Valikko
Ulkomaat

Kiina kyllästyi Mount Everestiä töhrineisiin turisteihin – aikoo julkaista nimet lehdissä

Huonosti käyttäytyvät turistit uhataan lisätä ”mustalle listalle”.

Kiinan viranomaiset Tiibetissä aikovat ottaa kovat keinot käyttöön estääkseen kiipeilyturisteja töhrimästä maailman korkeimman vuoren Mount Everestin seinämiä.

Viranomaisten mukaan monet vuoren perusleirillä käyneet turistit ovat jättäneet vuoreen kirjoituksia vierailunsa todisteeksi, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Kirjoituksia varten aiotaan varata erillisiä tauluja. Turistien on jo edellisinäkin vuosina pitänyt rekisteröityä päästäkseen vuorelle, minkä arvioidaan helpottavan töhrijöiden tunnistamista.

Huonosti käyttäytyvät turistit uhataan lisätä ”mustalle listalle”, johon päätyneiden nimet julkaistaan paikallisissa lehdissä, kertoo tiibetiläisen Tingrin alueen turismiviraston johtaja Gu Chunlei BBC:lle.

Runsaat 8 800 metriä korkean Mount Everestin huipulle nousivat ensimmäisen kerran uusiseelantilainen Edmund Hillary ja šerpa Tenzing Norgay vuonna 1953.

Viime vuosina vuoren huipulle on tehty vuosittain satoja nousuja, mutta kahtena edellisenä vuotena kevään kiipeilysesonki on keskeytynyt maanjäristyksien takia. Kuusitoista ihmistä kuoli vuorella vuonna 2014 tapahtuneessa lumivyöryssä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mount Everest
  • Kiina
  • Tiibet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    2. 2

      Yhdeksällä miljoonalla eurolla tietokoneita ja elektroniikkaa suoraan vääriin käsiin – näin Helsingin opetusviraston laitepetos onnistui

    3. 3

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    4. 4

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    5. 5

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    6. 6

      Kasvukivut sekoittivat Finnairin – tässä selitys Miamin-lentojen perumiselle

    7. 7

      Junioriurheilijan seuranvaihto maksoi peräti 5 000 euroa – tässä syy

    8. 8

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    9. 9

      Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”

    10. 10

      Trump ryhtyy romuttamaan ilmastopolitiikkaa – Tänään allekirjoitettavan asetuksen ennustetaan elvyttävän kannattamatonta hiilivoimaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    2. 2

      Synnytyssaleihin tulee ympärileikattuja naisia jo viikoittain – ”Vaikeuttaa monin tavoin synnytystä”

    3. 3

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    4. 4

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    5. 5

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    6. 6

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    7. 7

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    8. 8

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    9. 9

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet raaka-aineeksi – ”Virheitähän on tehty”, sanoo toimitusjohtaja HS:lle

    10. 10

      Nainen brittipolitiikassa on yhä sääriensä summa – tabloidin seksistinen kansikuva onnistui hätkähdyttämään jopa Britanniassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää