Valikko
Ulkomaat

Jumalan kiitos, puhdasta polttoainetta Putinilta! – HS:n kirjeenvaihtaja matkaa Ladalla läpi Venäjän

Siperiaa halkovalla tiellä Lada-kuski luuli viimein köröttelevänsä kuin kotonaan, mutta toisin kävi.

Ihanaa tylsyyttä! Kaikenlaisten seikkailujen jälkeen Reeta-Lada pääsi maanantaina viimein Siperiaa halkovalle päätielle.

Leveä baana, pitkät suorat, ei kauheita kuoppia. Valtatie on kuin nelostietä Ivaloon ajaisi.

No jaa, esimerkiksi Tjumenin ja Omskin välissä on muutaman kymmenen kilometrin jakso, joka on aika kuoppainen, mutta kevään öljysorapojat ovat ehtineet tännekin paikkaushommiin. Tosin jokaisen pomppujakson lopussa tuntuu tulevan se viimeinen kuoppa, joka on ollut tienpitäjälle liian rakas täytettäväksi.

Mutta kaiken kaikkiaan Siperian valtatie on häkellyttävä. Suuret joet ovat keväällä tulvien mehustamia, ja maat ovat alavat. Joet ovat monin paikoin levenneet kymmenen kilometrin levyisiksi järviksi, joista puut ja sähkötolpat pilkottavat.

Valtatie kulkee näillä paikoin usean metrin korkuisella penkereellä, pääosin loistavassa kunnossa. Mistähän saakka sorat ja sepelit on tänne oikein kuljetettu? Kallioita tai soraharjuja ei näy missään.

Omskin itäpuolella viimeisessä liikenneympyrässä Ilja-navigaattori oli suorastaan runollinen: ”Toinen liittymä oikealle, jatkakaa matkaa viisisataa kilometriä”.

Se ymmärtää yhä teititellä! Pisimmät suorat ovat melkein kymmenen kilometrin mittaiset. Rekkaralli tiellä on melkoinen, mutta taigan keskellä tuntuvat jonotkin hajoavan johonkin äärettömyyteen.

Meikäläinen tankkaustyyli loppuu Venäjällä ajettaessa aika pian Pietarin jäädessä taustapeiliin. Siis se, että ensin tankataan ja sitten maksetaan. Valtaosa Venäjästä on tässä mielessä yhä neuvostojen maata: ajat tankille, panet pistoolin tankin suulle ja kävelet sitten maksamaan etukäteen, mitä haluat.

Litrat on arvattava etukäteen, ja jos varakanisterit ovat ennestään täynnä, ei pidä arvata yläkanttiin. Niinpä päätin matkustaa Omskin ja Novosibirskin välisen osuuden kahden tankkauksen taktiikalla. Hyvissä ajoin ennen varoitusvalon syttymistä käännyin huoltoasemalle, vaikka se ei ollutkaan kanta-asiakaskorttini asema.

Itse asiassa en ollut koskaan kuullutkaan aseman nimestä. Ketään muuta siellä ei ollut, ja koko paikka vaikutti suurin piirtein toissapäivänä avatulta. Polttoaineen hinta oli yllättävän korkea, eikä kuittia edes tarjottu.

Tässä vaiheessa jokaisen alkuasukkaan hälytyskellot olisivat tietysti jo soineet. Minä sen sijaan tankkasin 20 litraa ja jatkoin matkaa. Kunnes muutaman kymmenen kilometrin jälkeen Reeta-Ladani kone nykäisi.

Ja nykäisi toisen, ja kolmannenkin kerran.

 

Novosibirskiin oli vielä pitkästi yli 300 kilometriä. Ympärillä näkyi loputtomia lettosoita, joita pilkkoivat hennot koivikot. Ensimmäinen rukoukseni oli, että Ladan vika olisi polttoainejärjestelmässä eikä kipinäpuolella. Mistä tänne tähän hätään autosähkömiehen hommaat, tai uuden puolan ja sytytysboksin?

Seuraava toiveeni oli, että vika olisi polttoaineessa. Jospa siellä on vaikka vettä? Nykiminen vain lisääntyi, ja jäin köröttelemään rekan perään kahdeksaakymppiä. Jospa jostain löytyisi tenttua bensan sekaan.

Parisataa kilometriä ennen Novosibirskiä löytyi rekkaparkki, jossa oli jonkinlainen autotarvikemyymälä. Menin selvittämään, että autoni tarvitsisi spriitä polttoaineeseen, koska siellä saattaa olla vettä.

”Tarvitsette siis lääkespriitä?” myyjärouva kysyi epäluuloisen näköisenä. ”Meillä sitä ei valitettavasti ole.”

Vasta ulkona älysin, että oli Voitonpäivän ilta, alkoholin myynti vähittäiskaupoissa oli kielletty. Olikohan syntynyt väärinkäsitys siitä, kenelle sitä tenttua tarvitaan?

Startin jälkeen Reeta nykäisi enää vain kerran. Ilmeisesti huoltamon myymä roska oli joko uinut suodattimen nurkkaan tai peräti lentänyt koneesta läpi, ja matka jatkui kuten ennenkin. Mitähän uusi tuontiauto olisi tuohon polttoaineeseen sanonut? Luultavasti olisi räjähtänyt silmille.

