippiineillä sijaitsevan Davaon kaupungin pormestari yli 20 vuotta. Davaossa väkivaltaiset joukkiot ovat ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan surmanneet Duterten valtakaudella noin tuhat ihmistä, joita on epäilty rikollisiksi.

Duterte on vaalikampanjansa aikana rakentanut itselleen myös naistenmiehen imagoa.

”En voisi kuvitella elämää ilman Viagraa”, hän totesi viime kesäkuussa julkisessa puheessaan filippiiniläisen The Inquirer-lehden mukaan, viitaten tunnettuun potenssilääkkeeseen.

Istuva presidentti Benigno Aquino on varoitellut, että Duterten johdolla Filippiinit voi päätyä takaisin diktatuuriin. Aquinon äiti Corazon Aquino kuului demokratialiikkeen johtohahmoihin, kun diktaattori Ferdinand Marcos syrjäytettiin vuonna 1986.

Tiistaina Duterte kuitenkin näytti suunnittelevan Filippiinien perustuslain muuttamista pikemminkin niin, että presidentin valta vähenee, kertoivat uutistoimistot. Duterten tiedottajan Peter Lavinan mukaan Duterte haluaa siirtää Filippiinit parlamentaariseen järjestelmään, kertoi AFP.

”Se tulee vaatimaan laajan kansallisen konsensuksen”, Lavina sanoi Reutersin mukaan.

Filippiinien nykyinen järjestelmä on presidenttijohtoinen. Duterte haluaa vastaisuudessa pitää ulkopolitiikan, puolustuksen ja tulliasiat presidenttijohtoisella hallituksella ja luovuttaa muut asiat parlamentin hoitoon, Lavina kertoi filippiiniläisen ABS-CBN-televisiokanavan mukaan.

Uusi presidentti aikoo myös ponnistella rauhan aikaansaamiseksi Filippiinien muslimi- ja kommunistikapinallisten kanssa, ABS-CBN kertoi Lavinan sanoneen. Jo ennen vaaleja Filippiinien on arvioitu kenen tahansa uuden presidentin johdolla jatkavan joka tapauksessa Aquinon kauden politiikkaa, joka painottaa uudistuksia ja talouskasvua.

Rodrigo Duerte

 71-vuotias entinen syyttäjä ja Mindanaon saarella sijaitsevan Davaon kaupungin pitkäaikainen pormestari.

 Luvanut puuttua rikollisuuteen ja korruptioon erittäin kovaotteisesti, ihmisoikeuslaeista välittämättä.

 Epäilty yhteyksistä tappajajoukkioihin, jotka ovat Davaossa surmanneet rikoksista epäiltyjä.

 Avoliitossa. Kolme lasta aiemmasta avioliitosta.

 Myöntänyt uutiskanava CNN:n mukaan televisiossa, että hänellä on avopuolison lisäksi kolme naisystävää. Puhunut potenssilääke Viagrasta arvostavaan sävyyn.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Onko saunassa oikeasti pakko olla alasti?

    2. 2

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    3. 3

      Alhainen syntyvyys johtuu köyhyydestä – mieheni on yhden lapsen ja yhden aikuisen yksinhuoltaja

    4. 4

      Suurpalo Jumbon lähellä Vantaalla – savu haittaa Tuusulanväylän liikennettä

    5. 5

      Murrosiän aivomyrsky opettaa teiniä luomaan ihmissuhteita ja erottamaan todelliset ystävät muista

    6. 6

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    7. 7

      Työaikoihin pitää saada lisää joustavuutta

    8. 8

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    9. 9

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    10. 10

      Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    3. 3

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    4. 4

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    5. 5

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    6. 6

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    7. 7

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    8. 8

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    9. 9

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    10. 10

      Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää