Valikko
Ulkomaat

Hyväksikäytetty noin 20-vuotias nainen sai traumojensa takia luvan eutanasiaan Hollannissa

Hollannissa armokuolemista päättää tapauskohtaisesti toimikunta, joka arvioi muun muassa potilaan kärsimyksen vakavuutta ja vaihtoehtoja kuolinavulle.

Noin 20-vuotias, lapsena hyväksikäytön uhriksi joutunut nainen sai viime vuonna luvan eutanasiaan Hollannissa. Naiselle annettiin päätöksen jälkeen tappava ruiske.

Tapauksesta kertoivat maanantaina muun muassa brittiläiset Independent, Mirror ja The Sun -lehdet. Tapaus oli esimerkkinä raportissa, jossa hollantilaiset viranomaiset kertoivat eutanasiatapausten hoidosta ja niiden perusteluista.

Raportin mukaan nainen oli joutunut hyväksikäytetyksi 5-15-vuotiaana ja hän kärsi parantumattomasta traumanjälkeisestä stressihäiriöstä, anoreksiasta, kroonisesta masennuksesta ja harhoista.

Häntä tutkineiden lääkärien mukaan ongelmiin ei ollut yrityksistä huolimatta löytynyt parannuskeinoa. Naisen kuitenkin arvioitiin pystyneen itse päättämään elämänsä lopettamisesta.

Hollannissa armokuolemista päättää tapauskohtaisesti toimikunta, joka arvioi muun muassa potilaan kärsimyksen vakavuutta ja vaihtoehtoja kuolinavulle.

Eutanasiasta on käyty Britanniassa kiivasta väittelyä. Sadat vaikeasti sairaat britit ovat matkustaneet viime vuosina Sveitsiin tekemään avustetun kuoleman.

Britanniassa, kuten Suomessakin, eutanasia on edelleen rikos. Lääkäriliiton ja Lääketietokeskuksen vuonna 2015 teettämän kyselytutkimuksen mukaan 75 prosenttia suomalaisista kuitenkin hyväksyisi armokuoleman. Suomalaisista lääkäreistä taas 46 prosenttia hyväksyisi eutanasian, kertoo vuonna 2013 tehty tutkimus.

Hollantilaisnaisen tapaus ei ole ensimmäinen nuorelle aikuiselle myönnetty armokuolema. Belgia antoi viime vuonna 24-vuotiaalle masentuneelle naiselle luvan lääkärin avustamaan itsemurhaan.

Belgiassa parlamentin alahuone hyväksyi kaksi vuotta sitten lakialoitteen, joka sallii kuolemansairaiden lasten armokuoleman. Hollannissa eutanasia voidaan tehdä yli 12-vuotiaille lapsille. The Sun -lehden mukaan Hollannissa on tehty yli 5 500 avustettua itsemurhaa vuosina 2002–2015.

Oikaisu 11.5.2016 kello 22.10: Artikkelissa käytettiin virheellisesti eutanasiaa ja avustettua itsemurhaa synonyymeinä. Hollantilaisnaiselle annettiin lupa eutanasiaan, ei avustettuun itsemurhaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Eutanasia
  • Hollanti
  • Tätä on Hesari

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    3. 3

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    4. 4

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    5. 5

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    6. 6

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    7. 7

      Tuuli kääntyy Euroopassa

    8. 8

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    9. 9

      ”Tilanne on osittain lähtenyt lapasesta Helsingin kouluissa” – Lisää kuria kouluihin, vaativat oikean laidan ehdokkaat

    10. 10

      Siltarummuilla äärisäitä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu

    2. 2

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    3. 3

      Suomi on jo riittävän tasa-arvoinen, sanoo BMW:n ex-johtaja Mia Miettinen – ”Minulle ei ole koskaan ollut ongelma tehdä uraa ja samalla silittää mieheni paidat”

    4. 4

      USA:n oikeiston bluffi paljastui

    5. 5

      Tässäkö on Suomen vanhin käytössä oleva kännykkä? Mikkoset soittelevat 15 vuotta vanhalla oranssilla Nokialla – ja sen akku kestää viikon

    6. 6

      Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä

    7. 7

      Lupsakka puolalaiskuvaaja tallensi kuviinsa koko savolaisen ihmiskirjon sylivauvasta keppikerjäläiseen – katso upeat kuvat yli sadan vuoden takaa

    8. 8

      HS Alman loppuunmyydyllä keikalla Lontoossa – ”Ilman BBC:tä olisin jossain Suomessa pelailemassa siskoni kanssa”

    9. 9

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    10. 10

      Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Lenkille lähtenyt helsinkiläisnainen huomasi itkevän autoilijan tien poskessa – kuljetti satamaan ja juoksi takaisin

    7. 7

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    8. 8

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    9. 9

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    10. 10

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    11. Näytä lisää