Ihan kuluttajavalistuksena: ostakaa polttoainetta Venäjällä vain suurten ja tunnettujen ketjujen asemilta.

Toisen tankkauksen aika oli vielä ennen Novosibirskiä. Mittari oli jo nollaviivan päällä, ja kanisteritankkaus näytti ilmeiseltä.

Mutta sitten iltahämärässä kajasti huoltoaseman kyltti. Mikä se siellä?

Gazpromneft! Jumalan kiitos, puhdasta polttoainetta Putinilta!

Sarjan aiemmat osat:

Osa 1: HS osti Ladan – ”Kyllä sillä Vladivostokiin pääsee ja vielä takaisinkin”

Osa 2: Annikki Tähden kaipaama puisto rapistuu Viipurissa

Osa 3: Kameralle tallentui rajuja ohituksia – Suojeleeko salaperäinen Tihvinän ikoni liikenteessä?

Osa 4: HS:n Lada sai ensimakua Venäjän maaseudun teistä: ”Ensin naurattaa, sitten renkaat jysähtävät puolen metrin rotkoon”

Osa 5: Vihreän kullan keskellä Kirovissa ravintolat on nimetty Ruokaloiksi

Osa 6: Pieni pala pahamaineisesta vankileirien saaristosta – HS:n kirjeenvaihtaja ehti Ladallaan Uralin länsirinteille

Osa 7: HS-Lada ylitti Uralin lähes 3 000 kilometrin ajon jälkeen – öljynkulutus näyttää salaperäisesti vähentyneen

Osa 8: Siperian hulppeassa Jeltsin-keskuksessa ovat esillä presidentin suuret saavutukset – silitysrauta, pölynimuri ja videonauhuri

Osa 9: Tetšajoen varrella säteilymittari tärisee holtittomasti, mutta rannoilla kalastetaan yhä

Osa 10: Uralin takana palavat raha ja kaasu

Osa 11: Voitonpäivää juhlittiin Omskissa sota-ajan iskelmien tahtiin

Viipurista Vladivostokiin

  HS:n Moskovan-kirjeenvaihtaja Pekka Hakala osti Ladan, jolla hän ajaa koko Venäjän halki Suomenlahdelta Tyynellemerelle.

 Matkaa Viipurista Vladivostokiin kertyy 10 500 kilometriä. Matkaan on tarkoitus käyttää ainakin 24 vuorokautta.

 Hakala raportoi matkalla näkemästään HS:n lukijoille lähes päivittäin. Sarjan ideana on tehdä tutkimusmatka siihen ”toiseen Venäjään”, jota ei Moskovassa ja Pietarissa näe.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Viipurista Vladivostokiin
  • Venäjä
  • Pekka Hakala

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Kapitalistista logiikkaa” vastustavat talonvaltaajat eivät suostu lähtemään saaristohuvilalta – Helsinki vuokrasi tilat yksityishenkilölle, uudet lukot rikottiin heti

    2. 2

      Matkailijat jonottivat automaatille iäisyyden – HSL joutui lähettämään Helsinki-Vantaalle ihmisen junalippuja myymään

    3. 3

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    4. 4

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    5. 5

      Käpylässä sekakäyttäjillä on valikoiva maku: vain lonkero katosi hyllyistä – ”Perinteinen viinajuoppo on näissä tapauksissa harvassa”

    6. 6

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    7. 7

      Vene upposi kovassa merenkäynnissä Mustasaaressa – matkustajat onnistuivat pelastautumaan lautalla

    8. 8

      Microsoft aikoo lopettaa legendaarisen Paint-piirrosohjelman 32 vuoden jälkeen – Kiitos yhteisistä vuosista!

    9. 9

      Valtavat venäläiset sota-alukset saapuivat Suomenlahdelle ja sivuuttivat Helsingin – ”Tämä on pullistelua ja voimannäyttö”, arvioi HS:n Moskovan-kirjeenvaihtaja

    10. 10

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    2. 2

      Venäjällä media valmistautuu Putinin Suomen-vierailuun syyllistämällä, nöyryyttämällä ja vähättelemällä Suomea

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    5. 5

      Viisilapsisen perheen äiti Aino Kämäräinen tekee itse hammastahnansa, välttää vihannespusseja ja elää heinäkuun ilman muovia – näin sinäkin voit vähentää muovijätettäsi

    6. 6

      Räjähtäviä kaasuputkia ja rapistuvia moottoriteitä – edes Trumpin lupailemat tuhat miljardia eivät riitä korjaamaan USA:n rapakuntoon päässyttä infrastruktuuria

    7. 7

      Kohukenkä myytiin loppuun saman tien verkkokaupassa – suomalaisissa urheilukaupoissa Niken uutta juoksutossua ei ole ollut tarjolla

    8. 8

      Jalankulkijat kävelevät päin punaisia ja pyöräilijät ajelevat jalkakäytävillä – miksei liikenne­sääntöjen rikkomisesta sakoteta?

    9. 9

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    10. 10

      ”Boksi” esti nukkumisen ja kuulustelijan sylki lensi – Ageeda Paavel muistaa tarkkaan, mitä KGB:n edeltäjä teki hänelle teinityttönä Tallinnan synkimmässä kellarissa kesällä 1946

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    2. 2

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    3. 3

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    8. 8

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    9. 9

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    10. 10

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    11. Näytä lisää